35.

1.9K 66 6
                                    

~Joel~
Olemme studiolla. On tiistai. Olemme olleet täällä jo kuusi tuntia. Tulimme yhdeksältä aamulla, joten kello on nyt kolme päivällä. Olimme sopineet tekevämme tänään niin pitkän päivän, että saamme albumin viimeisenkin biisin täysin valmiiksi. Se oli todella hyvällä mallilla. Vähän hienosäätöä enään ja se olisi valmis. Katson tarkkaavaisesti Aleksin jokaista liikettä. Hän näyttää älyttömän komealta keskittyessään. "Onks kellää muulla nälkä?" Olli kysyy lattialta. Nyökkään. Tommi, Niko ja Joonaskin nyökkäävät. "Haetaaks, vaikka pitsaa?" Niko ehdottaa. Kaikki muut paitsi Aleksi antavat myöntävät vastaukset. Katson häntä. Hänellä on kuulokkeet päässä eikä hän ole osallistunut keskusteluun. "Aleksi", sanon hänen nimen. Hän ei kuule sitä. Nousen lattialta, missä olin istunut ja heilautan kättäni hänen kasvojensa edessä. Hän hätkähtää ja nostaa kuulokkeet pois korviltaan. "Mitä?" hän kysyy. "Aateltiin, että voitais syyä", kerron. Hän nyökkää ja kysyy: "Mitä?" "Pitsaa", kerron. "Mä voin varmaa syyä sulta, kun mä en kuiteskaa saa syötyä paljon", hän sanoo. Nyökkään. Hän nostaa kuulokkeet takaisin korvilleen ja keskittyy taas koneisiinsa. "Ketkä lähtee hakee?" kysyn. "Mä voin, mut joku saa lähtee mukaan", Olli sanoo. "Mä voin lähtee. Mennää mun autolla", Tommi tarjoutuu. Olli nyökkää ja nousee seisomaan lattialta. Kirjoitamme valitsemamme pitsat Ollin puhelimen muistioon. Sitten hän ja Tommi lähtevät. "Mä meen hakee red bullin", Joonas sanoo. Hän nousee sohvalta Niko perässän. He katoavat treeniksen pieneen keittiöön. Katson hetken Aleksia, mutta tylsistyn sitten. Otan hänen kuulokkeet pois hänen korvilta ja lasken ne hänen työpöydälle. Hän katsoo minua ihmeissään. Istun hänen syliin hajareisin ja painan huuleni hänen omille. Hän vastaa suudelmaan. Kun suudelma on loppunut, hän kysyy hymyillen: "Mistäs toi nyt tuli?" "Tuli tylsää", sanon ja suutelen häntä uudestaan. Hellä suudelma muuttuu hetkessä kielariksi. Käteni karkaavat hänen hiuksien sekaan. Tunnen hänen kädet lantiollani. "Syökää toisenne vasta, kun ootte kotonanne", kuuluu Joonaksen ääni. Lopetamme suutelun ja katsomme häntä ja Nikoa, jotka istuvat takaisin sohvalle. Niko vetää Joonaksen syliinsä ja halaa tätä. "Paraskin puhuja", sanon. Ikävä kyllä en voi vetää hänen tai Nikon kaulaa mukaan keskusteluun, koska en näe heidän kauloissa ainakaan kovin pahoja fritsuja. He eivät ole tehneet niitä ilmeisesti lähiaikoina. Minun ja Aleksinkin pitäisi pitää siitä vähän aikaa taukoa. Joonas näyttää minulle keskaria ja hymyilee. Näytän hänelle sitä takaisin. Nousen pois Aleksin sylistä ja istun lattialle hänen penkin viereen. Hän nostaa taas kuulokkeet korvilleen ja jatkaa töitä. Ihme työnarkomaani.

Kuluu 20 minuuttia, kunnes Olli ja Tommi palaavat pitsa laatikoiden kanssa. He jakavat kullekin omansa. Minulle ja Aleksille meidän yhteisen. Alamme syödä. Aleksi syö pitsa palaa hitaasti, mutta varmasti. Sovimme, että hän söisi pitsasta ainakin ¼ osaa. Hän on alkanut onneksi syödä jo paremmin. Juttelemme samalla, kun syömme vähän niitä näitä ja kyselemme toistemme kuulumisia. Kyllähän me näemme todella todella usein, mutta emme me silti aina pysy toistemme asioista kärryillä, joten on ihan hyvä välillä keskustella kuulumisista. Saamme syötyä. Aleksi sai syötyä reilu ¼ osaa. Painan suukon hänen huulille nopeasti. "Mä oon ylpee susta", kuiskaan hänen korvaan. Hän hymyilee minulle. Hän jatkaa taas töitä.

