please, dont hurt me

16.

Get out.

Kävelin ympäri jätkien kämppää niinkuin normaalisti.

Siitä oli tullut kuin oma taloni lähiaikoina.

Olin käskenyt kaikkia lähtemään, sillä Maria oli luvannut tuoda Sebastianin minulle näytille.

Olen hermostunut.

Ai, että mikä minua siinä hermostutti?

No kaikki!

Ensinnäkin, olin Sebastianin hyvä kaveri kun olin pieni, sillä hän leikki paljon isoveljeni kanssa, niin kuin minäkin.

Ja toisenakin, en haluaisi potkaista häntä pihalla jos hän ilmestyy ihan täytenä kusipäänä.

*ovi kello pirahtaa*

Se on menoo nyt.

Avaan oven hitaasti samalla keräten itseni.

Ovi narahtaa auki ja ensimmäisenä näen Marian lempeät kasvot oven raosta.

Seuraavana näen Sebastianin kireän ilmeen tuijottavan minua. Hän oli vaatteiden kannalta panostanut enemmän kun luulin.

Ja kolmantena.

Kolmantena?

"ei vittu" totean vahingossa ääneen.

En pysty keskittymään yhtään mihinkään ainoa asia mikä pyörii päässäni on, että sä et jumalauta päästä tota sisälle.

Yritän paiskata oven kiinni, mutta Sebastianin vahva käsi ilmestyy salaman nopeasti oven väliin, ja työntää sen takaisin auki, joka avaa tilaisuuden Marialle luikahtaa sisälle.

"Oottakaa hetki" Tuo sanoo ja laittaa oven kiinni kun minä taas lähden peruuttamaan pois ovelta.

"Miten sä pystyit??!!" "sä tiesit että mä en pysty kohtaan tota kusipäätä??!" Huudan aivan suunniltani.

"Älä syytä mua tästä! Sebastian vaati! Se haluu et te selvitätte välinne!!"

"Sä olisit voinu sanoa EI!" "Tai no ihan sama se ei tänne sisällä tule" sanon pudistaen päätäni.

"Luna cmoon se on sun veli!"

"Sitä se ei oo ollu pitkään aikaan!" Olen niin turhautunut ja kyllästynyt tähän tilanteeseen.

"Luna mä uskon et susta tuntuu nyt tältä, mutta luota muhun anna sille mahdollisuus!"

Katson ulos ikkunasta. Näen pojat polttamassa ja nauramassa jollekin.

Tiesin, että tekisin varmaan suuren virheen

"päästä ne sisään" kuiskasin voimattomana.

Pyörin paniikissa purren huultani olohuonetta ympäri.

Oli kyse sekunneista, että 8 vuoden jälkeen tuo kusipää marssisi takaisin elämääni, ja en tiennyt olinko valmis siihen.

Ovi aukesi ja kolmen kobla marssi sisälle.

"Luna" Sebastian huutaa ja halaamme.
"Sä oot kasvanut ihan sikana!"

"No et säkään oo enää se Sebastian jonka kanssa otin kylpyjä" sanon ja pörrytän tuon hiuksia.

"Jos totta puhutaan ei varmaa enää mahduttais" tuo toteaa ja naurahdamme.

"Mut muuten miten sulla menee?"

Nostan tuolle kulmaa.

"Maria kerto" ja tällä kertaa katson Mariaa vihaisesti kun tuo yrittää huulillaan viestittää sori.

Pyöräytän silmiäni jolloin katseeni laskeutuu ette varmaan ikinä arvaa keneen.

"Mä meen käymään ylhäällä" sanon nopeasti ja ohitan kaikki.

"Luna odota" tunnen kun joku lähtee perääni ja tarraa kädestäni kiinni.

"anna mun selittää pliis" Ron katsoo minua anovana.

Nyökkään pienesti ja tuo alkaa vetämään minua keittiöön.

***

Seison keittiön sisäänkäynnillä Ron selkä minuun päin.
Viisi minuuttia on kulunut eikä Ron ole sanonut sanaakaan.

"Mitä sä teet täällä" kysyn välinpitämättömästi.

"Hä?" Tuo kysyy ja kääntyy nyt minuun päin.

"Mitä. sä. teet. täällä " Kysyn painottaen joka sanaa.
"Juuri silloin kun mun elämä on menossa takaisin raiteilleen sä päätät tulla vierailulle ja sekottaa kaiken"

"Luna...mä on pahoillani"

"Joo no se ei ny paljon auta ! Olisit sanonut noin sillo 8 vuotta sitten kun lähdit!" Huudan ja käännyn ympäri yrittäen lähteä huoneesta.

"Luna odota nyt pliis" tuo juoksee taas perääni ja tarraa kädestäni, tällä kertaa kovempaa.
"Anteeks! Mä pelästyin okei! Mä olin vain viistoista ja mä jouduin oleen sulle ja Rosalle kuin äiti ja Isä! Ja en... mä viistoistavuotiaana siihen pystynyt! Ja sitten äiti ja iskä alko juomaan vähän enemmän ja mä vittu pelkäsin! Mä en pystyny näkee sitä et hommalle kummalla teistä sattuu jotai mun edessä enkä pystyis tekemään silel mitää! Mut nyt tajuan, että mun ei olis pitäny lähteä."

"Ei niin ei olis pitänyt! Me tarvittiin sua!! Sun lähdön takia äiti ja iskä retkahti! SUN LÄHDÖN!" Huudan ja tönään tätä.

"Sä olisit voinut soittaa tai tehdä jotain. Kukaan meistä ei edes tiennyt ooks sä edes elossa." Puhun kovempaa ja nyt käteni rupeavat toimimaan kuin itsestään kun ne vuoron perään lyövät häntä.

"Rosa joutu sairaalaan!"

"Sä teit meiän elämästä sun lähdön jälkeen täyttä helvettiä" Hakkaan häntä yhä lujempaa tuon rintakehään, kun hän yrittää estellä.

Kaikki nämä vuosien aikana kertyneet asiat vain purkautuvat.

"Luna lopeta!!" Kuulen huudon takaani samalla kun joku repii minut irti veljestäni.

Hautaan itseni heti tuohon henkilöön, vaikka tiedänkin, että kyseinen henkilö on Sebastian.

"Mä tarviin raitista ilmaa" totean, sitten kun olen saanut itseni vähän rauhoittumaan.

Paiskaan oven ja lähden kävelemään lempi paikkaan, joka sattuu nyt olemaan tämä kyseinen silta missä kaikki on tapahtunut.

Olin sillalla suunnilleen 20 minuuttia ennen kuin tunne jonkun kädet ympärilläni, halaten minua hellästi.

"Mä kuulin" henkilö kuiskaa ja käännyn ympäri ja painan huuleni hänen omilleen.

"Mä oon pahoillani" Alex toteaa työntää itsensä kiinni selkääni.

Pudistan päätäni "Älä oo, kaikki on hyvin" sanon hymyillen.

"Lähdetään vaan takasin"