My Bambi

U N D I C I

Kaiden

Siemailin rennosti kylmää kokista pullosta, jonka olin hetki sitten napannut jääkaapista. Puhelimeni kello näytti vasta kuutta, joten minulla ei ollut mitään kiirettä vielä ravintolaan. Nappasin pyyhkeeni ja astelin suihkuun, sillä halusin tehdä hyvän vaikutuksen Antoniin ja tehdä tänään kaiken niin täydellisesti kuin mahdollista.

Olin varannut jo ajoissa meille varauksen ravintolaan, joka oli yksi lempipaikoistani, ja toivoin syvästi, että Antonkin pitäisi siitä. Sen jälkeen menisimme perheemme huvilalle ja voisimme tehdä kahdestaan ihan mitä haluaisimme niin kauan, että minun pitäisi palata Lontooseen.

Toivottavasti kaikki menisi suunnitelmieni mukaan, sillä jos niin kävisi, Anton varmasti suostuisi vihdoin alkaa seurustelemaan kanssani. Ihan oikeasti, ei vain mitään salaisia "yhden yön juttuja" enää koskaan.

----------------------------------------------------------------------------------------

Vedin päälleni puhtaat vaatteet ja asettelin hiukseni paremmin peilin edessä, jonka jälkeen astelin keittiöön juomaan vettä. Huomasin keittiön pöydällä olevan puhelimen näytön ilmoittavan uusista viesteistä, mutta päätin ohittaa ne hetkeksi ja otin kaapista lasin itselleni.

Juuri kun olin aukaisemassa hanaani ja vilkaisin allaspöydällä olevaa suklaata, jonka olin ostanut Lontoosta, tajusin jotain.

"Ei helvetti!" kirosin ja laskin lasin äkkiä pöydälle, rynnäten sitten puhelimelleni, joka näytti kellon olevan vasta seitsemän. Niin, seitsemää Lontoossa, ei täällä.

"Voi perkele"

Mieleni teki viskoa tavarat ympäri keittiötä, mutta sain itseni hallintaan ja etsin valonnopeudella Antonin numeron.

"Vastaa, vastaa..." rukoilin ääneen ja juoksin eteiseen avaimieni kanssa, enkä edes vilkaissut itseäni peilistä mennessäni, sillä halusin vain äkkiä Antonin luokse, välittämättä siitä, miltä näytin.

Jos kelloni näytti seitsemää, se tarkoitti, että kello oli täällä jo yhdeksän, eikä Anton varmasti ollut enää ravintolan luona. En pystynyt edes ajattelemaan sitä, miten hän oli varmasti tullut ajoissa paikalle ja odottanut minua innoissaan, kunnes hänen hymynsä olisi laantunut minun poissaoloni myötä.

Miksi minun pitää aina mokata kaikki asiat? Miksi edes yhden helvetin kerran kaikki ei olisi voinut sujua niin kuin pitäisi?

----------------------------------------------------------------------------------------

Anton

Tunsin Sebastianin kädet lantiollani, kun hänen huulensa laskivat pieniä, intohimoisia suudelmia kaulalleni. Aivoni olivat kuin pysähtyneet, enkä pystynyt ajattelemaan järkevästi ollenkaan. Kuulin pienen, lähes olemattoman äänen päässäni huutamassa, kuinka tämä oli väärin, mutten jaksanut tai pystynyt kuuntelemaan sitä.

Tiesin varsin hyvin, etten halunnut tätä. Vaikka kuinka Kaiden ei olisikaan "se oikea" minulle, ei Sebastiankaan ollut. Huolimatta entisistä kännisistä sekoiluistamme, en halunnut Sebastiania minään muuna kuin kaverina.

"Sebastian..." voihkaus purkautui huulieni välistä, mikä kuulosti siltä, kuin haluaisin tätä vain enemmän. Koko kehoni halusi tätä, mutta mieleni halusi kaikkea muuta.

Mielessäni kuvittelin päälleni Kaidenin, ympärilleni hänen tutun tuoksunsa, johon olin onnistunut jo rakastumaan. Ehkä se ei ollut oikeasti se tuoksu itsessään, mikä sai minut rakastumaan siihen, vaan tuoksun omistaja.

