Ei sateenkaarta ilman sadetta

42. "Eihän sateenkaariakaan synny ilman sadetta."

La 30.6.20XX klo 10:34

Siinä me sitten seisottiin, todistukset käsissä koulun pihalla. Seuraavana vuonna me tulisimme takaisin, mutta muuttuneina edellisestä.

Ehkä kaikkein eniten meistä oli muuttunut Erik. Hän ei enää piiloutunut vitsien taakse vaa uskalsi näyttää heikkoutensa ja arpensa. Ehkä rakkaudella oli aika paljon osaa tähän.

Amalia oli edelleen Amalia. Vitsikäs, luotettava Amalia. Ehkä hieman vähemmän kermaperse kuin vuoden alussa kuitenkin.

Usvalla oli edelleen salaisuutensa. Me tiesimme sen, mutta miksi pakottaa ketään. Hänen veljensä oli vapaaehtoisesti mennyt katkaisuhoitoon.

Ja sitten oli minä ja Vanamo. Ilmeisesti suhteen kehittymiseen voi mennä melkein vuosi jos kummallakaan ei ole palleja tunnustaa tunteitaan.

Porukkamme oli saanut kaksi lisäystä, Elisabetin ja Aleksanderin jotka yllätys yllätys tulivat toimeen, mikä meidän loppujen omituisuuden ja sisäpiirinvitsien määrän vuoksi ei ollut mikään yllätys.

"Kesäloma, vihdoin ja viimein!" Amalia huokaisi dramaattisesti, herättäen minut ajatuksistani.

"Tätä saatananperseenreikää ei tuu ikävä!" Erik sanoi ja Usva pyöräytti silmiään.

"Sä joudut palaa tänne ens vuonna!" Vanamo kiusasi ja Erik virnisti.

"Mutta arvatkaa minne mun ei pidä palata!" Erik kysyi ja vastasi omaan kysymykseensä ennenkuin kukaan muu meistä ehti:

"Mun äidin kämppään!"

"MITÄH?" kiljuimme melkein yhteen ääneen ja Erik virnisti.

"Mun isällä on nyt yksinhuoltajuus ja mun äidillä lähestymiskielto!"

"Toi on ihan mahtavaa!" Vanamo hihkaisi ja hyökkäsimme porukalla halaamaan Erikiä.

"Tää kouluvuosi on kyllä ollu samaa aikaa vitu perseest ja vitun hyvä", Usva totesi ja Amalia nyökkäsi.

"Eihän sateenkaariakaan synny ilman sadetta."

.
.
.

Vihdoin ja viimein se oli siinä. Tän tarinan kirjottamiseen meni noin viis kertaa pidempään kun piti ja oon muuttunu tän kirjottamisen aikana niin paljo että mulla oli vaikeuksia saada tätä valmiiks. Toivottavasti tää oli vielä ihan kivaa luettavaakin.

Ei, jatkoa ei tule.

Todennäkösesti kaikki suunnilleen alle neljätoistavuotiaat tulee olemaan joko hieman liian nuoria tai muutenvaan tyytymättömiä mun tulevaan tuotantoon. Hirviö lasikuoressa ja ESIS ei kuvaa kunnolla mun uusia tulevia ideoita, joten suosittelen lukemaan Magnan jos haluaa vähän laimennettua maistiaista siitä mitä on tulossa.

Mä olen kasvanut ja muuttunut ihmisenä sekä hankkinut elämän tän tarinan aikana, joten mun ideologia ja ideat on vähän erilaisia. Todennäkösesti tulevat tarinat tulee olemaan syvällisempiä, rajumpia ja sopivia vanhemmalle yleisölle kuin tämä. Ihan vaan varoituksena, en vastaa mahdollisista traumoista...

Mutta en oo ees varma miten nopeesti mä saan mitään esityskelpoiseen kuntoon, stressi ja luovuusblokki on huono yhdistelmä... Katsotaan nyt.

Kiitokset kaikille yli KYMMENELLE TUHANNELLE LUKIJALLE HERRANJUMALA.

Hyvästi/näkemiin kunnes ehkä vielä tapaamme, ehkä Kilvennokan yhtenäiskoulussa tai maailmanlopun jälkeisessä maailmassa

Siihen asti hei hei,

xoxo,

Lasityttö