"Oot niiku Tuhkimo siitä live action leffasta. Sun nimi on Ella, oot blondi ja jätit sun kengät meille. Mut mullahan on vielä aikaa keskiyöhön ennenku katoot, vai mitä?"
****
SISÄLTÄÄ:
- kiroilua (aluks turhan paljon sori)
- paskaa läppää
- seksuaal...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Tänään on se päivä, kun mä joudun tehdä kaiken yksin. Mä joudun kestää kaikkia opettajia yksin, mä joudun syödä ruokalassa yksin, mä joudun hengata kaikki tauot yksin.
Evellä on sen omat kaverit, en mä voi sen luokse tunkeutuu ja no Edvin ja Eliel — joka on jo terve, en tiedä miten — ei koskaan ottais pikkusiskoaan mukaan niiden porukkaan.
Niille niiden omat kaverit on niin tärkeitä, et kukaan ei saa koskee niihin, varsinkaan minä. Siks mä kävelenkin koulun ovista sisään stressaantuneena ja vittuuntuneena.
Tänään on tosi kuuma. Toukokuun loppu häämöttää ja lakkiaisiin ei oo enää kauaa aikaa. Kaikki näyttää olevan tosi hyvällä tuulella ja ihan valmiina kesälomaan. Mä en ole valmis. Eka kesä ilman Nataliaa tuhanteen vuoteen ja samalla mulla alkaa välivuosi.
Mä haen mun lokerosta mun lukkarin, jota mun ei ees tartte enää käyttää. Siellä silti lukee mun opon tapaaminen, minkä mä halusin vielä varata, vaikka hirveen moni ei tehnyt samoin.
Mä oon niin ajatuksissani, että mä en huomaa mun viereen saapunutta Oliveria. Se hymyilee mulle ja mä kohotan kulmiani.
"Mitä Ella-Marialla on seuraavaks?", se kysyy ja mä pyöräytän silmiäni.
"Opon tapaaminen", vastaan. "Ja se on Ella", tuhahdan vielä perään. Mua mietityttää, et miksi Oliver tuli nyt tohon. Miks se tuli yhtäkkiä vaan puhumaan, vaikka me ei tunneta toisiamme millään tavalla.
Teinipojat on oikeesti tosi outoja. Niistä ei koskaan tiedä, että haluaako ne olla parhaita kavereita vai panna vai ilmasia vastauksia matikan tehtäviin. Sen takia teinipojat pitäis lopettaa. Tai ainakin tunkea johonkin häkkiin siks aikaa, kunnes ne tietää, minkälainen kunnon mies on.
"Missä se sun frendi on?", Oliver jatkaa kyselyään kun paiskaan kaapin oven kiinni. "Yleensä sä oot sen brunen kaa."
Stalkkeri.
"Espanjassa", hymyilen vittuilevasti ja pyörähdän ympäri lähteäkseni. Kumminkin matkani pysäyttää joku, joka seisoo takanani. "Vittu", saan murahdettua, ja nostan katseeni Adamin ruskeisiin silmiin.
"Vittu vaan sullekki", se hymähtää. Sen hiukset pursuaa mustan Raiders-lippiksen alta, joka on väärinpäin sen päässä. Sen kasvoilla on ärsyttävä virne, joka mun tekee mieli lyödä pois. Silti se näyttää hyvältä. Voi luoja mun kanssa.
"Vitun tolppa", sanon ja marssin sen ohitse kohti äikän luokkaa. Mun posket punoittaa ja kädet hikoaa. Mä luulin, että mä en tuu jakamaan ainuttakaan sanaa kenenkään, paitsi sen opon kanssa. Tai rehtorin. Ihan hyvinhän mä voisin suutuspäissäni potkasta seinään reijän, jos musta siltä tuntuisi. Mä kuulen Oliverin huutavan vielä mun perään, "Nähään, Ella!", kunnes mä katoan kulman taakse.
Haluun potkasta sen reijän seinään.
****
Ruokala ei oo edes hirveen täynnä. Siellä on pari vapaata pöytää, ja sit ne isot kaveriporukat valtaa ne suurimmat pöydät. Niiden raikuva nauru täyttää koko ruokalan ja mun tekee mieli purskahtaa itkuun. Mä en oo varmaan koskaan istunut yksin ruokalassa. En edes silloin, kun Natalia on ollut pois koulusta, koska silloin yleensä menin niille lintsaamaan.
