Valvo mun kanssa aamuun

Luku 15 - Kotiinpaluu

A/N: heippa, mä sain tähänkin uuden luvun vihdoin valmiiks! vähän järkytyin kun tajusin, että kuinka kauan viimesimmästä luvusta on kulunut aikaa (miten?!?!?).

mutta ihana jos ootte jaksanu silti oottaa! miulla on oikeesti aika draivi päällä (vaihteeks) tän kirjottamisen suhteen, joten yritän nyt saada näitä kaikkia kirjoja vähän etenemään c:

ihanaa viikonloppua <3

**

Luku 15 - Kotiinpaluu

Akseli

Se, minkä vuoksi Tiia oli kiirehtinyt Minjan luokse puhelun päätteeksi, jäi mulle mysteeriksi, enkä mä tietenkään ollut olettanutkaan muuta. Olisi ollut vähintäänkin törkeää, jos Tiia olisi juorunnut sen ystävän asioista ja kyllä mä nyt tiesin, ettei Tiia ollut sellainen. Se sanoi kuitenkin, ettei Minjalla ollut mitään akuuttia hätää, mutta se tarvitsi nyt ystävää enemmän kuin ehkä ikinä aikaisemmin.

Tiia jutteli mulle Minjasta, kun me ajeltiin Harjun kylältä meille. Se kertoi, kuinka Minja oli sen ensimmäinen kunnollinen kaveri Joonan lisäksi, ja kuinka sillä ei ollut ennen Minjaa ja Joonaa oikeastaan ollut laisinkaan kavereita lapsena. Se kertoi, kuinka Minja oli aina pitänyt sen puolia ja ollut sen tukena yläasteella vaikeina hetkinä, kuinka niiden välit olivat hetkellisesti etääntyneet yläkouluaikojen jälkeen, ja kuinka ne olivat taas vuosi sitten löytäneet toisensa uudelleen.

Tiia puhui yhtäkkiä hyvin paljon, se vaikutti herkistyneeltä, sen silmissä kiilteli aavistuksen. Ehkä äskeinen tapaaminen Minjan kanssa oli nostanut tunteita pintaan, oli se sitten sisältänyt mitä tahansa. Mä annoin Tiian puhua, musta oli ihanaa, kun se puhui mulle, kun se avasi itseään ja elämäänsä mulle enemmän. Musta tuntui, että mä vaan välitin siitä aivan helvetin paljon, kokoajan enemmän.

"Miten teidän välit silleen Minjan kanssa sillon etäänty?" kysyin varovasti ja vilkaisin pelkääjän paikalla istuvaa tummatukkaa ajamisen lomasta. Se vilkaisi mua ja kohautti kevyesti olkiaan.

"Mä käytin aika paljon alkoholia yläasteen jälkeen", Tiia lopulta virkkoi katsellen auton ikkunaan. "Ehkä mulla oli sillon vaan kamala ikävä Miiroa, kun se muutti pois sillon ysillä ja olin muutenkin tosi paljon pahemmassa kunnossa – mä sekoilin ja olin varmaan tosi raskasta seuraa, ehkä mä työnsin tahtomattani Minjan pois", se sitten jatkoi ja vilkaisi mua.

Mä nyökyttelin, mietin, mitä se tarkoitti sillä, että se oli pahemmassa kunnossa, mutta oletin sen tarkoittavan mielenterveyttään.

"Onneks te ootte taas lähtentyny", sanoin vilpittömästi ja Tiia nyökkäsi.

"Niinpä, se on kyllä tosi rakas ystävä mulle – se ja Miiro on mulle rakkaimpia", se jutusteli ja katsahti mua. Mä katsoin sitä ja se hymyili ja mä hymyilin myös.

"Mä huomasin kyllä tänään, että sun ja Miiron välinen ystävyys – tai että te ootte tosi läheisiä", kerroin hymy edelleen suupielessäni. "Tai miten se tuli hakemaan sua eilen, kun sulla oli paha olla – vaikuttaa tosi sydämelliseltä tyypiltä."

Tiia nyökkäili taas ja mä vilkaisin sitä. Se näytti vakavammalta ja mä pelkäsin, että juhannusbileiden inhottavan käänteen puheeksiotto ahdistaisi sitä. Mua edelleen suututti, mua edelleen vihastutti ja raivostutti Samuel.

Mä en halunnut nähdä koko tyyppiä, helvetin kusipää. Olin mä kai tavallaan tiennyt jo aiemmin, että se oli kusipää, mutta olin aina ohittanut olankohautuksella kaiken sellaisen, jos se vaikka puhui naisista alentavasti tai kohteli niitä huonosti.