Limerence

X

Kumpaakin sekä tätä että Cutie & The Monsteria haluttiin yhtä paljon, joten tein sitten tähän, kun siihen toiseen on kuitenkin tullut melko vasta uusi luku. Seuraavaksi sitten tulee uutta lukua Cutie & The Monsteriin,  ja ihan pienenä mainoksena(?): Brexton ja Evan tapaavat taas! :)

-Jacqueline

Luku 10- Kuulusteluja ja kalliita autoja

Anthony

"Ethan!" huudan kumartuen hänen lattialla lojuvan vartalonsa ylle. Vilkaisen vihaisena Davienia, joka katsoo silmät suurina maassa makaavaa "poikaystäväänsä". Hän ei todellakaan ansaitsisi sitä titteliä itselleen, siis Davien. Ethan kyllä ansaitsisi kaiken, muttei sitä, miten tuo helvetin Davien häntä nyt kohtelee.

"Mene edestä!" hän huudahtaa, työntäen minut voimakkaasti sivuun. Kurtistan kulmiani, kun hän alkaa lässyttämään Ethanille jotain siitä, miten ei tarkoittanut tekemäänsä ja se oli vahinko. Palaan kuitenkin toiselle puolelle Ethanin vartaloa ja kutsun hänen nimeään, jolloin hän avaa silmänsä hiljalleen.

"Ethan, rakas", Davien lässyttää silittäen Ethanin poskea, mutta ottaa nopeasti kätensä pois, kun Ethan säpsähtää lähellä olevaa kättä.

"Ethan, mikä on sun vanhempien tai jonkun tutun numero?" kysyn mahdollisimman selvästi, jonka jälkeen Ethan kaivaa heiveröisesti taskustaan puhelimensa.

"T-tässä", hän sanoo vaivalloisesti, "Ei is-isä, N-Nico"

"Nico?" varmistan vielä ja etsin sen nopeasti yhteystiedoista, Davienin edelleen jatkaessa anteeksipyyntöjään.

"Kysy siltä sen nimi, päivämäärä ja tuollaisia perusjuttuja", käsken Davienia, joka katsoo minua hetken kuin eksyksissä oleva lapsi, mutta kysyy sitten Ethanin koko nimeä. Itse kävelen kauemmas odottamaan, että Nico vastaisi puhelimeensa. Muutaman tuuttauksen jälkeen kuuluu: "Ethanko siellä?"

"Ei, mä olen Anthony", esittelen ja kerron heti: "Ethanille tuli pieni tapaturma koululla ja se pyörtyi hetkeksi, pääsisitkö sä tänne?"

"Mitä?" ensin mies kysyy paniikissa, kunnes kysyy: "Mikä tapaturma? Eikai siellä jalkapallossa?"

"Mä selitän sitten, se on pitkä juttu..." huokaan hiljaa, vielä vähän epävarmana siitä, onko oikein, että paljastan ilman Ethanin lupaa totuuden hänen suhteestaan Davieniin.

"Mä tulen heti", kuuluu vielä, ennen kuin puhelu loppuu. Menen takaisin Ethanin ja Davienin luokse, tosin Davien näyttää olevan enemmän shokissa kuin Ethan tästä.

"Nico tulee ihan kohta", kerron Ethanille, jonka jälkeen alan varmistelemaan, että hän varmasti muistaa kaiken.

******************************

"Ethan! Voi helvetti sentään, mitä täällä on..." käytävälle ryntäävä mies kalliin näköisessä puvussa kiroaa ja ryntää heti Ethanin viereen kyykkyyn.

"Ethan? Mitä tapahtui?" hän kyselee selvästi huolissaan, Davien aivan kalpeana meidän vieressämme.

"Uhm... Se kaatui ja löi pään lattiaan", hän valehtelee epävarmasti, jolloin Nicon katse tarkentuu hetkeksi vieressä olevan kaapin lommoon, jonka jälkeen hän katsoo epäilevänä ensin Davienia, sen jälkeen minua.

"Myöhemmin", sanon hiljaa ja sanon sitten kovemmin: "Ethanilla voi olla joku pään vamma, mutta ehkä kannattaisi käydä sairaalassa?"

"Mä soitan ambulanssin", hän ilmoittaa, jolloin tajuan virheeni ja moitin itseäni siitä, miksen heti tajunnut soittaa hätänumeroon. Nico menee soittamaan, kun taas minä huomaan, että Davien on kadonnut paikalta.

"Mihin helvettiin se meni?" kysyn en keneltäkään, osittain taas syytän tästäkin itseäni. Miksen varmistanut, että hän ei pääse karkaamaan enää teoistaan?

"Kuulemma viisi minuuttia kestää", Nico kertoo pitäen edelleen puhelinta korvallaan, kertoen lisää tapauksesta jollekin. Nyökkään ja siirrän katseeni takaisin Ethaniin, joka yrittää sulkea silmiään uudestaan.

