Rakkaudella satutettu

5. Oikeasti lapsenvahti

Gabriel

Raotin hitaasti huoneeni ovea. Kurkistin sisälle ja näin vielä täysin unessa olevan Arian. Hän oli kääriytynyt tiukasti peittoon ja puristi sitä tiukasti sylissään.

Kello oli jo kymmenen paikkeilla, joten herätin hänet. Olin antanut hänen nukkua, sillä itse heräsin aamuvarhaisella.

"Aria", sanoin ja ravistelin häntä hennosti, "sinun pitäisi nousta."

"Hmm", tyttö mumisi ja avasi raotti hitaasti silmiään.

Yhtäkkiä hänen silmänsä levisivät ja hän nousi salaman nopeasti istumaan ja piti peittoa yhä sylissään.

"Ai, se olet sinä", hän sanoi ja huokaisi.

Katsoin häntä kummastuneena, mutta hän vain huitaisi kättään.

"Ei mitään, unohda koko juttu." Hän sanoi ja kurtistin hieman kulmiani. Siteet hänen ranteidensa ympärillä olivat kireät, mutta en kysynyt niistä mitään.

*******

Myöhäisen aamupalan jälkeen lähdimme sairaalalle. Aria kiitti paljon äitiäni tämän avusta ja vieraanvaraisuudesta.

Äiti sanoi, että hänen paras ystävänsä olisi tänään töissä ja saisimme nopeaa palvelua. Ei siis tarvitsisi odottaa koko päivää.

"Sinun täytyy kävelle kepeillä noin viikon verran, mutta tukea sinun täytyy pitää sitten vielä viikon sen jälkeen, kun olet jättänyt sauvat pois. Särkylääke voi auttaa kipuun, joten en usko että tarvitset mitään muuta. Minä käyn hakemassa sauvat, odottakaa te täällä", Marica sanoi Arialle ja lähti hakemaan keppejä.

"Onko nilkkasi nyt kipeä?" Kysyin ja tytön tumat silmät kääntyivät katsomaan minua.

"No kyllä se vähän on, mutta ei pahemmin", hän vastasi ja kääntyi taas katselemaan käsiään.

Marica toi hänelle sauvat ja hän sääti ne suurin piirtein sopivan mittaisiksi.

"Gabriel osaa laittaa ne paremmin, jos ne eivät nyt ole sopivat, mutta jos sinulla ei ole enää mitään kysyttävää niin olet valmis lähtemään", hän sanoi Arialle ja katsoi häntä odottaen, olisiko hänellä kysyttävää.

Aria vain nyökkäsi päätään ja nousi ylös lähteäkseen. Hän nojasi sauvoihin ja oli ovella odottamassa, että arvaisin sen, kun kysyin vielä Maricalta:

"Onko jotain, mitä hän ei saa tehdä?"

"Lepo on nyt tärkeää, eikä jalkaa saa rasittaa liikaa. Pesulle mentäessä otat vain tuen pois, mutta varo ettet liukastu", hän sanoi.

"Selvä ja kiitos vielä avusta", Aria sanoi ennen minua. Hän ei ilmeisesti pitänyt sairaaloista, sillä hän oli pyöritellyt peukaloitaan hermostuneena koko sen ajan, mitä olimme täällä olleet.

Avasin hänelle oven ja kävelimme hiljaisuuden vallitessa autolle.

"Missä sinä siis asuitkaan?" Kysyin särkien hiljaisuuden välissämme ja käynnistin samalla auton.

"Samalla tiellä kuin sinä, mutta vain pari taloa on välissä.
Voin kävellä teidän pihastanne, jotta sinun ei tarvitse viedä", tyttö sanoi ja kuulosti hieman vihaiselta.

Annoin asian olla ja auto matka taittui hiljausuudessa. Ihme kyllä, se ei ollut edes kiusallinen hiljausuus. Molemmat vain olivat omissa maailmoissaan.

Saavuimme kotitaloni pihaan ja sammutin auton. Hölkkäsin Arian luo ja otin hänen keppinsä takapenkiltä ja ojensin ne hänelle.

"Kiitos", tyttö mutisi ja hänen poskensa punoittivat.