-Evelyn-

-Miksi teit niin-

Date: 10. 4. 24

Words:  1092

Ihan ekana tähän alkuun Q&A:

Luca

Mikä sun suhde/tunteet tai sillee niinku äske sä suutelit sitä sen niskaan ja sit sä uhkaat sitä aseella??   -"No siis tää ny kuuluu vaan mun työhön, mun on pakko tehä niinkun on sovittu eikä sillo mun tnteilla oo väliä."

Max

Miks teit sillee Evelynille??    - Max:  "No en mä oo mikää velvollinen tohon vastaamaan.." *Tuhahtaa*  Kristian: "Koska se on iha vitun pervo ja sai siihen vaan tilaisuuden!"

____   ____   ____

Lucan näkökulma:

"Tyypit hei nyt tuokin sammu sen lattialle." Marcus huusi käytävältä. Olin juuri raahannut Kristianin hänen huoneeseensa nukkumaan. Menin maassa makaavan Evelynin luo. Tuntui niin pahalta, hän oli varmasti järkyttynyt.

Huomasin kyyneleen valuvan tytön silmäkulmasta. "Itkeeks se?" Puhuin ajatukseni ääneen ja Marcus katsoi häntä tarkemmin. "Joo, siltä näyttäis." Hän otti tytön syliinsä ja nosti sängylleen nukkumaan, katselin vain vierestä.

Ei tuo tyttö ansainnut sitä. Miksi kaiken tämän paskan piti kohdistua vain tuohon, siroon, pieneen ja avuttomaan tyttöön. Hän oli ihan särkynyt. Sen huomasin hänen kasvoiltaan. Ja kaikista pahinta, olin itse pahentanut tilannetta. Tuijotin vain Evelynin siroja kasvoja, hän ei varmaan hetkeen aikoisi puhua minulle.

"Luca." - "Luca, kuunteleks sä mua?" Marcuksen ääni herätti minut ajatuksistani. Käänsin pääni tuon suuntaan "Häh." Tuhahdin. "Nii, että sun yliajattelus näkyy päälleppäi, ei tää kaikki oo sun vikas usko ny." Kuulin tuon sanat juuri ja juuri. "Niin kai.. Mut mä vaan pahensin asioita."

"Kyl se viel siitä." Marcus tuhahti taputellen minua selälle ja lähti sitten ulos huoneesta. 

Istuin Evelynin viereen sängylle. Olin siinä niin kauan, kunnes tyttö alkoi heräillä. Se oli ehkä virhe. Ei hän varmaan halunnut nähdä minua nyt. Aikaa kului varmaan yli tunti. Hän muutti asentoaan ja hieroi silmiään. 

Tyttö nousi istumana vieressäni. Mitä muka sanoisin, ei hän minua haluisi kuunnella. Olisi pitänyt lähteä huoneesta jo aikaisemmin. Ei tämä ole oikein. 

"Evelyn.." Yritin aloittaa, mutta hän katsoi vain muualle. "Ei. Luca mä en halua nähä sua nyt." Hän sanoi hiljaa. Se oli totta, mutta minun oli pakko sanoa. "Oikeesti, Evelyn kuuntele. En mä ois halunnu tehä nii. Mun oli pakko se kuuluu tähän työhön. En ois voinu tehä mitään muuta. Anteeks." 

Vittu miten säälittävältä kuulostin. Ihankuin tuo uskoisi minua. Ei hän tiennyt, että tämä ei ollut vain meidän neljän juttu. Kuuluimme isompaan rikollisyhtiöön ja meidän oli vain pakko totella. En myöskään voisi kertoa tuota vielä Evelynille. 

"Jos et halunnu miks sit teit nii. Oisit voinu olla tekemättä." Niin oisin, mutta sit mut ois erotettu koko paskasta ja lukittu johonkin. En mä sitäkään halunnut. "Nyt Luca oikeesti. Mä haluan olla yksin, mee pois." Hän jatkoi hiljaa edelleen katsoen maahan. 

"Oon pahoillani." Ja lähdin huoneesta sulkien oven. 

Saavuin olohuoneeseen ja rymähdin sohvalle. Ai vittu, että särki päähän. Ihansama en jaksanut mennä hakemaan särkylääkettä. Painoin vain silmäni kiinni ja suljin muun maailman ympäriltäni.