Voit koittaa hajottaa, mut ei rikkinäistä pysty rikkomaan//M&M fanfiction

"Sitä ollaan sit vietetty Gunnarsenin kanssa yö."

Heräsin keskellä yötä kovaan ääneen, joka kuului ulkoa. Katselin ympärilleni. Martinus tuhisi vieressäni ja no minä olin hereillä. Puhelimeni hälytti Martinuksen koulupöydällä. Kuka helvetti tähän aikaan yöstä soittaa?

Kurottauduin ottamaan puhelimeni käteeni. Älylaite kädessäni katsoin soittajan nimeä. Siinä luki henkilön nimi jota en olisi halunnut nähdä. Isäni oli huomannut etten ole kotona.
"Vittu!" Mumisin ja painoin luuria tuolle. Kaiken varalta kytkin puhelimesta virrat pois niin ettei kukaan saisi minuun yhteyttä. Laskin puhelimeni takaisin vieressäni nukkuvan pojan koulupöydälle.
Painoin pääni takaisin tyynyn ja aloin jälleen kerran odottelemaan, että nukkumatti löytää tiensä luokseni.

"Kaikki hyvin?" Kummankin huolestunut ääni kantautui uneeni. Avasin varovasti silmäni auki ja ensimmäinen mitä näin oli Martinuksen paljas ylävartalo.
"Juu, kui?" Vastasin ihmetellen ja katsoin tuota suoraan silmiin.
"Sä puhuit unissas jostain et pliis ei tänään! mä en haluu, se sattuu." Poika kertoo vielä hieman unisena.
"Anteeks, mä oon pahoillani kun herätin sut." Pahoittelin nolona.
"Olin jo ennen hereillä joten et herättänyt niin turha pyydellä anteeksi." Minua pari kuukautta    vanhempia osapuoli tokaisi naurahtaen.
Nyökäytin päätäni.

En tiennyt sitä että puhun unissani, mutta nyt tiedän. Ainoa vaan et olisin voinut vahingosssa paljastaa jotain mitä kukaan ei olisi saanut tietää. Unessani seikkaili isäni ja matematiikan opettaja Magnus, joka toisinaan opetti kemiaa ja fysiikkaa. Tosin minun luokallani fysiikan ja kemian opettaja oli eri, mutta Magnus tuurasi joskus.
Uneni oli sellainen kuin ylensä uneni on. Siinä Magnus tekee jotain minulle ja sitten saan pelätä isääni, jota pelkään oikeassa elämässäkin.
Tiedän hyvin outoa, mutta totta se on.

"Lähetääks syömään alakertaan?" Pojan ääni tiputti minut taas maanpinnalle.
"Ei mul oo nälkä, mut sä voit mennä, mun tarvis muutenkin lähtee kotiin kävelee." Selostin nopeasti jotain ettei tarvitsisi syödä. Kotona syöminen menee jotenkin, mutta vieraissa paikoissa, kuten koulussa tai julkisella paikalla se ei onnistu ollenkaan.
"Eiks Mosjøen ole aika kaukana tästä? Et sä sitä jaksa kävellä korkokengillä." Martinus tokaisi tyynesti.
"No mä varmaan pääsen mun niin sanottujen kavereiden kyydillä pois." Huokaisin ja nostin puhelimeni käteen.
Painoin oikealla puolella sijaitsevaa virta nappia niin pitkään kunnes näytölle ilmestyi valkoisella pohjalla oleva Applen logo.
"Ootko varma ettei ne oo vielä lähtenyt?" Vieressäni oleva henkilö tiedusteli.
"Tuskin ne oli aika kännissä eilen ja muutenkin niil kestää lähtee." Mutisin itsekseni ja käänsin puhelimeni näyttöön katseeni.
Siihen oli vihdoin viimein ilmestynyt teksti, jossa minua pyydettiin avaaman SIM-kortti. Näpyttelin SIM-kortin salasanan.
Ilmoituksia singahteli puhelimeni näytölle nopeasti. Niistä suurin osa oli tullut joko snapchatistä tai Instagramista.
"Aa okei, laitaks nyt niille sit viestii?" Poika uteli.
"No joo." Vastasin ja jatkoin viestin näpyttelyä Zaralle, toivon todella että kyseinen henkilö olisi jo herännyt.
Hetken odottelun jälkeen sain viestin Zaralta, jossa tuo kertoi tulevansa hakemaan Johanneksen kanssa minut tunnin päästä täältä.

