13. "Aijotko sä vittu tapattaa meidät?!"

218 21 0
                                    

Niko

Videopuhelun hälyttävä ääni katkeaa ja kuulen tietokoneen kaiuttimesta Eemilin tervehdyksen tapaisen murahduksen. "Terve, oota mä tuun ihan just, laitan housut jalkaan!" huikkaan vaatekaapiltani työpöydällä olevalle läppärille. Oloni on keveä Rasmuksella tehdyn vierailuni jälkeen. "Mä kävin siellä Rasmuksella ja se legit meni aika hyvin, se oli kyl iha saakelin kiusallista aluksi, mut mä handlas-", palaan tietokoneen ääreen ja lauseeni katkeaa nähdessni Eemilin kasvot. Erityisesti otsa on läikykäs, silmät ovat punaiset ja turvonneet, sekä hänen hiuksensa ovat täysi sekasotku, joka on epätavallista tähän kellonaikaan oli sitten viikonloppu tai ei.

"Mitä hittoa? Mitä tapahtu?" kysyn huolestuneesti.

"Ei täs mitään, kerro vaan. Mitä se sanoi?" Eemil yrittää loihtia ääneensä kepeää sävyä.

"Ei, nyt sä Eemil avaudut oli se sitten mitä tahansa toi-", viiton kädelläni toisen kuvajaista "-ei oo merkki siitä et sä oisit ok millään tasolla, joten ala laulaa."
Näen Eemilin puraisevan alahuultaan ja siirtävän katseensa syliinsä.

"Mun iskä on ilmeisesti hommannut tyttöystävän, tai naisystävä se kai on. Toivottavasti ainakin", kurtistan kulmiani. Ymmärrän nimittäin heti, mistä on kyse.

"Joo olisihan se varmaan hyvä olla ennemmin nais- kuin tyttöystävä, ettei vaan sun isästä mitään pedofiiliä kuoriutuis", tuo ei varmaan ainakaan parantanut Eemilin oloa. Hitto Niko.
Eemil mumisee myöntävästi. "Kertoiko se äsken?" Toinen nyökkää. "Haluatko sä purkaa jotain mulle? Koska jos joo niin vuodata pois vaan."

"Sen nimi on joku Elmiina ja se on iskän työkaveri. Sil on myös kuulemma joku tytär tai- no, niin. En mä hirveesti tiedä siitä, sain raivokohtauksen ja häivyin ennen kuin iskä ehti päästä yhtään sen pitemmälle", hän ei vieläkään katso kameraan.

Olen juuri avaamassa suuni, kun oveltani kuuluu kalahdus, jonka tarkoitus on peräti muistuttaa koputusta. Helmi ei jää odottamaan vastausta, vaan avaa heti oven.

"Niko!" Hän toitottaa.

"Helmi, nyt ei todellakaan oo hyvä hetki", ärähdän takanani seisovalle tytölle. Helmi huomaa huppu päässä istuvan sekasortoisen Eemilin ja hänen silmänsä suurenevat.

"Voi ei sori! Jotain parisuhde-ongelmia?"

"Ei ole mitään parisuhteisiin liittyvää. Tai no on mutta ei", yritän saada toisen lähtemään.

"Voinko mä auttaa jotenkin? Mä tiedän tosi paljon tollasista jutuista?" Huokaisen turhautuneesti.

"Ei, et sä tiedä. Etkä voi auttaa. Mitä ikinä sulla olikaan se pitää jättää myöhemmälle, koska tää ei missään nimessä oo hyvä hetki sille", ärähdän nyt kovempaa. Tyttö seisoo ovensuussa vielä hetken, kunnes myöntää ilmeisesti tappionsa ja perääntyy.

"Kaikki järjestyy kyllä, ei hätää Eemil!" Hän huikkaa vielä oven raosta.

"Haluutko sä et mä tuun sinne?" Kysyn, kun Helmistä ei ole enään jälkeäkään huoneessa. Eemil pudistaa päätään.

"Mä en haluis olla kotona just nyt."

Mietin hetken, kunnes sanon: "Entä mennäänkö johonkin? Voidaan vaikka näin sunnuntain kunniaksi mennä, mm, en mä tiedä, jonnekin. Ideoita?" Eemil ei näytä kovin halukkaalta keksimään mitään aktiviteettia ja olen jo luovuttamassa ja ehdottamassa jotain tylsää, kuten scoottaamaan menoa, mutta sitten toisen ilme kirkastuu hivenen.

"Tuu meille, me lähdetään pikku retkelle", hän niiskaisee ja pyyhkäisee silmäkulmiaan nousten sängyltä siirtäen samalla läppärinsä pöydälle.
Hymähdän hänen pikaiselle piristymiselle ja myönnyn.

Finally&ForeverDonde viven las historias. Descúbrelo ahora