Kaikki yhden puolesta//hahmoesittelyjä

143 11 0
                                    

Olimme Lilyn kanssa tehneet suunnitelman. Suunnitelman, jossa minä pääsisin elossa takaisin kotiin ja Lily voisi antaa minulle vielä jotenkin anteeksi. Niin sen piti mennä, mutta minä vain näyttelin. Esitin hänelle, että meillä ei ollut hätää ja hän sokeasti uskoi minuun. Osasin kyllä valehdella, jopa niin hyvin että melkein itsekin uskoin. Kuitenkin aina kaikki tuntui kaatuvan lopulta kasaan, hajoavan ympärille vaikka kuinka hyvin seuraisi käsikirjoitusta. Teeskentelin tietysti silloin vahvaa. Sanon kaikenlaista muka tarkoittaen sitä. Oikeasti en vain osaa käsitellä asioita. Sen pelkkä ajattelu tekee pahaa. Tuntuisi ihan huomion kerjäämiseltä, jos ikinä sanoisin mitään tästä ääneen.

Ensin petin Vivon luottamuksen ja odotukset. Menettäen hänet niin nopeasti. Sitten annoin itseni vain rakastua Jessyyn enkä onnistunut häntäkään suojelemaan, pelastamaan siltä kohtalolta.
Nyt ympärilleni on jälleen ilmestynyt kaksi ihmistä, jotka jollain tavalla ovat päässeet käsiksi ihmisyyteeni. Olen kuitenkin kykenemätön pitämään yllä heidän toivomaansa kuvaa. Jos kumpikaan heistä saisi ikinä tietää siitä kaikesta, mitä olen tehnyt...Luultavasti he olisivat vältelleet minua, kuin ruttoa jota he eivät edes ikinä kokeneet. On jotenkin niin helppo unohtaa kaikki menneet, kun kaikesta on jo melkein 500 vuotta. Tuntuu, etten se ollut minä vaan joku toinen. Se toinen kenestä olen vain kuullut sekä nähnyt. Mutta se on varmaan luonnollista kirotulle, jos vain tällä pallolla olisi edes yksi kaltaiseni hän varmaan yhtyisi mielipiteeseeni.

Totta puhuen Aria oli minulle vieläkin mysteeri. Hänessä oli jotain hyvin tuttua ja hän selvästi tiesi ihmissusista muttei minusta. Siksi suljin hänestä heti pois vampyyri vaihtoehdon. Tiesin silti, että se hämärä tuoksu, joka hänestä lähti oli yksi palanen tähän palapeliin. Aria on todella erikoinen vieras tällaiselle kapungille, joten en usko että hänen tänne tulonsa on vain sattumaa. Ajoitus on liian hyvä Lilyn kanssa, ehkä hän on jonkin susien omistaman perässä.
Heti koulun alettua hän oli kietonut suuren massan ihmisiä pikkusormensa ympärille. Melkein jouduin itsekin uhriksi, mutta nyt tiedän hänen käyttävän jonkinlaista magiaa tai muuta sellaista. Olen törmännyt aiemmin ennustajiin, noitiin, parantajiin ja vaikka mihin shamaaneihin, mutta Arian käyttämät sanat olivat minulle tuntemattomia. Tahtoisin tutkia häntä enemmän ehkä, jopa kysellä asiasta suoraan. Valitettavasti olemme nyt hieman happamissa väleissä, kun torjuin hänet muutamaan kertaan eikä hän ymmärtänyt tilannettani. Minusta tosin tuntuu, että hän kyllä ilmestyy takaisin luokseni. Jos niin ei kuitenkaan käy, niin kai sitä on sitten käytävä sovittelemassa tilannetta. Hän on sitä sorttia, jonka kanssa osaan käyttää sosiaalisiataitojani vähiten. Johtuen varmaan siitä, etteivät uhkaukseni mene Arian paksun kallon läpi.

+

Aria Ricmond on rikkaan pariskunnan ainoa lapsi. Hän oli muuttanut itsekseen Amerikasta Englantiin ihmissusien perässä. Aria kuuli isältää, joka omasi saman väriset hiukset kuin tyttärensä, että heidän sukunsa oli peräisin Englannista. Tytön suku oli kauan sitten eläineden druidien verisukulaisia ja hän omasi isänsä lailla samat kyvyt kuin esi-isänsä. Druideja ei enää ole, kuin muutama siellä täällä maailmaa ja heistä kaksi ovat Aria sekä hänen isänsä Lars. Tytär ja isä ovat kummatkin taidokkaita muinaisessa kielessä, jota käytetään mantroihin. Mutta ihmissudet kiinnostavat Ariaa, koska he olivat maan päällä ainoa laji, jolla oli enemmän tietoa druidesta kuin Larsilla. Susista vanhimmat ovat säilyttäneet tietoa kaikista muista olemassa olevista lajeista, vaikka kuinka kauan. Lars tiesi vain, että joskus keskiajalla heidän tietonsa eivät enään siirtyneet eteenpäin, johtuen siihen aikaan eläneestä kylmäverisestä murhaajasta. Tieto taikka taidot eivät enään siirtyneet samoin tavoin. Silloiset jäljelle jääneet sukulaiset olivat aloittaneet tyhjästä, taikka etsineet muita druideja. Aria kuitenkin tahtoi tietää, mikä tai kuka aiheutti hänen kaukaisen sukulaisensa kuoleman. Hän tahtoi myöskin oppia enemmän itsestään ja druidien rituaaleista. Siksi hän oli nyt Sorrelin ja Lilyn kotikaupungissa, ihmissusilauman perässä.

SØRRELWhere stories live. Discover now