Naururypyt

Jos joku kysyy, mitä muistan sinusta, minulla on lista täynnä ranskalaisia viivoja ja kielelläni lepää pitkäveteisten lauseiden muodostamia täyteläisiä, ympäripyöreitä vastauksia, jotka takertuvat nielaistessa kurkkuun. Kieltäydyn vakaasti jakamasta niitä, kestän mieluummin kuristuksen- ja syyllisyydenpuuskien villin tanssin sisimmässäni.

Jos joku kysyy, millainen sinä olit, minulla on arkistollinen vastauksia ja salaisuuksia, mutta tarvitseeko minun jakaa niistäkään edes murto-osaa? Kieltäydyn taas. Avain niiden tietojen sydämeen on vain minulla.

Jos joku kysyy, miksen puhu sinusta, minulla on vain yksi vastaus. Koska minä rakastin sinua. Siksi en puhu sinusta. Kukaan ei sinua niin rakastanut kuin minä eikä kukaan minua kuin sinä - ulkopuoliset eivät siis ymmärrä. Ei, eivät täysin.

x

Minä muistan iiristesi kristallinkirkkaat värikalvot, muistan kauniisti kaartuvat silmäripsesi ja huolellisesti nypityt kulmakarvasi. muistan valkoisen hammashymysi ja silmäkulmissasi joka kerta vierailevat naururypyt, kun sain sinut nauramaan jollain ikean laseissamme kellunutta halpaa punaviiniäkin kuivemmalla vitsillä. Muistan myös pehmeiden sormenpäidesi tunnun ihollani ja lämpimät huulesi, jotka rohtuivat aina pakkasella.

(Käytit pelkästään kookosesanssilla kyllästettyä huulivoidetta, sitä, jota jopa ostit minulle kerran nimipäivälahjaksi. Sujautin sen viikkoa myöhemmin takintaskuusi.)

Muistan niin paljon.

Olit syyslehtiä villeiksi pyörteiksi muotoileva tuulenvire, kuudennen kerroksen porraskäytävään jätetyn ruusukimpun makea tuoksu ja punaisilla hiuksillasi juhannusyönä levänneen kissankelloseppeleen elegantti sulo.

Olit jotain ainutlaatuista, jotakin, jota piti käsitellä silkkihansikkaat käsissä ja joka säröili jo kevyestä henkäyksestä. Ympärillesi olit rakentanut kivilinnan jykevine muureineen ja vallihautoineen.

Saatoit raottaa linnoituksesi laskusiltaa tarkasti valikoimillesi ihmisille, mutta kun he olivat astuneet sen tammesta sahatuille lankuille, nostit sen useimmiten ylös ja annoit heidän hukkua ja vajota pohjaveteen kaikkien unohdettujen luurankojesi tykö.

Sellainen sinä olit.

Emme puhuneet toisistamme, kun olimme yhdessä. Keskustelimme psykologiasta, runoudesta ja klassisen musiikin erilaisista tulkinnoista - kaikesta ulkopuolisesta, mihin kohdistuva eriasteinen kiinnostus meitä yhdisti. Usein emme keskustelleet mistään.

Silti oli myös hetkiä, joina jaoimme kaiken toisillemme. Hetkiä, kun laskusiltasi kolahti vallihaudan ylle vaakatasoon asti ja päästi minut kävelemään sisälle linnoitukseesi. Hetkiä, joina ruusutarhaa muistuttavan sisäpihasi perällä olevat valtavat pariovet odottivat minua kärsivällisesti, avonaisina kuin halaava syli. Hetkiä, joina kiipesin pitkät kierreportaat sinun kuningattarentorniisi. Hetkiä, joina näin ja koin sinut alastomana käsivarsillani. 

Siksi en puhu sinusta.

Silti minä muistan sinut, katiya, eikä mikään tai kukaan ole kykenevä sinun hersyvää nauruasi muistoistani pyyhkimään tai naururyppyjäsi verkkokalvoiltani syövyttämään.