My Guardian Angel ❤🥀 || JIKO

Epilogi

Time skip monia vuosia!

~Niko~

Makaan sairaalan sängyssä ja katselen valkoista kattoa ja muutenkin tätä niin ankeaa huonetta. Oloni on todella heikko ja tiedän että elinaikani on todella vähissä. Sain eilen jonkin sairaskohtauksen aamupalalla ja sen jälkeen heräsin seuraavan kerran sairaalassa. Toivon kyllä etten olisi herännyt, sillä lääkäri kertoi minulle että elinaikaani on luultavasti enään maksimissaan muutamapäivä jäljellä. Onhan minulla toki ollut jo muitakin kipuja ja iän mukanaan tuomaa oireilua aiemminkin.

Olen jo reilu 60 vuotias ja Joonaksen kuoleman lisäksi, bändistämme on kuollut jo myös Joel. Hän kuoli kolarissa muutama vuosi sitten, se oli kamalaa. Mutta nyt minä olen varmasti se kolmas henkilö joka täältä maanpäältä lähtee, siis meidän bändistämme. Voin kuvitella miten osa faneistamme tulee romahtamaan, vaikka bändi onkin hommansa lopettanut jo aikoja sitten ja ei meitä enää ole hirveästi missään näkynyt bändin kanssa. Minä tosin olen tehnyt omaa musiikkia ja julkaissut kirjan ja muutkin jätkät ovat olleet jollain sortilla vielä musiikin kanssa tekemisissä.

Säpsähdän ajatuksistani kun ovelta kuuluu koputus ja sen jälkeen sisään asteleekin itkuinen vaimoni Minna ja jo aikuiset lapsemme Noah, Milena ja Amelia kumppaineen ja meidän ihanat lapsenlapsemme. Kyllä, meillä on Minnan kanssa lapsia ja olemme saaneet kunnian olla myös mummu ja pappa jo nyt 5 lapsenlapselle. Noahilla on poika Noel. Milenalla on kolme lasta Ava, Matilda ja Mimosa. Ja Amelialla on 3 vuotias lapsi Eden ja hän kertoi meille kuukausi sitten odottavansa toista lastaan, eli periaatteessa voisi laskea että olen pappa kuudelle. Riippuu lasketaanko tuo pieni ihme lapsenlapsekseni, joka Amelian mahassa kasvaa koko ajan.

Onneksi minulla on oma huone, koska kaikki tulivat tänne yhtä aikaa ja kerääntyivät ympärilleni. Jokainen kertoo minulle jotain, mutta valitettavasti en enää jaksa puhua tai vastailla heille. Olen kuitenkin onnellinen että sain vielä kerran nähdä heidät joka ikisen, niinkuin eilen toivoin heiltä. Vanhempani ovat kuolleet jo aikoja sitten, mutta sisareni ja bändissä vielä hengissä olevat + crewn porukka, sekä muutama muu minulle läheinen henkilö kävivät täällä minua katsomassa jo eilen, kuten Minnakin tietysti. Tunnen kun joku puristaa minua hellästi kädestä. Se on minun vanhin lapsenlapseni, eli 13 vuotias Ava, muut ovatkin vasta alle 10 vuotiaita. Ava puristaa hellästi kättäni ja katsoo minua kyyneleet poskillaan, kunnes kuiskaa hiljaa;