"Oon ihan sairaan fiiliksis siit et päästään samaan lukioon todennäköisesti." Pisamapäinen poika iloitsi kun luki paperiaan, jonka oli äskön hakenut postilaatikosta.
"No tarvii kattoo pääsenkö mä sinne." Tokaisin ja join loput vedet vesilasistani.
"Kyl sä pääset sul, oli parempi keskiarvo kun mulla ja pääsin sisään." Martinus sanoi hymyillen.
Toivon koko sydämestäni että pääsen Magnuksesta eroon...
"Nii, mut en oo viel saanu asuntoo täältä, tarvis saada se ennen lukion alkuu." Sanoin turhautuneena ja laskin vesilasin tiskialtaaseen.
"Mul ja Marcuksella on kämppä siin lukion vieres nii jos haluut voit tulla siihen. Tuskin Marcus siin paljoo on." Takanani oleva poika virnisti.
Tämä virnisti kertoi jo vähän liikaa pojan ajatuksista.
"En mä mut kiitti tarjouksesta." Kiitin naurahtaen.
Kyllä varmaan pystyisin asumaan Martinuksen kanssa samassa asunnossa, koska onhan tuo ihan sairaan ihana.
Ei sillä ei minulla mitään vahvempia tunteita ollu poikaa kohtaan.

"Sun kaverit tuli hakeen sua." Martinus huusi keittiön ikkunan edestä minulle.
"Okei." Huusin takaisin ja nostin laukkuni ylös maasta.
Nousin ylös sohvalta ripeästi.
"Oli kivaa!" Poika edessäni totesi kun laitoin kenkiä jalkaan.
"Niin oli, mut moikka!" Sanoin ja avasin valkoisen ulko-oven.
Astelin pihalle pitkillä korkokengillä laukkuni kanssa.
Pihan portin edessä oli Johanneksen auto, jossa pelkääjän paikalla istui Zara.
Suuntasin auton luo nopeasti ja avasin oikeanpuolimmaisen takaoven auki.
Istuin tupakan hajuiseen autoon sisälle ja suljin oven perässäni.
"Sitä ollaan sit vietetty Gunnarsenin kanssa yö." Johannes virnuili taustapeilin kautta.
Pyöräytin vain silmiäni huvittuneena ja katsoin auton ikkunasta valkoista taloa, joka katosi kauemmaksi.
"No joo, tuli itellekin yllätyksenä löytää itseni kyseisen henkilön kodista illalla." Myönsin lopulta pyöritellen silmiäni dramaattisesti.
"Mitäs siellä tapahtu?" Zara yhtyi puheeseen.
"Ei mitään ihan selvinpäin molemmat. Perus jutteluu vaan ja tutustumist ollaan kumminkin ens lukuvuonna samassa lukiossa." Kerroin totuuden mukaisesti katsellen Zaran reaktiota.
Voisin sanoa, että Zaran virne katosi tuon huulilta nopeampaan kun tuo aloitti puheen. Tiesin ihan hyvin, että virne ei pysyisi kauaa kun kuulisi molempien olevan selvinpäin.
"Eli ei ollut eilenkään eka kerta." Auton kuski huokaisi pettyneenä.
"Ei!" Vastasin tuon kysymykseen hymyillen.

Auto pysähtyi oman kotitaloni eteen. Avasin auton oven ja astuin ulos autosta.
"Kiitos kyydistä Johannes ja Zara." Kiitin molempia kohteliaasti ja suljin auton oven. Käännyin kotini oven suuntaan ja lähdin kävelemään kotini ovea kohti.
Toivottavasti isäni ei olisin kotona... muuten alkaa hirvee huuto ja sen jälkeen veikkaanpa, että olen täynnä verisiä arpia ja uusia tuoreita mustelmia.
Eihän minulla edes ollut kotiavaimia mukana, mutta onneksi ikkunan kautta pääsisi sisälle.

Laskin kylmän käteni oven kahvan päälle ja koitin olisiko se auki. Vedin ovea itseeni päin ja ihme kyllä se oli auki.
Astelin sisälle korkokengilläni hiljaa, jos vaikka isä sattuisi olemaan paikalla eikä olisi vielä huomannut poissa oloani.
Riisuin mustat kengät pois ja laskin ne kenkä telineeseen. Jätin laukkuni naulakkoon, jonka jälkeen astelin peremmälle kotiini. Oli yllättävän hiljaista, ehkä liiankin hiljaista, jos isä olisi ollut kotona.
Olin melkein varma, että olin täysin yksin kunnes olohuoneeseen päästyäni tunsin jonkun käden kaulallani kuristamassa minua. Kiljaisin niin kovaa kuin kurkusta lähti.
————————
Sanoja:913
16.7.2019
14.00
Olin edellispäivänä kävelemässä yksinään vähän jälkeen 9 illalla. Mua tuli vastaan semmonen tosi humalassa tai huumeissa oleva mies, joka lähti mun perään kun menin sen ohi. Menin ihan paniikkiin ja lähin sit juokseen niin nopeesti kuin pystyin läheiseen metsään. Sit kun en enää nähny sitä miestä mun perässä poistuin sielt metsäst, mut en uskaltanut enää lähtee kotiin, joten päädyin sit soittaan hiukan paniikissa mun poikapuoliselle frendille, joka sit lähti hakeen mua sielt pois. Sit tuli mietittyy et mitä kaikkee ois voinu tapahtuu, jos se ois saanu mut kiinni...🙄
Mut asiasta toiseen sori et tän luvun julkaisemisessa on kestänyt näin kauan😅
~Meea🖤