Heräsin säpsähtäen. Katsoin kelloa sänkyni vieressä, ja se näytti 3.26. Katselin hämmästyneenä ympärilleni miettien missä olin, kunnes muistin kaiken. Muistin harmikseni myös Yoongin. Tähyilin hänen sänkynsä suuntaan, mutta huoneessa oli niin hämärää etten nähnyt metriä kauemmas.
Nousin ylös, ja tassuttelin hiljaa ulos makuuhuoneen ovesta. Kävelin muina miehinä keittiöön hakemaan yöpalaa. Astuin ovesta sisään, ja huomasin yllätyksekseni Yoongin istumassa keittiön pöydän ääressä. Hän katsoi keskittyneenä läppäriään, ja näpytteli nopeasti näppäimistöä. Katsoessani häntä lähempää, huomasin että poika itki. Säikähdin tilannetta, ja jähmetyin paikalleni. Juuri kun ajattelin että käännyn ja jätän hänet yksin, jokin päässäni käski minua jäämään. Kävelin hiljaa Yoongin viereen, ja laskin käteni hänen olkapäälleen.
"Yoongi, onks kaikki hyvin?" Kysyin.
Nopeasti poika kääntyi, ja ilme hänen kasvoillaan muuttui epätoivoisen raivostuneeksi.
"Mitä teet tääl, miks et nuku!" Hän huusi minulle.
Katsoin Yoongia pelästyneenä.
"H-heräsin ja aattelin tulla syömään jotain... en tienny et oot vielä hereillä" vinkaisin.
Hän riuhtaisi itsensä kauemmas ja katsoi minua raivoissaan.
"Mee takas nukkuun saatanan huora, tää ei kuulu vittuakaan sulle!" Hän huusi ja nosti kätensä lyödäkseen minua.
Katsoin järkyttyneenä vihan sokaisemaa poikaa, joka oli täysin valmis lyömään hetkenä minä hyvänsä. Nostin käteni pääni suojaksi, ja aloin peruuttaa ulos huoneesta.
Yhtäkkiä Yoongi laski kätensä, ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hiljaa hän murtui itkemään pää käsiään vasten, peittäen kasvonsa. Varovasti kävelin takaisin hänen luokseen, ja istuuduin pojan viereen tuolille. Hiljaa Yoongi alkoi väristä nyyhkytyksen voimasta, ja vetäytyi kauemmas minusta. Hitaasti hän keinui edestakaisin tuolilla, kuin lohduttaen itseään.
"Mikä sulla on?" Kysyin, ennenkuin tajusin kuinka tyhmältä kuulostin.
Yoongi ei vastannut.
"Tota... tiiän että vihaat mua mut voit kertoo mitä sun mielen päällä on, jos se yhtää helpottaa sun oloo" sanoin melkein kuiskaten. Yoongi nosti hämmästyneenä päätään. Hänen silmänsä olivat turvonneet itkemisestä, ja yhä uusia kyyneleitä valui hänen poskilleen. Minun kävi poikaa todella sääliksi.
"Oot niin hyvä ihminen" Yoongi nyyhkäisi.
"Huh?" Vinkaisin hämmästyneenä.
"Oon haukkunu sua niin pitkää ku muistan. Ja nyt ku itken tääl puol neljält aamul ja meinaan lyödä sua, sen sijaan et menisit nukkuun ja jättäisit mut tänne niinku kuka tahansa muu tekis, tarjoot mulle apuu." Yoongi nyyhkytti.
"Ei... en...en mä vois jättää sua tänne yksin, sul ei oo kaikki hyvin" änkytin hämmentyneenä. Yoongi katsoi minua kyyneleet silmissään. Hän nojautui tuoliltaan halaamaan minua.
Vinkaisin kun hänen lämmin kroppansa painui omaani vasten. Tuntui kuin Yoongi täyttäisi jokaisen ajatuksen ja asian mielessäni, ja en voisi enää miettiä mitään muuta. Yoongi tuoksui hyvältä, kodilta. Hän kietoi kätensä hitaasti ympärilleni, kuin kiittääkseen. Jähmetyin paikoilleni, enkä tiennyt mitä minun pitäisi tehdä.
"Kiitos" hän kuiskasi, ja käveli sitten ohitseni takaisin makuuhuoneeseen.
Jäin seisomaan keittiöön, ja katselin ympärilleni. Pöydällä oli puolityhjä pullo, ja sammutettu läppäri. Sillä hetkellä olin melko varma että Yoongi oli vain kännissä, eikä ollut tarkoittanut mitään sanomaansa asiaa. Kuitenkin sydämmeni löi tuhatta ja sataa, ja jalkani olivat kuin hyytelöä. Voisiko olla sittenkin mahdollista, että olisin ihastunut tuohon mystiseen tummahiuksiseen poikaan?