"Rakas Niko. Maailman paras pappa ja mun suurin idoli ja esikuva. Pienestä asti mää sain sun sylissä istua ja kuunnella kun sä kertoilit mulle tarinoita sun seikkailuista ja annoit mulle paljon neuvoja elämään. Mä varjelen niitä kaikkia neuvoja aina mun mielessä. Mä oon kiitollinen et just sä oot mun pappa ja mä oon oppinut sulta tosi tosi paljon ja katon sua aina ylpeenä ylöspäin. Mä en koskaan unoha meidän yhteisiä reissuja mitä me tehtiin. Mä en koskaan unoha sitä miltä tuntu tulla sun luokse ja sun lämpimään haliin ja syliin istumaan. Mä en koskaan unoha miltä tuntu nukkua sun kainalossa ja puristaa sua kädestä. Mä en koskaan unohda niitä hetkiä kun mä pääsin mukaan teidän keikoille ja treenikselle ja opin paljon musiikin teosta. Mun unelma on olla joskus kuuluisan bändin laulaja tai kitaristi ja siihen on kipinä lähtenyt sun kautta. Sä ohjasit mut musiikin pariin, kiitos siitä.

Mä tiedän että tää voi olla vaikeaa käsittää, mutta mä toivon että sä ymmärrät kuinka paljon mä sua rakastin ja susta välitin ja kuinka täydellinen pappa sä olit. Ja mä toivon ettet sä koskaan unohda mua tai meitä ketään muutakaan. Sun luona ja lähellä mä koin aina olevani turvassa ja hyväksytty omana itsenäni. Sä olit aina läsnä ja tukena, sä jaksoit kuunnella ja auttaa kaikessa ja sä ymmärsit mua paremmin kun kukaan muu koskaan. Sä et koskaan tuominnut ketään,
-Paitsi ne ihmiset jotka käyttäytyi toisia kohtaan väärin, kuten kiusaajat tai murhaajat.-
Sä hyväksyit kaikki omana itsenään ja puolustit heikommassa asemassa olevia. Sä opetit mulle miten olla hyvä kansalainen ja ohjasit mut oikeille reiteille täällä maan päällä.
Ja vaikka mä oon vasta 13 vuotta, mä koen että sun ansiosta mä oon oppinut tosi paljon ja tuun selviämään jatkossakin kaikesta. Kiitos vielä kerran kaikesta mitä sä oot mun ja kaikkien muidenkin eteen tehnyt, mä rakastan sua nyt ja aina, rakas Niko pappa."

Tunnen kyyneleet silmissäni ja katselen hiljaa Avaa. En tiedä onko kukaan koskaan puhunut minusta yhtä kauniisti kuin hän äsken ja hän on vasta juuri 13 vuotta täyttänyt nuori neiti. No mutta, saan heikosti pyydettyä halia ja hiipuneilla voimillani halaan jokaista huoneessa olevaa vielä luultavasti viimeisen kerran. Sen jälkeen huomaan kuinka lapseni kumppaneineen ja lapsenlapseni hyvästelevät vielä minut ja lähtevät huoneesta pois. Luultavasti aistivat että kuolemani on lähellä, eikä se hetki ole taatusti pienimille kivaa nähtävää ainakaan. Joten ehkä ihan fiksu päätös lähteä pois jo nyt. Huoneeseen kuitenkin jää vielä Minna ja Ava, jotka tulevat molemmin puolin sänkyäni ja puristavat käsiäni.

Puristan heitä viimeisillä voimillani takaisin ja saan vielä kuiskattua; "Kiitos kaikille ihan kaikesta, mutta mun on nyt aika mennä. Mä en enää jaksa taistella ja haluan pois tästä kivusta. Mä suojelen teitä kuitenkin tuolta pilvien päältä vielä ja oon teidän oma suejelusenkeli, sen mä lupaan.
Ja Ava, kiitos kun sain olla sun ja muidenkin pappa. Meidän luona on se yks kaappi, missä on se pieni arkku mitä aina katselit. Sä saat sen arkun, siellä on sulle kiitokseksi kaikesta yksi juttu. Varjele sitä huolella ja anna se aikanaan eteenpäin jollekkin, joka sen ansaitsee. Mutta vielä viimeisen kerran, muistakaa et mä elän aina teidän muistoissa ja sydämessä ja suojelen teidän matkaanne tuolta jostain, kiitos kaikesta. Mä rakastan teitä ikuisesti."

