May the wind blows|| In finnish

004

Moikka, sain kirjotettua teille vihdoin tämän luvun loppuun, koska halusin hieman muuttaa sitä enkä pitänyt ollenkaan tavasta jolla olin kirjoittanut. :) Tuo video minkä laitoin tonne on sellainen taas mitä kuuntelin kun kirjoitin tätä, kyseinen kappale ei siis liity varsinaisesti tähän lukuun. xd Mutta sen ansiosta luku eteni niinkuin se eteni. 

olivia: Istuin kylmällä huoneeni lattialla paikallani miettien sanoja joita kuulin koulussa. 'olet kuulemma erilainen.' Mitä silläkin oikein tarkoitetaan? Luulin olevani suhteellisen tavallisen näköinen, enkä ollut missään erityisen hyvä. Sanat olivat tärkeitä, ilman niitä kommunikointi olisi ollut hankalaa. Joskus sanat, lauseet ja virkkeet olivat sanottu tai kirjoitettu syvemmältä kuin raapaistu vain kevyesti pinnasta. Silloin ne saattoivat vaatita lukijalta tai kuulijalta hieman oletuskykyä sekä pidempää miettimistä. En vain saanut kiinni siitä mitä poika oli tarkoittanut sanoillaan.

Vilkaisin ikkunasta hämärään ulos haikeasti huokaisten. Nousin lattialta seisaalleni ja vilkaisin peilistä itseäni. Peilikuvassa seisoi pieni tyttö otsa rypyssä ja suu pienelle mutrulle kaartuneena miettimisestä. Tyttö näytti pirteältä, mutta hänen silmänsä kertoivat aivan muuta tarinaa.

Hieraisin otsaani ja kömmin istumaan sängylleni nojautuen seinään. Painoin silmäni kiinni ja aloin vanhaan lapsuuden tapaani laskea lampaita niin pitkälle kunnes uni voittaisi ja ajatukseni sukeltaisi syvemmälle mitä se ikinä päivänvalossa uskaltautuu menemään mielessäni. Kun taisin olla päässyt suurinpiirtein lukuihin sata ja yksi, suuri haukoitus pääsi suustani ja silmäni lupsahtivat lähes vahingossa kiinni.

***

Aamu valaistui paljon nopeammin mitä olisin toivonut silloin. Tajuntani heräsi eloon herätyskellon ääneen korvani juuressa ja painoin kellon pois päältä sulkien silmäni aivan hetkeksi vain. Ikävä kyllä käsitykseni hetkestä kesti puoleen päivään kun kuulin uuden äänen korvani juuressa, mutta se ei ollut todellakaan kelloni ääni vaan isän. Hyvin vihaisen isän, sillä en olluy vielä kahdentoistakaan aikoihin koulussa vaan makasin puolikuolleena sänkyni pohjalla.

Tilanteen tajuttuani lähes ryntäsin vaatekaappini luokse ja hätistelin kiukkuisen isän pois huoneestani lähes pakolla. Kiskoin päälleni ensimmäisenä käsiin osuvat vaatteet, harmaat collegehousut ja mustan ison hupparin. Hiukset vetäisin nopeasti sutaistulle nutturalle pään päälle ja laitoin äidin ostaman kultaisen kellon vasempaan ranteeseeni. Heitin repun olalleni ja nappasin puhelimen taskuuni kipittäen huoneestani ulos suoraa tietä pitkin eteiseen. Kiskaisin isäni bomber tyylisen takin niskaani ja ovet pamahdellen lähdin kohti kouluani.

Pihaan päästyäni huokaisin helpotuksesta, sillä millään luokka-asteella ei ollut välituntia. Kävelin oville ja kiskaisin. Kiskaisin uudelleenkin, mutta ovi ei auennut. Kummastunut ilme levisi nopeasti kasvoilleni ja kohotin kulmakarvojani, minun oli pakko kokeilla vielä kerran että eikö ovi aukea oikeasti, mutta ei se auennut vaikka sitä olisi kuinka kiskonut. "Voi hittolainen!", kiljaisin ja potkaisin ovea jalallani.

"Eivät ovet varmaan tuolla tavalla aukea", murahti tyytyväisen oloinen ääni hieman kauempaa takaani. Vilkaisin olkani ylitse kuka kehtasi häiritä minua tällä hetkellä ja nielaisin kulmat kurtussa. Puistossa ollut mies seisoi kauempana nyppien ilmeisesti kynsiään puuhun nojaillen liiankin rennon oloisena.

