15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Hei pitkästä aikaa <3 Joku tässä tarinassa on nyt jumittanu ja pahasti, mutta nyt I'M BACK! Vähän lyhyemmän luvun muodossa, mutta kuitenkin.
Siitä aasinsiltana haluaisin kysyä teiltä, että tykkäättekö te enemmän pitkistä luvuista harvemmalla julkaisutahdilla vai lyhyemmistä luvuista nopeemmalla tahdilla?
Mä ite tykkään kyllä molemmista, mut jälkimmäistä on ehkä rennompaa kirjottaa, joten ajattelin kysästä teidänkin mielipidettä, kun te tätä kuitenki luette.
Ihanaa talven jatkoa kaikille, ootte tärkeitä!
xx sweetener22
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
Sunnuntaiaamuna kaikki on niin väsyneitä eilisistä juhlista, ettei kukaan noteeraa minua, kun vähin äänin hiipparoin eteiseen pukemaan kenkiä jalkaani. Kukaan ei edes reagoi, vaikka lyön pikkuvarpaani talvivaatearkun reunaan ja suustani karkaa pari turhautunutta voimasanaa.
"Ei saa kiroilla!"
Paitsi Saga. Saga huomaa nykyään kaiken.
"Ei niin, hyvä ku muistutit", sanon kuusivuotiaalle ja yritän näyttää viattomalta.
"Ole hyvä", Saga sanoo ylpeänä. "Mihinkäs sitä ollaan menossa?"
Tyttö seisoo kädet lanteillaan eteisen ovenraossa ja toljottaa minua kulmat kurtussa. Saga on viime aikoina kehitellyt jonkun äitiroolin itselleen, mitä nyt välillä heittäytyy vauvaksi löytäessään Sisun tutin ja alkaa imeä sitä, kunnes kohta taas kuusivuotias seisoo tomerana essu päällä keittiössä valmiina tekemään makkarasoppaa vaaleanpunaisiksi maalatuista pikkukivistä.
Ihan ihmeellinen lapsi.
"Pitää hoitaa pari juttua", kerron istuutuessani arkun päälle, joka oli juuri hotkaista pikkuvarpaani.
"Ai jonkun pojan kanssa?" Saga kysyy ja kohottelee vallattomasti kulmiaan. Saga muistuttaa niin paljon Samuelia tehdessään niin, häneltä Saga on sen varmaan oppinutkin.
"Jep."
"Oikeesti?"
Nyökkään ja Sagan pienet ruskeat silmät muuttuu yhtä suuriksi kuin hänen auki loksahtanut suunsa.
"Jopas jotakin!"
"No niinpä", naurahdan.
Jos olen jotain viime päivinä oppinut niin sen, että Sagalle on turvallista puhua totta. Tyttö omistaa niin kirjavan mielikuvituksen, ettei äiti muutenkaan usko edes puolta Sagalle tapahtuneista asioista. Saga ripottelee arkipäiväisiin tapahtumiin aina vähän sitä kuuluisaa lapinlisää, kuten eräänä aamuna Saga mainitsi hampaat pestyään, että oli jutellut samalla vessanpöntön putkien kautta joulupukin kanssa joululahjatoiveista. Joulupukki oli kehottanut kirjoittamaan lahjatoiveet tänä vuonna vessapaperiin ja vetämään lahjalistan kakan mukana.
