Joulunkellot

1.

Abigail

Jouluun on kuusi päivää, kuusi. Rakastan joulua yli kaiken, mutta viime vuoden tapahtumien jälkeen en tiedä, voiko joulusta tulla hyvä.

- Abigail! Tule auttamaan koristeiden kanssa, isäni huutaa keittiöstä.

- Okei, tullaan! huudan takaisin.

Minun nimeni on Abigail Allen ja olen 20-vuotias. Perheeseeni kuuluvat isäni Michael, kaksi veljeäni Nathan ja Alexander sekä siskoni Madison. Nathan on minua viisi vuotta vanhempi, Alex 15-vuotias ja Madison 22-vuotias. Alex on ainoa meistä, joka asuu vielä kotona. Äitimme Bethany kuoli viime vuonna vähän ennen joulua auto-onnettomuudessa. Kaipaan häntä todella paljon...

Koristelemme olohuonetta ja keittiötä. Taustalla soi Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa.

- Tämä oli äidin lempijoululaulu, sanon surullisesti koristellessani takanreunusta.

- Tiedän, Abby, isäni huokaisee raskaasti.

Vaihdan puheenaihetta.

- Missä Alex on ja koska Maddie ja Nate pitivät tulla käymään ja auttamaan joulun järjestämisessä? kysyn lopettaen koristelun hetkeksi.

- Alex on kaverinsa luona, Maddie ja Nate tulevat huomenna auttamaan järjestelyissä ja koska tiedät, mikä päivä huomenna on...

Huomenna on äitimme kuoleman vuosipäivä. Vuosi sitten saimme pysäyttävän puhelun, joka muutti elämämme ikuisiksi ajoiksi, ja siinä samalla joulun taika hiipui äidin kuoleman mukana.

Se oli sunnuntai, äidin piti vain käydä hakemassa parhaan ystävänsä luota pari, kolme joulukoristetta ja tulla sitten heti takaisin.

- Mike? Abby? Nate? Maddie? Alex? Käyn Cristinan luona hakemassa joulukoristeita. Tulen sitten heti takaisin, äiti huikkaa meille olohuoneen oviaukosta.

- Okei, Beth. Kerro Cristinalle terveisiä, isä sanoo koristeiden keskeltä, sillä olemme aloittamassa joulukoristeiden esille laittamista.

- Kerron varmasti. Lapset tulkaa halaamaan äitiänne, äiti sanoo iloisesti.

Menemme kaikki yhtä aikaa halaamaan häntä.

- Rakastan teitä kaikkia todella paljon, muistakaa se, äiti jatkaa.

- Me rakastamme sinua, huudamme yhteen ääneen halauksen loputtua.

Kuulen oven menevän kiinni ja jatkan joulun laittamista muiden kanssa.

Bethany

- Mitä lapsille kuuluu? Miten sinulla menee Miken kanssa? Cristina kysyy melkein heti kun pääsen sisälle.

- Lapsilla menee hyvin, Nate opiskelee edelleen musiikkituottajaksi, ja Maddie haluaa kirjailijaksi. Hänhän opiskelee kirjoittamista yliopistossa. Abby opiskelee yhä Musiikkiakatemia Vivossa muusikoksi ja rakastaa myös valokuvaamista. Alex tykkää jalkapallon pelaamisesta vieläkin niin paljon, että unelmoi tulevansa ammattijalkapalloilijaksi. Olen todella ylpeä heistä! Mikella ja minulla menee hyvin. Miten sinulla ja tytöillä menee?

- Sepä kiva kuulla, Cristina toteaa hymyillen ja jatkaa:

- Minulla, Julialla ja Saralla menee oikein hyvin. Matiaksen lähdön jälkeen on ollut vaikeaa, kuten tiedät, mutta nyt minusta tuntuu, että elämä on menossa parempaan suuntaan.

- Sepä mahtava kuulla.

Cristina nyökkää hymyillen ja sanoo:

- No, anyway, tässä on ne joulukoristeet.

- Kiitos!

Halaamme toisiamme.

- Kerro tytöille terveisiä ja nähdään sitten joulun jälkeen. Hyvää joulua!

- Joo kerron ja hyvää joulua! Ajahan varovasti, jooko?

Nyökkään hymyillen ja menen ovesta ulos.

Cristina Sanders näkee viimeisen kerran ystävänsä Bethany Allenin.

Abigail

- Sitten kun Alex tulee kotiin, niin hän saa auttaa koristelemisessa.

Isäni naurahtaa huvittuneesti.

- Onko meillä koristeita vielä jossain?

- Koristeita pitäisi olla ullakolla. Ole varovainen, kun menet sinne, jooko?

- Joo, olen.

Menen ullakolle portaita pitkin.

Astuessani ullakolle näen pölyä joka puolella, vaikka on pimeää. Haparoin valonkatkaisinta, ja valon syttyessä katseeni siirtyy laatikoihin.

- Joulukoristelaatikko, joulukoristelaatikko... ahaa, siinä! ajattelen itsekseni.

Nappaan laatikon mukaani ja menen alas portaita.