"Ethan, katso mua", kehotan, jolloin hänen silmänsä suuntaavat minua kohti, tosin melko heikosti, "Hyvä, juuri noin. Älä laita kiinni, jooko?"

"A-an-", Ethan yrittää sanoa, mutten saa mitään selvää siitä.

"Älä yritä puhua, katso vaan mua, äläkä laita silmiä kiinni", selitän ja silitän hänen kalpeita poskiaan, "Ihan kohta tulee apua"

***************************

Katson käsissäni olevia avaimia, sitten taas Nicon autoa.

"Ei helvetti", kuiskaan itselleni. Nico lähti ambulanssin kyytiin ja kysyi minulta, voisinko ajaa hänen autonsa sairaalalle, minkä lupasin tehdäkin. Hän ei tosin kertonut, mikä auto hänellä oli. Toisaalta, onhan Ethanillakin muistaakseni joku melko hieno mersu itselläkin.

"Wau", ihailen lisää punaista Mercedes-Benz GT:tä, joka ei varmasti oltu ostettu millään pikkurahalla. Sitten muistan, miksi ylipäätään kädessäni oli nämä avaimet ja aukaisen ovet nopeasti, istahtaen nahkaiselle penkille.

"En mä ees hitto osaa ajaa tällaista", pudistelen päätäni kauhuissani siitä, että tulen varmasti rikkomaan tämän ennen sairaalalle pääsyä. Käynnistän auton ja tarkastan vielä nopeasti kaikkia yleisimmät asiat, mitä tarvitsee tietää ajaessa, jotta löydän ne sitten ajaessa nopeasti.

Ethanin tilanteesta huolimatta en voi lopettaa hymyäni, kun kaarran ulos koulun pihasta. Ehkä nautin nyt tästä yhdestä kerrasta, kun minulla on mahdollisuus ajaa tällaista kallista autoa. Tuskin enää ikinä saan tämän hintaista autoa alleni.

******************************

Kävelen sairaalan käytävää pitkin Nicon luokse, jonka luona tosin on nyt joku pyörätuolissa oleva ehkä vähän yli kaksikymppinen mies.

"Tässä nämä avaimet", ojennan Nicolle ne ja hän työntää ne taskuunsa, toisen miehen katsoessa häntä kauhuissaan: "Etkai sä antanut jollekin tuntemattomalle sun autoa?!"

"Gab, rauhoitu", Nico sanoo laskien kätensä miehen olkapäälle ja katsoo häntä intensiivisellä katseella, "Siinä autossa on GPS päällä ja mä näin koko ajan, mitä hän teki sen auton kanssa, joten ei huolta, kaikki hyvin"

"Oikeasti?" kysyn uteliaana, jolloin Nico muistaa taas olemassaoloni ja naurahtaa hiljaa: "Mm... Niin on"

Nyökkään ja mietin hetken vaivaantuneena, mitä minun pitäisi tehdä. Mies näkee epäröintini ja ojentaa kätensä: "Gabriel, Nicon poikaystävä"

"Anthony, Ethanin... kaveri?" esittelyni tulee ulos vähän kysyvänä, saaden heidät katsomaan minua epäileväksi. Varsinkin Gabriel näyttää erityisen tietäväiseltä, jolloin istahdan heidän viereensä ja ilmoitan: "Siis me ollaan tavallaan kai kavereita, mutta ei me olla tunnettu kauaa"

"Onko Ethanilla paljon kavereita koulussa?" Gabriel kysyy kuin joku kuulustelija, minun vastatessa mahdollisimman rehellisesti: "Kai sillä on, ainakin niitä soittotyyppejä ja sitten se L- mikä sen nimi nyt olikaan..."

"Lito?" Nico kysyy, jolloin nyökkään: "Niin, Liton kanssa se kai enimmäkseen on, en mä oikein muista tiedä"

"Entä sinä?" Nico kyselee, vilkuillen mustan t-paitani alta pilkottavia tatuointeja, "Miten te tutustuitte Ethanin kanssa?"

Vedän käteni hiuksieni läpi hieman hermostuneena tästä yhtäkkisestä kyselystä, mutta vasta sitten, kun Gabriel kysyy, harrastanko jalkapalloa, tajuan, mitä he yrittävät selvittää.

"Ei helvetissä, ei!" sanon ankarasti katsoen heitä suoraan silmiin, "Mä en ole se, minkä takia Ethanilla on niitä hiton mustelmia ja muita jälkiä"

"Kuka sitten?" Gabriel kysyy samaan aikaan kun Nico kysyy: "Mikä sitten?"

"Uhm..." vilkuilen epävarmasti ympärilleni, kuin etsien jostain vastausta siihen, onko oikein, jos kerron totuuden Davienista ja Ethanista. Entä jos he eivät pitäisi siitä, että Ethanilla on poikaystävä, ja aiheuttaisin vain lisää ongelmia hänelle muiden jo olemassa olevien lisäksi?