Sähelsin paitani helman kanssa ja mutisin jotain epämääräisesti vastaukseksi tuolle. Käännyin takaisin oven suuntaan miettimään että miksi ovi oli edes lukossa. "Huhuja on liikkunut", tokaisi myhäilevä ääni hieman murahtavasti aivan korvani vierestä. Puraisin huultani hermostuneesti ja pysyin paikoillani jähmettyneenä. "Erilainen, epänormaali ", Naurahti ääni matalasti vielä kerran, sen jälkeen kuulin vain loittonevia askeleita ja hiljaisen vihellyksen.

Kiskaisin ovea ja se aukesi yllättäen aivan normaalisti. Puristin silmäni kiinni ja tuhahdin itsekseni ennenkuin astuin sisälle. Koulussa haisi todella oudolta, enkä tunnistanut hajua ennenkuin näin ihmisen ruumiin maassa aivan verisenä ja revittynä. Suuni aukesi hieman ja kaivoin kömpelöin ottein puhelinta taskustani, näppäilin näyttöön hätänumeron, mutta puhelu ei yhdistynyt. "Voi hemmetti", mutisin ja otin takapakkia pari kolme askelta ruumiin luota. Käännyin ympäri ja kiljaisin kaatuen selälleni lasin sirpaleiden täyttämälle kylmälle kivilattialle.

Näky oli mitä hirvittävin, edessäni seisoi mies joka oli juuri ollut pihalla kanssani, mutta miehen keho ja kasvot olivat täysin veressä. Jokin pieni asia miellytti minua silti miehen kasvoissa, sillä niissä oli jotain salaperäistä, mutta myös pelottavaa, mikä sai selkäpiini karmimaan. Pirullinen hymy tuntui olevan miehen valttikortti, sillä se oli todella valloittava ja se puki miehen kasvojen muotoja täydelisesti, hymy sai tuon näyttämään uhkaavalta ja vaaralliselta. "Infierno", mies naurahti itsekseen ja kääntyi oven suuntaan lähtien harppomaan ulos. Kuulin kauempaa sireenien kovaa ääntä ja nousin ylös lattialta rynnäten ulos paikalta. Ovista ulos astuttuani en nähnyt miestä enää missään, se oli hyvä, sillä mieleni ei tehnyt joutua tappajan seuraavaksi kohteeksi. Olihan se selvää, että mies oli tappanut tuon henkilön.

Kiersin koulun takapuolelta kadulle ja kävelin vähän matkaa kauemmas koulurakennkusen alueesta. Rojahdin kävelytielle polvilleni ja huokaisin hiljaa ennenkuin kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin leualle ja siitä tippuivat maahan.  Suljin silmäni ja näin mielessäni aivan selvänä henkilön kasvot, ne näyttivät etäisesti tutuilta, mutta en saanut selvää, että mistä kasvot muistuivat mieleeni. En tiedä kuinka kauan olin ollut kävelytiellä polvillani, mutta vissiin pitemmänkin aikaa, sillä joku keski-ikäinen nainen tuli kysymään, että olinko kunnossa ja miksi olin siinä. Nainen oli kyykistynyt viereeni ja tuijotti minua huolestuneesti pari ryppyä otsalle muodostuneena. 

"Olivia, mikä sinua vaivaa?", tuttu matala ääni takaani herätti minut takaisin samaan mailmaan, jossa kehoni oleili. Käänsin päätäni silmät pyöristyen paniikista ja käänsin päätäni kieltävästi nousten ylös maasta. Miten mies oli ehtinyt vaihtaa veriset vaatteensa näin nopeasti ja mitä hän teki täällä? "Tule tänne", ääni sähähti hieman vihaisena ja minä astuin askeleita taaksepäin. Keski-ikäinen nainen katseli tilannetta kauempaa hieman kummastuneena, muttei sanonut mitään. Mies, jolle ääni kuului tuhahti ja käveli sitten aivan minun eteeni leukaperät kireinä. "¿Por qué dejó", ääni maanitteli ulkomaan kielellä, josta en ymmärtänyt mitään. Kurtistin kulmiani miehen ottaessa kovakouraisesti ranteestani kiinni ja lähtien retuuttamaan minua kävelytietä pitkin hänen perässään. 

Anteeksi mahdollisista k-virheistä luvussa!!! >:((

Sonya 26.3.17