~Aleksi~
Kello on puoli viisi. Saan vihdoin viimeisteltyä oman osuuteni biisissä. Otan kuulokkeet pois korviltani ja lasken ne työpöydälleni. Käännyn tuolilla ympäri ja katson muita iloisena. "Mä sain sen valmiiks!" huudahdan. He tuulettavat. Pistän biisin soimaan. "Ei vittu. Tosta tuli mahtava", Joonas sanoo. Me muut annamme myöntävät vastaukset. "Pitäiskö meiän mennä juhlistamaan tätä baariin?" Niko kysyy. "Todellakin!" Joonas huudahtaa innoissaan. "Mikäs siinä. Emmä juomisesta kieltäydy", Joel sanoo lattialta vierestäni. Pörrötän hänen hiuksia hieman ja sanon: "Etpä tietenkään". Hän katsoo minua viattomasti hymyillen. Naurahdan hänelle. "No pistetääks sitte kamat kasaa, että päästään sinne baariin?" Olli kysyy. Nyökkään. Tallennan kaikki tiedostot koneelleni ja suljen ne sitten. Pistämme kaikki tavarat paikoilleen studiolla ja suuntaamme sitten ulos sieltä. Lukitsemme vielä ovet. Sitten lähdemme kävelemään lähellä olevaan baariin. Kuljen Joelin kanssa käsi kädessä.

Saavumme baariin. Käymme tilaamassa paljon juotavaa tiskillä ja suuntaamme sitten vapaaseen pöytään. Tänään juhlittaisiin. Olihan meillä siihen hyvä syykin. Olemme vihdoin saaneet uuden albumin valmiiksi. "Albumille!" Niko huudahtaa. Kilistämme juomalasejamme ja juomme sitten ne tyhjiksi. Tätä menoa olisimme kaikki kännissä tuota pikaa. Alamme vetelemään shotteja. Katson vieressäni olevaan Joeliin. Hän näyttää hyvältä. Hymyilen. Hymyni kuitenkin latistuu, kun näen äkkiä tutun hahmon. Saan takauman miehestä, joka raiskasi minut. Hän oli aivan varmasti tuolla. Ravistan päätäni ja alan vetämään kaikkea mahdollista. En halua ajatella miestä nyt. En enään koskaan. "Hän ei pääsisi minuun käsiksi, kun olen Joelin ja jätkien kanssa" vakuutan mielessäni itselleni. Joel katsoo minua kummissaan, mutta ei sano mitään. Hymyilen hänelle ja jatkan juomista.

En tiedä paljonko kello on. Minulla ei myöskään ole mitään hajua, kuinka paljon olen juonut ja mitä. Äänet ovat epäselviä ja en ole yhtään maailman tasalla. Voisin nukahtaa ihan minä hetkenä hyvänsä. Nojaan päätäni Joelin olkaan. "Pitäiskö alkaa lähtee. Aleksi ainakin on jo ihan sammumispisteessä?" kuulen Joelin äänen kysyvän, vain hieman sammaltaen. Olin vetänyt ilmeisesti paljon kovemmin, kuin hän. Sinänsä outoa. Katson muita jotka nyökyttelevät humalaisina. Tommi soittaa meille kaksi taksia. Menemme pihalle odottamaan niitä. Joel oikeastaan raahaa minut pihalle. "PaLhJonKo KheLLo On?" kysyn humalaisena. "Kaheksan illalla", Joel vastaa. Ei siis vielä paljoa. Tosin olimme tulleet tänne jo puoli viisi. Joku voisi paheksua sitä. Tiistaina puoli viideltä baariin. Emme edes odottaneet iltaa. Mutta toisaalta, meillä oli hyvä syy juoda ja juhlia. En tiedä kuinka kauan menee ennen, kuin kaksi taksia pysähtyy eteemme. Tommi ja Olli sanovat meille heipat ja menevät toiseen taksiin. He menevät eri suuntaan, kuin me muut, joten he menivät kahdestaan siihen. Niko istuu taksin etupenkille ja minä, Joel ja Joonas ahtaudumme taksin takapenkille. Pian taksi lähtee liikkeelle. Ajamme varmaan vartin, kunnes taksi pysähtyy. Tajuan, että olemme saapuneet oikean kerrostalon pihaan. Joku maksaa kuskille ja astumme ulos taksista. Taksi lähtee ja jäämme nelistään kerrostalon pihalle. Joel pitää minua pystyssä. Lähdemme hoipertelemaan kohti ovea. Ovella meinaan kaatua, joten Joel nostaa minut syliinsä ja kantaa minut sisälle ja hissiin. Hetken päästä hissi lähtee nousemaan. Silmäni lipsuvat kiinni. Sammuisin ihan kohta. Hissi pysähtyy ja astumme siitä ulos. Kuulen kaukaisesti, kuinka ovi avautuu ja Joel sanoo Nikolle ja Joonakselle heipat. Ovi sulkeutuu. Joel kävelee ja pian tunnen pehmeän sängyn allani. Hän alkaa riisua päällysvaatteitani. Suljen silmäni ja nukahdan. Kuulen vielä uneni läpi Joelin sanovan: "Öitä, rakas."

~~~
Sanoja 991
Saatte heti aamusta tän ku kirjotin tän jo eile. Sattu olemaan illalla inspiraatiota

JoleksiWhere stories live. Discover now