Oothan tässä vielä huomenna

9. luku

Blake
___

Ollaan päädytty puistosta jotenkin rannalle, jossa on enää tosi vähän porukkaa. En ihmettele koska kello alkaa tulla jo kahdeksan, ja ilma viilenee kun aurinko alkaa laskea.

"Mennää tonne kalliolle" innostun, mutta Reese on erimieltä.

"Emmä jaksa kävelläääää"

Meen sen eteen ja kumarrun vähän.

"Tuu reppariin"

Reese ei kahta kertaa mieti, vaan se hyppää samantien mun selkään, ja lähden kävelemään kohti rannassa olevaa korkeaa kalliota.

"Nyt sun pitää kyllä kiivetä ite" totean kun tullaan kallion juurelle. "Nuoret ensin" sanon läpällä, ja Reese lähtee kiipeämään tuhahtaen.

"Kyl mä viel keksin sulle jotai mistä huomautella kokoajan" se mumisee, ja mä nauran.

____

En voi sanoa etteikö auringonlasku näyttäisi kauniilta. Istun siinä kalliolla ja heittelen kiviä veteen, kun taas Reese istuu mun vieressä ihan hiljaa.

"Kiva auringonlasku" totean, ja heitän taas yhden kiven järveen.

"Melkein yhtä kiva ku sä" kuuluu mun vierestä ja käännyn kattomaa Reeseä jolla on virne kasvoillaan.

"Et tiiä kuinka paljo haluisin kutittaa sua sun kyljistä mut en tee nii koska tiiän et ne on vieläki iha ruhjeilla" sanon hymähtäen.

Istutaan hetki hiljaa, mutta päätän sanoa kuitenkin vielä jotain.

"Reese oot säki kiva. Ihan kiva. Tai siis tosi kiva" Sanon ja punastun vähän katsoessani Reeseä jolla on sellainen söpö hymy sen huulilla.

Alan nyppimään mun kynsinauhoja hermostuneesti samalla kun selitän "Huomasin aamulla yhel tunnil etten pystyny keskittymää meijän bilsan projektii koska mietin vaa et oliksä ok ku vaikutut nii vaisulta aamusta ja... Vittu miks tää on näin vaikeeta?"

"Ja sitte ku näin sut vihdoi koulun jälkee ni mul tuli jotenki vaa parempi mieli, ja sit äske aattelin et ehkä se johtuu siit et tykkään sust sillee..." Sanon nopeasti

"Ai niinku enemmänki ku pelkästää kaverina" kuulen hämmästyksen sen äänessä, ja nyökkään mun päätä muutamaan kertaan vieläkin katse mun sormissa.

Kuulen kuinka Reese hymähtää, ja käännyn katsomaan sitä.

"En tiiä, ihmettelen jos tää oli sulle vielä jotenki epäselvää mut mäki tykkään susta. Enemmän ku kaverina" se hymyilee katsoen mua syvälle silmiin, ja sillon hymy nousee myös mun suupielille.

Tämän meidän pienen hetken keskeyttää mun puhelin, joka alkaa soida. Otan sen mun taskusta ja huomaan että äiti soittaa.

"Moi?"

"Täällä meidän ovella on joku Maria niminen nainen joka ettii Reeseä, sen poikaa, oisko sulla jotain tietoa asiasta"

Katson Reeseä nopeasti, ja se kuiskaa "Mitä? Kuka se on?"

"Ömm joo on mulla tietoa?" vastaan äitille.

"Missä sä muuten oot? Kello on jo kohta yheksän? Ootko sä sen Reesen kanssa"

"Äiti oota meil menee hetki, tullaan ihan just" sanon nopeasti ennenkuin suljen mun puhelimen.

"Sun äiti?"

"Musta tuntuu että sun äiti on tällä hetkellä meijän ovella" sanon samalla kun nousen seisomaan.

"Mun äiti? Miten helvetissä se vois olla teijä ovella"