Joulunkellot

3.

Abigail

- Ettekö te oman mummonne ääntä tunne?

- Mummo! huudahdan iloisesti halaten häntä.

- Miksi tulit näin aikaisin? Madison kysyy roikkuen mummon käsipuolessa.

- Isänne soitti ja sanoi, että täällä tarvitaan joulutunnelman nostattajaa. Enkö olisi saanut tulla, mummo kysyy ihmetellen.

- Olisit tietenkin. Enhän minä sitä sanonut ja on todella kiva, että tulit. Täällä tosiaankin tarvitaan joulutunnelmaa, Madison toteaa.

- No, hyvä sitten.

Georgia on isoäitimme äidin puolelta. Teresa eli mummimme isän puolelta ei pääse tänä jouluna meille, koska mummi ja ukki menevät Karibian risteilylle juuri vähän ennen joulua. Mutta he lähettävät lahjat postissa. Meidän vaarimme kuoli, kun olimme pieniä.

Isä ja Brian ovat tulleet sisälle tuoden ison kasan puita takkaa varten.

Brian kantaa puut isoon laatikkoon takan viereen ja menee keittiöön Madison perässään.

- Georgia! Mukavaa kun tulit, isä sanoo.

- Mukava oli tulla, mummo hymyilee.

- Anna kun otan tavarasi ja vien ne vierashuoneeseen.

- Älä suotta. Voin kantaa itse omat tavarani, enhän minä nyt niin vanha vielä ole, mummo naurahtaa.

- Niin, aivan. Vierashuone on keittiöstä oikealla.

- Kiitos.

Myöhemmin olen olohuoneessa lukemassa kirjaa takkatulen ääressä.

- Abigail, mummo sanoo hymyillen.

Nostan katseeni hetkeksi pois kirjasta.

- Hei, mummo. Onko kaikki hyvin? kysyn epävarmasti.

- On toki, mutta minulle on sinulle jotain.

Mummo istuu viereeni ja ottaa laukustaan kaksi kelloa, jotka näyttävät joulunkelloilta.

Katson häntä kysyvä ilme naamallani.

- Äitisi aikoi antaa nämä sinulle joululahjaksi ennen kuolemaansa.

- Mutta miksi?

- Koska nämä ovat erityiset joulunkellot.

- Erityiset?

- Kyllä vain, mutta malttia nyt lapsi, malttia, niin kerron asiani loppuun.

- Anteeksi, kuiskaan.

- Tarina kertoo, että näissä kelloissa on taikaa. Taikaa, joka auttaa toteuttamaan toiveita. Toive voi olla melkein mikä tahansa, mutta ei silti mennä liiallisuuksiin.

- Oikeasti?

- Se voi olla totta, mutta kukapa tietää? hän sanoo salaperäisesti.

Nyökkään.

- Nämä toimivat vain joulukuussa, ei muulloin.

- Okei.

- Mietit varmaan miksi nämä minulla ovat. Nämä ovat minulla, koska äitisi kävi luonani viime vuoden marraskuussa ja hänellä oli tunne, että jotain pahaa tapahtuu. Varmuuden vuoksi hän antoi ne minulle.

Katson kauhuissani mummoani.

- Ja mitä kysymykseesi tulee, hän aikoi antaa ne sinulle, koska olet hyväsydäminen.

- Mutta entäpä Maddie, Nate tai Alex? Miksi äiti ei heille ajatellut antaa niitä?

- Hekin ovat hyväsydämisiä ihmisiä, mutta kuitenkin rehellisesti sanoen Madison on liian temperamenttinen, Nathan on liian sinisilmäinen ihminen näistä huolehtimaan ja Alex on liian nuori tähän tehtävään. Temperamentisuus ja herkkäuskoisuuskin voivat olla hyviä piirteitä, mutta tässä tapauksessa ne eivät ole.

Nyökkään epävarmasti.

- Joulunkellot ovat olleet suvullamme vuosisatoja, ja yleensä nämä ovat periytyneet äidiltä tyttärelle.

- Mitä jos joku menee vikaan? kysyn epävarmasti.

- Sitten voit soittaa minulle. Uskon kuitenkin, että kaikki menee hyvin, mummo sanoo ja jatkaa:

- Annan nämä nyt sinulle. Huolehdi näistä hyvin!

- Yritän parhaani.

- Abigail! Nathan! Madison! Alexander! Georgia! Ruoka on valmista. Tulkaa syömään! isä huutaa keittiöstä.

- Selvä, tullaan!

Otan joulunkellot ja vien ne huoneeseeni turvaan.