🇫🇮 Rakkautta ja särkyneitä sydämiä

34. Uusi kämppis.

Kirjoittajan huomio: Pahoittelen, tää on tosi lyhyt osa, toivottavasti kuitenkin tykkäätte :) Kiitos äänistä ❤️ Kommentit kannustaa kirjoittamaan nopeammin ;)

********************

Marko:

Jesse ja Kim on lähteneet omiin koteihinsa ja Alexander pyysi mua vielä jäämään. Tiedän kyllä miksi, nyt tulee "se puhe". Se laskee teekupin mun eteeni ja pureskelen alahuultani hieman levottomana.

"Miksi sinä et kertonut aikaisemmin?" Se kysyy huokaisten, jotenkin hellyttävän isällisesti ja vaikka mua hermostuttaa, tunnen silti jonkinlaista kummallista lämpöä sen huolesta. Mun kivuliaimpina teini vuosina, en ole juuri kokenut aikuisen ihmisen huolta ja vasta nyt ymmärrän, kuinka paljon olen sitä janonnut.

"Sulla oli omiakin murheita... Mä pärjäsin kyllä." Alexander katsoo mua surullisena, se istuu mua vastapäätä oman teemukillisen kanssa ja korjaa hieman silmälasiensa asentoa.

"Ei sinun olisi tarvinnut pärjätä yksin. Minä olisin halunnut auttaa, jos olisin tiennyt todellisuuden isästäsi." Se sanoo lopulta. Paljastin jo edellisenä iltana, että mun isä tosiaan ryyppää vieläkin, eikä sillä mitään vakityötä ole. Jotain hanttihommia silloin tällöin mitä työkkäri pakottaa sen ottamaan vastaan.

En oikein tiedä mitä sanoa ja katselen hiljaisena teemukiani. "Isälläsikö sinä nyt asut?" Se kysyy ja nyökkään.

"Koitan löytää jonkun asunnon itelleni", vastaan. Oon yrittänyt jo katsella, mutta vuokrat on ihan saamarin kalliita ja tuntuu liian aikaiselta pyytää Jesseä muutamaan mun kanssa, koska ollaan seurusteltu vasta niin vähän aikaa. Samalla mä pelkään miten se reagoi, kun se kaikki paska, mikä on ollut mun elämä, tulee tietoon. En kyllä ole ollut kovinkaan halukas avaamaan sille, miten rikki oon oikeasti ollut sisältä. Se on niin hyväosainen, jolla on mahtava perhe, tällaiset avautumiset voisi vähän säikäyttää, vaikka kyllähän se osan jo tietää.

"Täällä olisi tilaa, jos tällainen vanhus kelpaa kämppäkaveriksi?" Se lopulta ehdottaa ja nostaa teekupin huulilleen. Nostan hämmentyneenä katseeni, vähän epäuskoisena, liikuttuneena ja mun silmät alkaa vetistää.

"Oikeesti?" Kysyn ja Alexander katsoo muhun jokseenkin hämillään, kenties peläten, että alan pian pillittää sen edessä.

"Niin. Olisi se kiva saada seuraa, on niin iso talo." Se vastaa. Oon hetken hiljaa ja yritän selvitä mun liikutuksesta, kunnes lopulta nousen ja ryntään halaamaan sitä.

"Oot paras, kiitos, kiitos! Mä lupaan siivota jälkeni ja teen ruokaa ja kiitos!" Se nostaa kätensä mun olkapäälle ja taputtelee lempeästi.

"No, no, ilahduttaahan se minua, jos olet täällä. Vuokrasta ei sitten tarvitse puhua, jos välillä teet ruokaa niin se riittää." Mä irtaudun halauksesta, katson sitä silmiin, joka tuntuu hämmentävän sitä entisestään ja se laskee oman katseensa hieman syrjään. Mä painan suudelman sen iän vanhentamalle poskelle ja se punastuu jotenkin suloisesti.

"Tää on kaunein tarjous, jonka olen koskaan saanut!" Julistan ja palaan omalle paikalleni puristaen teekuppini käsieni väliin. Huokaan onnellisena.

"Tuskin nyt kaunein sentään", se tokaisee, hymähtäen, lämpöisen hymyn väreillessä sen huulilla. Se nostaa katseensa muhun varoen, oon vieläkin vähän liikuttunut, eikä Alexander pysty pitämään mun katsetta pitkään. "Nuo sinun silmäsi... " Se aloittaa. "Muuttavat jännästi väriä... nyt ne ovat todella vihreät."

Pyyhkäisen kosteuden mun silmistä ja hymyilen sille. "Joo, mä vähän liikutuin... Oon vaan niin onnellinen." Vastaan. "Ehkä mulla on sellaiset tunnetila silmät, tiiätkö, vähän niin kuin on niitä sormuksia?" Ehdotan ja se naurahtaa hieman, katsoo yhä alas teekuppinsa sisältöä.