Lohikäärmeen valssi

9. Sankaritarinoita ja painajaisia

Nuotion tuottama lämpö oli tervetullutta viileään yöilman keskellä. Yöt eivät enää olleet lämpimiä. Kesä oli lopussa ja syksy teki tuloaan. Kietouduin tiukemmin Valenin antaman huovan sisään tuijottaessani oransseina ja punertavina tanssivia liekkejä.

Ilta oli ollut hauska, huolimatta aiemmasta muistojeni tulvasta. Valen oli ollut oikeassa; vartioston miehet eivät tosiaan olleet barbaareja. Kun olimme Valenin kanssa palanneet, oli leiri jo ollut pystyssä, ja vakavien ilmeiden sekä ketjupanssarien alta kuoriutui esiin joukko lystikkäitä miehiä. Ainut nurinaa aiheuttanut seikka oli ollut Valenin määräys olutta koskien.

"Kukaan ei ota pisaraakaan viinaa ennen kuin olemme suorittaneet tehtävämme loppuun! Mitä siitäkin seuraisi, jos saapuisimme linnaan kännissä kuin käet?" 

Siispä kaikki olivat illan selvin päin, mutta se ei jutun luistoa haitannut. Vartioston jäsenten kielenkannat olivat avautuneet, ja he kertoivat minulle ja toisilleen eloisasti tarinoita urotöistään, osa hieman liioitellusti.

"Ja sitten minä survaisin sitä körilästä pataan ja pelastin Thomasin, joka olisi muuten kussut housuihinsa, ellei uljas ja mahtava Rude olisi saapunut hätiin ja.." Rude, vartioston ehdottomasti riehakkain jäsen, elehti pölkyn päällä kuvitteellista miekkailutaistoa käyden muiden nauraessa esitykselle. 

"Ehei veikkoseni, nyt sinä puhut omiasi! Muistaakseni se oli minä, joka pelasti sinut kusemasta housuihisi!" Thomas, suunnilleen Valenin ikäinen sotilas, hohotti kaikista eniten ja läimäisi Rudea kylkeen, jolloin Ruden tasapaino petti ja hän kaatui naurunremakan saattelemana nurin. 

"No ehkä minä hiukkasen liioittelin", Rude totesi vaatimattomuutta tavoitellen tarttuessaan Thomasin ojennettuun käteen kömpiäkseen pystyyn. "Mutta uljas ja mahtava olen siitä huolimatta!"

Niin, ilta oli tosiaan ollut hauska. Olin onnistunut hetkeksi unohtamaan heikon hetkeni Valenin sylissä ja matkani määränpään, Lohikäärmeruhtinaan linnan ja sen kauhua herättävän herran sekä välietapin kuningas Ulmerin palatsissa. En halunnut ajatella mitään tulevaan liittyvää, joten nostin katseeni nuotion rätisevistä liekeistä kolmeen mieheen, jotka yhä istuivat kanssani nuotion ääressä. Rude, Thomas ja Valen olivat enää kanssani valveilla. Ympäriltämme kuului tasainen tuhina ja kuorsaus muiden sotilaiden nukkuessa.

"Kun pysähdyimme yöksi tänne, miksei Valen vain käskenyt teitä jatkamaan matkaa metsän halki? Hänhän on sentään kapteeni", kysyin uteliaana, osittain karkottaakseni ajatukseni tulevasta pois. Olin ihmetellyt Valenin toimintatapaa jo aiemmin vaunuissa, mutta en ollut uskaltanut kysyä sen syytä.

Rude nauroi ja läimäytti vieressä istuvaa Valenia toverillisesti selkään. "Meidän Valenimme on kapteeni, se on totta, mutta hän ei ole keltanokka ja siksi pidämme hänestä!"

"Rude tarkoittaa, että me kunnioitamme Valenia, koska hän kunnioittaa meitä",Thomas selitti kohentaessaan hiipuvaa nuotiota.
"Valen ei pidä meitä maalaistolloina, vaikka onkin kapteeni, aatelissuvusta lähtöisin ja kommodorin poika."

Vilkaisin Valenia yllättyneenä. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että Valen oli aatelismies. Hän ei näyttänyt lainkaan Charlesilta tai hänen koreilevilta vierailtaan. Olemuskin oli toisenlainen. Ei ollenkaan ylevä ja omahyväinen. Elämän kovuus näkyi miehen kasvoissa, ja hänen olemuksensa pysyi vakaana. Olin hetki sitten todistanut hänen hellää puoltaan, mutta sellainen kai löytyi kaikilta. Mitä ihmettä Valen täällä istuskeli, rahvaan keskellä jorpakossa, jos hän oli niin korkea-arvoisen miehen kuin kommodorin poika?

Valen hymyili vaivautuneen oloisena yllättyneisyydelleni. "No Thomas, kerro nyt sitten kun onnistuit herättämään Sarahin uteliaisuuden."

Thomas otti paremman asennon ennen tarinansa alkua. "Valen oli nuori, vielä maitopartainen poikanen, kun hän saapui leiriimme luutnanttina. Olin itse liittynyt muutama kuukausi aiemmin sotaväkeen. Minä ja vanhemmat sotilaat ajattelimme tietysti heti, että Valen olisi hemmoteltu keltanokka, jonka ei ollut koskaan tarvinnut tehdä itse mitään, ja joka vain käskyttäisi aitiopaikalla."