Huoneessa vampyyrin kanssa

2. Pimeys ja paniikki

"Pam!", kuulin oven paukahtavan kiinni. En anna oven häiritä uniani, koska se olisi typerää. Miksi antaisi sellaisen asian häiritä, joka ei ajattele tai edes tiedä, että käytöksensä voi häiritä. Käänsin vain kylkeäni ja vedin peittoa ylemmäksi peittääkseen minua kokonaisvaltaisemmin. Lakanat olivat niin pehmeät ja tuoksuvat ihanilta. En ole ennen haistanut sitä tuoksua lakanoissani, mutta se on ihana.

Kova meteli sai rauhallisen hetkeni häiriintymään. Kuulen oven ulkopuolelta kovaa meteliä. Se kuulostaa epämääräiseltä huudolta. Kuka julkeaa häiritä minun uniani omassa kodissani. Hetkinen omassa kodissani, minähän asun yksin.

Avasin silmäni ja pomppasin ylös sängyltä. Huone jossa olen on iso. Suorastaan valtava omaani verrattuna. Se on siisti ja hyvin sisustettu. Seinällä on iso ikkuna, jonka peitti massiiviset mustat verhot. Tai ainakin oletan sen olevan ikkuna, vaikka en näe verhon taakse.

Huoneen ihailu loppui siihen, kun kuulin taas oven ulkopuolelta hirveää karjuntaa. Harpon huoneen poikki oven luokse. Ovi oli ihan tavallinen ovi paitsi, että se näyttää hirmu paksulle puuovelle, joita valmistettiin ennen.

Kokeilen ovenkahvaa ja se napsahti auki herkemmin, kuin olin olettanut. Jähmetyin sen äänen kuullessani, koska huoneen ulkopuolelta kuulunut huuto oli nyt lakannut. Ovi lennähti edessäni auki.

"Saatanan tyhmä tyttö!", oven avaaja huusi päin kasvojani. Ovi lennähti yhtä nopeasti kiinni, kuin se oli auennut. En kerennyt nähdä kuka edessäni edes oli ollut. Äänestä kyllä kuulin, että hän on poika. Eikun mies. Tai en tiedä äänenmurros ainaskin oli jo ohi.

Kului hetki, kun tuijotin ovea vain hölmistyneenä. Mitä juuri äsken oli tapahtunut? Ovi lennähti uudelleen auki, mutta tällä kertaa tutun näköinen nuorukainen käveli siitä sisään laittaen oven perässään kiinni. Minulla kesti hetki muistaa miksi hän näytti niin tutulta. Hän varmasti oli huomannut miettelijäisyyteni, koska hän avasi suunsa.

"Anteeksi, mä olen hyvin pahoillani tuosta äskeisestä", hän sanoi katsoen minua silmiin. Minä laitan kädet puuskaa ja näytän hänelle hapanta naamaa.

"Ystäväni ei ihan pitänyt siitä, että toin ihmis tytön kotiinsa", Ian sanoi katsoen jalkojaan.

Sivuutin hänen sanansa täysin. "Sä kidnappasit mut!", huusin päin hänen kasvojaan. Ian kohotti katseensa jaloistaan ja katsoi minua järkyttyneenä.

"Enkä," hän henkäisi järkyttyneenä.

"Kylläpäs. Miksi muuten olisin täällä, kun lupasit viedä minut takaisin sille perhanan kahvilalle!"

"Mä olisin vienyt sut, mutta sä olit tajuton!", hän huudahti osittain vaivaantuneesti. Puna levisi kasvoilleni, kun rupesin muistamaan mitä oli tapahtunut.

"Sä menit ihan valkoiseksi kuin lakana ja sitten sä vään pyörryit", nuorukainen selitti tapahtumaa omasta näkökulmastaan. Mä olin pyörtynyt. Mulla oli ollut niin kova nälkä, että se oli vieny multa tajun.

"Lääkäri kävi täällä ja sä olit yön ajan tiputuksessa", Ian selitti. "Mutta lääkäri sanoi, että vaikka sä voisitkin herätessäsi tuntea itsesi pirteäksi niin sun pitää syödä hyvin. Etkä saa tehdä mitään rasittavaa vähään aikaan."

Nyökkäsin merkiksi siitä, että olin ymmärtänyt, mitä hän oli sanonut. Mahani murisi myös äänekkäästi kertoen, että sillä on aina nälkä.

"Mitä sä syöt normaalisti aamupalaksi?", Ian kysäisi.

"Leipää jonka päällä on juustoa ja tomaattia", vastasin nopeasti sen enempää miettimättä, koska mahani kyllä ilmoittelee siitä, että se haluaa mahdollisimman nopeasti ruokaa.