Matkalla kauas utuiseen huomiseen

15.

Amandan syntymäpäivä sattui varsin sateiselle sunnuntaille, jonka olin pyytänyt vapaaksi töistä jo aiemmin. Vaikkei lapsi tulisi koskaan muistamaan ensimmäisiä synttärijuhliaan, minä kaipasin seuraa ja olisi siitäkin varmaan kiva nähdä välillä muitakin ihmisiä kuin minua, Santtua ja Juhaa. Petri ja Tuukka tekivät paraikaa muuttoa Vuorenlammelle, ne olivat saaneet sieltä kaupungilta kämpän, jossa oli peräti 45 neliötä eikä ihan mahdoton vuokrakaan. Tavaroiden salakuljetus porukoiden kämpästä vaati kuitenkin iltaisin ja aamuöisin rymyämistä, joten lähipäivinä Santtu oli saanut toimia lapsenvahtina. Petri ei ollut kyseenalaistanut kertaakaan, minne niiden isä oli hävinnyt ja epäilin, että Santulla oli näppinsä pelissä siinäkin kohti.

Istuskelin juomassa kahvia ja tarkkailin kelloa mietteliäänä. Amanda konttasi lattialla hitaasti ja tuntui tonkivan karvamattoa mielenkiinnolla, joten annoin sen olla. Iida istui vierelläni jostain kummallisesta syystä, mutta se suki viiksikarvojaan ja oli pessyt tassujaan jo viimeisen viisi minuuttia oikein antaumuksella. Se mulkoili minua aina välillä silmäkulmastaan, mutta siihen nähden, ettei se ollut raapaissut minua vielä koskaan yhteiselomme aikana saman katon alla, laskin voittona, että se jopa istuskeli vieressäni vapaaehtoisesti.

Ainoat, joita kohtaan Iida oli jollain asteella lämmin, olivat Petri ja Amanda. Ja jälkimmäinen varmaan siksi, että kissasta tulisi patalaput, jos se koskisi lapseeni väärällä tavalla. Olin tosin ihan onnellinen siitä, että Petri veisi kissan mukanaan, koska en oikeastaan ollut kissaihmisiä, vaikka me olimmekin Iidan kanssa jo vanhoja tuttuja Rasmuksen ajoilta ja minusta tuntui, että kissa tajusi sen myös. Silti en ymmärtänyt, miksei se tykännyt Santusta yhtään.

Kello alkoi lähestyä kahta, jolloin ihmisten oli tarkoitus tulla käymään, tai ainakin niiden, jotka oli ylipäätään kutsuttu. Eli Teemu, Juha, Santtu, Petri ja Ilona. Olin törmännyt Ilonan kanssa kadulla työntäessäni vaunuja joskus pari viikkoa sitten ja keskustelu oli ollut eittämättä varsin jännittävä siihen asti, kunnes töksäytin, että lapsi oli nykyään minun. Se oli saanut kysymykset laantumaan, mutta oletin, että tänään niitä tulisi lisää, kun asiaa oli prosessoitu tarpeeksi. Se oli sentään hyvä puoli Ilonassa, että se osasi useimmiten pitää suunsa kiinni niissä tilanteissa, missä sillä ei ollut mitään järkevää sanottavaa.

Vein kahvikupin keittiöön ja pesin sen, kun ovikello soi. Avasin oven kädet edelleen kosteina ja ensimmäinen sisälle tulija oli Juha, joka hymyili minulle vinosti ja halasi lyhyesti.

”Kuivaan kädet sun paitaan”, ilmoitin pussattuani sen kaulaa ja Juha työnsi minut nauraen kauemmas.
”Älä ees yritä”, se sanoi ja sen silmäkulmiin ilmestyivät naurunrypyt, kun se hymyili. Sen perässä sisään luikahti Santtu, Petri ja Tuukka, joista viimeisin veti perässään Teemua, jolla oli kukkapuska käsissään.

"Onnee äidille!" Teemu hihkaisi, kun se tyrkkäsi kukat minulle ja halasi toisella kädellä. Nauroin sen rintaa vasten ja otin kukat hyvilläni vastaan. Teemun silmät pilkahtelivat naurusta ja hieraisin niskaani katsoessani sitä. Jotenkin tuntui, että se oli joka kerta nähdessä entistä isompi, vaikkei se ollut kasvanut pituutta enää pitkään aikaan, mutta se oli alkanut käydä salilla. Mutristin huuliani sen hauiksille ja Teemu iski minulle silmää.

”Älä kasva enää”, sanoin ja kurottauduin pörröttämään Teemun laitettua tukkaa. Se läpsi käteni pois ja karkasi lähemmäs olohuonetta potkimaan kengät jalastaan. Näytin sille kieltä ja se irvisti rumasti takaisin.

Käännyin vilkaisemaan keittiöön, missä Juha nojautui tiskipöytää vasten ja näytti huvittuneelle. Sitä ei paljon mustasukkaisuus vaivannut, koska se tiesi, ettei sille ollut mitään aihetta. Olin selittänyt Teemun sille varmaan ensimmäisen kuukauden aikana, koska en halunnut mitään väärinkäsityksiä eikä niistä olisi kyllä pelkoa ollutkaan. Juha oli ehkä elämäni helpoin ihminen, se toimi loogisesti. Kosketin lyhyesti kaulassani roikkuvaa ristiä, joka oli paidan alla turvassa muiden katseilta ja tiesin, että Juha seurasi käteni liikettä tarkasti.