Sen sanottuani silmäni alkavat sumentua ja ympärilläni alkaa pyöriä. Minna ja Ava ovat enään ääriviivat silmissäni ja yhtäkkiä kova kipu iskee rintaani. Hetkeen en tiedä yhtään mitä tapahtuu, kunnes alan pikkuhiljaa erottamaan kuiskauksia, kuin joku kutsuisi minua ja näen vain valkoista. Pian kuitenkin silmieni edessä alkaa muodostua hahmon ääriviivat ja pikkuhiljaa näen hänet kokonaan. Oloni alkaa keventyä ja kivut häipyvät kuin tuhka tuuleen ja tunnen kuinka tavallaan irtaannun kehostani. Nousen ylös ja juoksen suoraan eteeni ilmestyneen enkelin luokse. Halaamme tiukasti, jonka jälkeen suutelemme. Olen nyt todella onnellinen. Enkelihän on tietysti siis Joonas.

Mä olen odottanut tätä hetkeä monta kymmentä vuotta. Vihdoin olen taas ensimmäisen elämänrakkauteni kanssa yhdessä ja pääsen tuntemaan joka päivä nuo mahtavat huulet ja halaukset, joita olen kaivannut. Nyt pääsemme Joonaksen kanssa yhdessä suojelemaan muita. En minä kuitenkaan aio unohtaa ketään, enkä varsinkaan Minnaa. Joonaksen lailla hän kuitenkin oli elämänkumppanini monta kymmentä vuotta.

"Niko, ihana nähdä vihdoin. Ja tiiätkö mitä? Mä sain kunnian tulla hakemaan sut, koska sä pääsit kans taivaaseen, kuten mä.", Joonas sanoo hymyillen. Hymyilen takaisin, vaikka poskillani virtaa onnen kyyneleet. Erkanemme halauksesta hetken kuluttua. Joonas tarttuu minua tiukasti kädestä, sanoo jotain ja huitaisee kättään. Silloin pilviin muodostuu aukko, jossa on portaat ylöspäin. Astumme käsikädessä portaille ja lähdemme kiipeämään niitä. Matkan aikana tunnen kuinka minulle ilmestyy siivet selkään ja asuni muuttu valkoiseksi ja Joonaksen kanssa samanlaiseksi. Hetken päästä aukko sulkeutuu ja näen paljon paljon suojelusenkeleitä.

Vanhuksia, aikuisia, nuoria, lapsia ja vauvoja, paljon eri eläimiä ja muita maan päällä asustaneita olentoja. Joonas johdattaa minut johonkin ja kertoo että tässä hän aina tarkkaili maan väkeä. Katselen alas ja näen monen ihmisen murtuneena takiani, joka riipaisee sydäntäni. Kyyneleet nousevat taas silmiini ja alan itkeä kuin pieni vauva.
Joonas vetää minut tiukkaan haluakseensa ja rauhoittelee minua. "Huomenna on eka mahdollisuus käydä hyvästelemässä ne, jos haluat.", Joonas kuiskaa korvaani, johon nyökkään. Suutelen Joonaksen kanssa, jonka jälkeen jäämme vain halauksessa istumaan pilvenreunalle ja muistelemaan aikaa kun olimme vielä molemmat elossa ja yhdessä. Ja nyt me vihdoin pääsemme jatkamaan sitä yhteistä elämäämme, täällä pilvien päällä, suojelusenkeleinä.

Kun uskoo ihmeisiin, voi tapahtua mitä vaan...

__________

Sanoja: 1219

The End ❤️🕊

Aloitettu: 08.12.2022
Lopetettu: 20.08.2023

Oho, oon näköjään tätäkin kirjaa tehnyt jo jonkun 8 kuukautta, kauhee kun menee aika nopeeta.

Toivottavasti ootte viihtynyt tän kirjan parissa <3

❤️: Anhuuuu <3