✔️𝗟𝗢𝗦𝗧

1.16

Hoseok nk

Katson puhelimeni näyttöä pitkään, mihin Jiminin nimi popsahtaa uudelleen näytölle. Ajattelin ensimmäisellä kerralla, että se olisi jokin pilapuhelu joltakin ihmiseltä joka olisi hakkeroinut Jiminin puhelimen omalla puhelimellaan...voiko se olla mahdollista.
En epäröinyt enään hetkeäkään ja painoin vihreää nappia asettaen luurin korvalleni suljin silmäni odottaen jotain sanaa puhelimen toisesta päästä, mutta mitään ei kuullunut joten päätin tehdä itse aloitteen.

Hoseok: J-Jimin?

Oli hetken hiljaista, kunnes kuulin pienen tutun äänen.

Jimin: Hoseok

Sydämeni pomppasi tuhatta ja sataa. En voinut uskoa mitä juuri kuulin. Jiminin ääni ja täysin aito.

Jimin: Hoseok...

Nipistän nopeesti itseäni tarkistaekseni ettei tämä ole taas jokin outo uni, missä kuvittelen Jiminin puhuvan minulle. Mutta se nipistys sattui ja palasin todellisuuteen. Se on tosiaan Jimin.

Hoseok: Jimin. O-Oletko sä kunnossa?

Jimin naurahtaa ja vastaa.

Jimin: O-olen, vähän väsynyt mutta muuten on kaikki hyvin.

Sitten iski pitkä hiljaisuus kun minä edelleen yritin sulatella asiaa

Jimin: M-mitäs siellä?

Hoseok: Ollaan okei. Me ollaan todella huolissaan susta Jimin.

Pian kuului pientä nyyhkytystä luurin toiselta puolelta, mikä vain hajotti hulluna pomppivan sydämeni palasiksi

Jimin: E-entä Yoongi?

Hoseok: No se...on omaa luokkaansa. Joskus sillä on niitä hyviä ja pahoja päiviä. Sillä on sua kyllä kauhea ikävä...

Nyyhkytykset muuttuivat kunnon itkuksi ja itselläkin pääsi muutama kyynel. Jimin varmasti katuu tällä hetkellä mitä on tehnyt ystävilleen, perheelleen ja poikaystävälleen.

Hoseok: M-missä sä olet?

Jimin: Jos mä kerron. Lupaat mulle e-että sä et kerro kenellekkään!

Hoseok: Jimin-

Jimin: LUPAA MULLE HOSEOK!!

Kyyneleet vain tippuivat poskelleni hurjaa vauhtia kunnes nyökyttelin itsekseni. Tämä on ainoa tapa nähdä taas Jimin.

Hoseok: Mä lupaan...

Jimin kertoi osoitteen ja kysyi olisiko minulla mitään mahdollisuutta mennä tapaamaan häntä. Tottakai sanoin että kyllä, mutta en tahtoisi valehdella mistään muille. Minun vain täytyy.
Huomenna minun muutenkin täytyy mennä töihin. Voin vain sanoa Seokjinille ja muille, että tekisin muka tuplavuoroa vaikka oikeasti menen katsomaan Jiminiä. Tuntuu kauheelta salata heiltä tätä, mutta jos tämä olisikin ainoa tapa tavata Jimin taas pitkään aikaan teen sen mitä täytyy, vaikka itsetunto siitä kärsiikin.

×××

Aamu koitti ja katsoin pitkään ikkunastani ja valmistauduin päivään. Töitä ja...Jimin.
En tullut kauheen hyvin nukuttua. Miettisin vain, että jos tämä olisikin ansa ja että Jimin ei olisi siellä. Jos siellä on poliisit ja he taas vain pistäisivät kaikki epäillykset hartioilleni mikä taas vain seuraa kuulusteluja ja oikeudenkäyntejä, rahan kulutusta ja maineen pilamista turhilla syytöksillä.

Puin arkivaatteet päälleni ja otin kulhosta avaimeni, ajoin työpaikalleni ja samalla pistin laittomasti viestiä pojille, että mukamas minulla on tänään tuplavuoro. Itsetunto laski heti sen jälkeen, mutta en anna sen häiritä.

Työn jälkeen menen osoitteeseen, mistä löytäisin Jiminin. Se on jossain kaukana kaupungista järven rannalla. Siellä oli vähän asutusta, mutta sieltä läheltäkin löytyi ihan kunnollinen kyläkauppa ja kyläkoulu.
Hengitin syvään ja astuin ulos autosta. Katsoin taloa ympäri ja huomasi laiturilla istuvan blondin yksin. Sydämeni taas alkoi pomppimaan tuhatta ja sataa jännityksestä, mutta menin kuitenkin vain lähemmäs ja lähemmäs henkilöä

Hoseok: Jimin?

Minä kutsuin ja henkilö nosti päänsä. Hän nousi hiljalleen seisomaan ottaen jalkansa pois vedestä ja hitaasti kääntyi minua kohti. Ja siinä hän seisoi...Park Jimin.

Ähäääää SIKE tää jää tähän

Kirja ei kai viellä lopu. En oo oikee päättänytkään mitään loppua viellä.

Meen nyt nukkumaan koska mun täytyy herätä huomenna aikasin bussiin🙄