"Mitä sä naurahdit?"

Sebastianin ääni sai minut havahtumaan unelmistani ja ennen kuin ehdin sisäistää, mitä hän oli kysynyt, kova koputus sai minut irrottautumaan säikähtäneenä Sebastianista.

"Mitä hittoa?" Seb kurtisti otsaansa, ja samalla hetkellä kuului yhtä kova ja voimakas huuto: "ANTON!"

"Kaiden?" Käteni siirtyi suuni eteen peittäen alleen säikähtäneen hengähdyksen. Sebastian pomppasi viereltäni ja ilmoitti yhtä paniikissa: "Se ovi on auki, Kaiden tulee varmasti tänne, kun se huomaa sen"

"Mitä?!" kysyin hämmentyneenä ja vedin käteni hiusteni läpi hermostuneena. Juuri kuten Sebastian arvasi, kuulimme pian Kaidenin askeleet lähestyvän makuuhuonetta. Muutamassa sekunnissa huoneen ovi aukesi pamahtaen kovaäänisesti seinää vasten, enkä ollut ehtinyt kuin laittaa bokserini jalkaan. Oli aivan liian selvää hänellekin, mitä täällä oli tapahtunut hetki sitten.

Aika tuntui pysähtyvän, kun katseemme osuivat toisiimme. Hengitykseni pysähtyi, mutta palasi samantien vielä kiihtyneempänä. Toisin kuin kuvittelin, Kaidenin katse anoi anteeksipyyntöä, eikä hän ollut näyttänyt vielä huomaavan, kuka muu huoneessa oli.

"Kaiden"

"Anton"

Tuijotimme toisiamme siihen asti, että Sebastian rykäisi kurkkuaan kiusaantuneena. Kaidenin katse siirtyi sadasosasekunnissa vieressäni istuvaan Sebastianiin, joka oli kerennyt vain vetäistä peiton lantionsa kohdalle.

"Mit- Anton? Mitä helvettiä?" Kaidenin katse palasi minuun, eikä jäljellä ollut ripaustakaan siitä anteeksipyytelevästä ilmeestä.

"Mä olen pahoillani", Sebastian sanoi yhtäkkiä, "Mä en ois saanut tulla teidän väliin, enkä käyttää hyväksi teidän riitaa"

"Mitä sä tarkoitat?" Kaiden kysyi hämmentyneenä, yhtä hämmentyneenä kuin minäkin Sebastianin sanoista. Sebastian nappasi lattialta vaatteensa ja kääntyi selkä meitä päin laittamaan ne päällensä.

"Usko pois Kaiden, ei Anton tätä halunnut", hän totesi hiljaa pukeuduttuaan ja kääntyi ovelle päin Kaidenia kohti, "Se oli vain vihainen, että sä et tullut"

"Mitä?" kurtistin otsaani ja nousin itsekin sängyltä hänen peräänsä. Seisoimme kaikki kolme makuuhuoneen ovella tuijottaen toisiamme. Muutaman vaivaantuneen sekunnin jälkeen Sebastian sanoi Kaidenille ennen lähtöään huoneesta: "Älä ole vihainen sille, se ei tiennyt mitä oli tekemässä"

Jäimme tuijottamaan hänen peräänsä, kunnes ulko-ovi sulkeutui ja jätti asuntoon täydellisen hiljaisuuden. Pystyin tuntemaan Kaidenin katseen selässäni ja kun en kyennyt enää sietämään tätä hiljaista tunnelmaa, käännyn häntä kohti valmiina tunnustamaan tekoni.

"Mä olen niin pahoillani"

Heei te kaikki ihanat!♥

Kiitos siitä, että ootte sietänyt tätä pientä taukoa täältä mun koulun takia! :) Mulla on nyt periaatteessa jo kesäloma, joten ihanaa lomaa teille kaikille, huolimatta siitä, onko se jo alkanut vai alkaako vasta lauantaina!! ♥♥

-Jacqueline