Voiko sirpaleista syntyä rakkautta? (Oleksi) TAUOLLA

Part 17 otatko kahvia

Olli

Hoitaja astui huoneeseen "onkos täällä maistunut" hän sanoin kävellessään Aleksin sänkyä kohti. "Ei se suostu syömään" vastaan Aleksin katsoessaan minua tappavalla katseella. "Noh onkos minkälainen syy ettei tällä kertaa maistu?" Hoitaja kysyi. "E-en tykkää lihapullista" aleksi vastasi hieman änkyttäen "eikö edes omena, mehu tai leipä maistunut" "e-ei" aleksi puhuu edelleen änkyttäen. "Ei se suostuis syömää vaikka sen edes ois sen lempiruokaa." Vastaan hoitajalle joka näyttää mietteliäältä. "No miksi et suostu syömään?" Hoitaja kysyi jo melkein lässyttäen Aleksille. Aleksi oli hiljaa. Lopulta minä avasin suuni.
"olisko Aleksin mahdollista päästä puhumaan jollekin psykiatrille mahdollisimman pian." "Ööm joo mahdollisesti. Lääkärin pitää tehdä lähete. Voin pyytää lääkärin tänne pian." Hoitaja selitti tajutessaan mahdollisesti miksi aleksi ei suostunut syömään. "Olli turpa kiinni jo. Sä vaa aiheutat ongelmia" aleksi kuiskasi vihaisesti suuntaani. "Aleksi rakas sut pitää saada kuntoon ja tää on sun parhaaks." Selitin Aleksille vaikka totta puhuen minusta tuntui että aiheutan vain ongelmia.

Lääkäri teki juuri arvion ja sai varattua Aleksille ajan psykiatrille jo tunnin päähän. Aleksin lääkäri mauri pyysi minut toiseen huoneeseen keskustelemaan. Kerroin Aleksille palaavani pian takaisin. Lääkäri ohjasi minua käytävän päähän ja huoneeseen sisään. Huoneen ovessa luki arviointi huone. Mietin hetken mitäköhän se meinaa mutta pääsyin tulokseen että täällä keskustellaan potilaiden terveyden tilasta läheisten kanssa, niinkuin nyt minun. Istuin tuolille ja lääkäri toiselle puolelle pöytää. Odotin jonkin laista vakavaa keskustelua heti alusta mutta mauri päättikin aloittaa kysymällä "Otatko kahvia?" "En mä kiitos" tyydyn vastaamaan hänelle. Keskustelu kuitenkin lähtee muuttumaan vahavempaan suuntaan kun lääkäri kysyy. "Minkä laisena sä näet aleksin terveyden tilan" "aika heikkona. Se ei varmaan koskaan oo syöny omenaa enempää mun tai meidän kavereiden seurassa. Ollaan tunnettu siis koulun alusta asti eli noin kaks kuukautta. Se laihtuu koko ajan ja rääkkää itteensä lenkeil ja syömättömyydellä."
"Sä siis uskot sillä olevan syömishäiriö?"
"Joo"
"Onko mitään muuta mitä aleksin elämästä mun ja psykiatrien pitäis tietää?"
"No siis kyllähän se kai edelleen viiltelee..."
"Joo niitä jälkiä oli hoitajat löytäneetkin vaihtaessaan Aleksille sairaalavaatteita."
"No mutta me otetaan tää syömishäiriö juttu nyt käsittelyyn nii katsotaan sitte mihin päädytään."
"Kiitos"
Nousemme tuoleista ylös ja minä jatkan matkaani takaisin Aleksin huoneeseen ja lääkäri hisseille.

"Mistä te puhuitte" tuli kysymys heti kun nastuin takaisin huoneeseen.
"Vähän kaiken laisesta"
"Mistä te puhuitte" hän toisti
"Sun terveyden tilasta"
"Mitä siitä"
"Syömisestä"
"Muusta"
"Ei"

Tuntui hieman pahalta väittää puhuneemme vain syömisestä, mutta en viitsinyt sanoa aleksille että puhuimme myös hänen itsetuhoisuudestaan.
"Sulla on se psykiatri vartin päästä" muistutin aleksia.
"Onks sinne pakko mennä" hän kysy selkeästi yrittäen saada skipattua sen.
"On. Ihan pakko"
Hoitaja astui huoneeseen "psykiatri tulee tänne juttelemaan kanssasi kun tuon kylkiluun takia et voi oikein liikkua hänen luokseen" Aleksi nyökkäsi päätään vastaukseksi "mutta olli mun pitäis nyt pyytää sua lähtemään." "Ymmärrän" vastasin
"huomenna voita taas tulla" "juu" vastasin hoitajalle ja käännyin takaisin aleksiin päin "puhutaanko videopuhelua vielä illalla" "joo puhutaan" hän vastasi jo iloisemmin.
"Tuun käymää sit huomenna taas koulun jälkee" "joo mä voin soittaa sulle sit sen psykiatrin jälkee tai sit ku tulee semmonen kohta" "käy" "heippa"
"Heippa"

***

Sori vähä lyhyempi mutta vieläkään ette pääse eroon musta tai mun vitseistä
Mikä on laamojen pyhä kirja.
—laamattu
513 words