Sanoja joita ei sanottu

75. Transpojan viha

Vittu vihaan olla trans. Vittu vihaan sitä, että mun pitää vaan naurahtaa ja ohittaa se fakta jos mun cissufrendit läpällä referoi muhun muijana. Heittää jotain neitiläppää ehkä, tai jotain sinnepäin. Vihaan, että porukka on tuntenut mut pre transition ajoilta tähän asti, kun oon transitioitumassa. Ihmiset selittää siitä, miten no kyllähän kaikki nyt tietää, että oon trans ja oonhan mä _biologisesti kuitenkin nainen_

Vihaan, että sitä pitää painottaa. Sitä, että mä olen biologisesti nainen. Että kyllä musta nyt huomaa tai että se on vaan fakta eikä sitä voi muuttaa joten miksi mä edes valitan siitä? Tottakai mä tiedän tämän kaiken? Niinkuin mä en joka päivä miettisi sitä faktaa, miten mä oon biologisesti nainen. Miten elin elämästäni ekat 14 vuotta naisena. Että mua kutsuttiin naisen nimellä ja musta toivottiin pitkähiuksista hoikkaa tyttöä joka pukisi pitkiä mekkoja ja meikkaisi.

Vihaan katkeroitua ja haluta kuola. Vihaan muotoja, ääniä, ääniaaltoja, katseita. Sitä, miten mut clockkaa heti. Että eihän toi nyt ole poika, ei tolla ole pojan nimeä? (Vaikka mulla on pojan nimi?). Että eihän pojat pukeudu noin. Miten mulle on sanottu, että mä olen poikamainen, mutta tottakai mut clockattiin äänestä. Mä vihaan, vihaan, vihaan, että ihmiset näkee poikamaisuuden, muttei poikaa. Mä vihaan, ettei mun isä ajattele sillä olevan kolmea poikaa.

Mä vihaan, miten mun tuttavat kertoo toisilleen miten mä oon trans ja mä oon vaihtanut mun nimen ja niin edelleen. Etten vahingossakaan voisi koskaan elää stealthina, kun kaikille pitää kertoa. Se ei ole kehu, se ei ole ystävällinen ele tai funfact jonka kerrot, kun sun kaveris kelaa miten mun nimi onkin vähän erikoisempi.

Mä vihaan kaikkia ja kaikkea. Sitä että cissut luulee tietävänsä, muttei ne tiedä. Miten se, että sä oot lukenut netistä ja painotat mun olevan biologisesti nainen, on ainoa lisäys, kun puhun itsestäni. Siitä tuskasta joka mun sisällä roihuaa. Tää kaikki on nyt musta. Mun kehosta ja äänestä ja siitä, miten porukka noteeraa mut vaan erikoisena transjätkänä, joka pukeutuu normista poikkeavasti. Että hei toi on se trans. Ja toi on vaihtanut nimensä. Hei tiiätkö mikä sen vanha nimi on? Tai hei, mitä jos nostettais sen menneisyys esille, koska se kuitenkin kuuluu jokasen matkaan. Hyväksy sun menneisyys jo, mikä siinäkin on niin vaikeaa?

Vihaan katkerasti ja ylpeydellä ihmisten muka hyväksyvää sosiaalista käytöstä transihmisiä kohtaan ja mä vihaan sitä ylpeästi. Vihaan mun noteeraamista, että musta kysellään, sitä miten muhun referoidaan. Vihaan teitä kaikkia, vaikka ette te mun sisäistä vihaani ymmärrä. Tai ehkä ymmärrättekin, joku mun kaltainen. Vihasta roihuava ihmisen kaltainen. Tälläinen sanojen soturi, tai jotakin sellaista.

Pitäähän mun kuitenkin naurahtaa, kun mua tytötellään. Heitän läppää viharikoksen kohteeksi tulemisesta ja siitä, että mut clockataan heti äänestä. Haha, on se niin hauskaa, vaikka oikeasti mä huudan vihasta ja katkeruudesta. Siitä katkeruudesta teitä kaikkia kohtaan, jotka nostatte musta esille puolen mitä vihaan eniten. Sen, että mä olen transsukupuolinen. Vihaan etten voi julkisesti vihata sitä, vaan mun pitää kantaa itseäni ylpeydellä. Ainakin, jos haluan tulla kohdatuksi poikana. Koska pojat eivät itke, eivätkä valita. Näytä tunteita tai sitä, kun satutetaan sanoilla.

Ihan kuin mä en itkisi itseäni uneen, koska vihaan elää kehossa, joka ei kuulu mulle. Biologisen naisen kehossa, jos te kaikki sitä haluatte vielä painottaa. Että mä olen vittu nainen, naisellinen, neitimäinen. Ja haukkukaahan nyt vielä misogynistiksikin, kun ette ymmärrä mun sisäistä tuskaa tästä dysforiasta. Siitä, mitä teidän sanat ja kuvaukset mulle aiheuttaa. Sukupuolen konseptin takia. Vittu kun kaikki olis vaan tyyppejä. Vitut sukupuolirooleista tai mistään. Vitut kaikesta, vaikka mä silti välitän. Vitut välittämisestä tai vittu mistään.

-Author's note
Vähän erilaisempaa tekstiä. Transpojan vihasta, joka mun sisälläni ajoittain velloo. Vihaisia sanoja peräkkäin, toivottavasti jollekin näitä kaipaavalle muistutuksena, että yksin ette ole näiden asioiden kanssa. Täällä mäkin olen, äänekkäästi hiljaa dysforian keskellä. Peace and love<3