41.Enkeleitä

168 23 13
                                    

Otetaan pieni takauma onnettomuus iltaan

Olli

Ajelen kohti Oulua. Matkaa ei ole enää paljoa jäljellä ja jännitys alkaa tuntua vatsanpohjassa. Toisaalta en ole hetkeen ollut varmempi tästä asiasta. Aleksi on minulle rakkaampi kuin ketään muu, enkä aio antaa minkään tulla väliimme. Käännän musiikkia autossa kovemmalle ja alan laulaa mukana. Alan lähestyä siltaa, jossa kesällä istuskelin ja jolla tunnustimme Aleksin kanssa rakkautta toisillemme ensimmäisen kerran. Ajelen eteenpäin ajatuksissani, kun yhtäkkiä eteeni hyppää peura. Painan jarrun pohjaan ja auton perä alkaa liukua toiseen suuntaan. Auto alkaa luisua kovaa vauhtia kohti sillan kaidetta ja yritän vielä ottaa auton haltuun. Väistämättömästi auto ajautuu kaidetta kohti ja tajuan ettei mitään ole enää tehtävissä. Puristan rattia ja painan silmäni tiukasti kiinni. Tunnen kun auto iskeytyy sillan kaiteeseen ja jatkaa matkaansa siitä. Sen jälkeen auto osuu veteen ja vähän sen jälkeen kaikki pimenee.

Herään jostain erittäin valoisasta ja lämpimästä paikasta. Katselen ympärilleni ja joka puolella näkyy vain taivasta ja aavaa peltoa. Oloni on todella rauhallinen. Päälläni on samat vaatteet kuin onnettomuus hetkellä, mutta niissä ei ole jälkeäkään minkään näköisistä ruhjeista. Katselen ympärilleni ja huomaan taivaanrannassa siintävät vuoret. On todella kaunista. Auringonlasku on värjännyt taivaan vaaleanpunaiseksi ja pilvien reunat hohtavat kultaisina. Näkymä pistää väkisin hymyn huulille. Tuntuu kuin minulla ei olisi huolta mistään. Elämäni ongelmat eivät yltä tänne asti. Lähden kävelemään eteenpäin. Kuitenkin mitä kauemmaksi pääsen paikasta, josta lähdin, sitä enemmän alan epäröidä. Enhän minä voisi jättää Aleksia yksin. Enhän minä voisi jättää ketään läheisistäni. En edes ehtinyt sanoa heille hyvästejä. Paniikki alkaa vallata kehoni ja lähden juoksemaan takaisin paikkaan mistä lähdin. Niin ihanaa kuin täällä tuntuu olevankin, en ole vielä valmis jäämään. Minulla on vielä koko elämä edessäni. Päästessäni lähtöpisteeseen, kaikki pimenee jälleen.

Palataan nyky hetkeen

Aleksi

On mennyt viikko siitä, kun Olli jouduttiin leikkaamaan uudestaan. Viikko on ollut melko synkkä ja bändiläiset pakottivat minut käymään terapeutilla puhumassa siitä miltä minusta tuntuu. Se helpotti vähän. Pieni valon pilkahdus tässä viikossa oli kuitenkin se, että Olli pystyi alkaa hengittää itse, joten aivoissa ei pitäisi siis olla pahempia vaurioita. Se piristi paljon ja antoi toivoa siitä, että Olli saattaisi vielä herätä. Olen viettänyt melkein koko viikon sairaalalla, öitä lukuunottamatta. Tällä hetkellä istun jälleen Ollin vieressä ja juttelen Saagan kanssa. Hän tuli käymään pitkästä aikaa, mikä piristi myös päivääni. Huomenna olisi synttärini. Tuntuu pahalta viettää me ilman Ollia.

"Kassu otetaan irti koneista ens viikolla, ellei tilanne muutu yhtäkkiä", Saaga havahduttaa minut ajatuksistani ja nostan katseen tuohon. "Oon tosi pahoillani", sanon ja nousen halaamaan tuota, Saaga halaa takaisin ja tunnen kyyneleiden kastelevan paitani kauluksen. Silitän tuon selkää ja hetken rauhoituttuaan hän vetäytyy kauemmas. "Mä aattelin, et oisin jo tottunu elää ilman sitä, mut tää vaa tuntuu jotenki tosi lopulliselta", hän niiskaisee ja pyyhkii kyyneliä hihaansa. Silitän tuon olkaa myötätuntoisesti. "Mä oon sun tukena täällä. Ja saat soittaa iha millo vaa jos tuntuu pahalta. Mä tiiän miltä susta tuntuu ja haluun olla sun tukena", sanon ja halaan tuota uudelleen. "Oot kultanen", hän nyyhkyttää hiljaa ja rutistaa minua takaisin.

Käytyäni ostamassa meille molemmille pullat ja kahvit, palaan huoneeseen ja ojennan toiset Saagalle. Alamme mutustaa pulliamme ja hörppimään kahvejamme hiljaisuuden vallitessa. "Uskoks sä kuoleman jälkeiseen elämään?" Saaga kysyy ja saa minut pohtimaan asiaa todenteolla. "En varsinaisesti usko mihinkää ylempään voimaan tai jumalaan. Haluun kuitenki ehkä uskoo, et kaikel on tarkotus ja et kuoleman jälkeen ei oo pelkää mustaa tyhjyyttä, vaan elämä jatkuu jollain tavalla. Se tuntuu lohdullisemmalta", kerron hetken mietinnän jälkeen. Saaga nyökkää ja on hetken hiljaa. "Mä haluun uskoo et meijän edesmenneet läheiset kattelee meitä jostain tuolta ylhäältä ja toimii meijän suojelusenkeleinä tarvittaessa", hän kertoo ja hymyilee pienesti. Hymyilen myös. "Uskon et Kassulla on hyvä olla sielä mihin se ikinä päätyykin. Ja se varmasti suojelee sua ja haluu sun jatkavan elämääs onnellisena", esitän näkemykseni ja nään yhden kyyneleen valuvan Saagan poskelle. "Kiitos", hän kuiskaa.

Myöhemmin kun Saaga on jo lähtenyt, istun Ollin sängyn vieressä ajatuksissani. Pidän tapani mukaan tuon kädestä kiinni ja kertoilen hänelle päivän tapahtumista. Vierailuaika alkaa olla loppumassa ja alan tekemään lähtöä. "Mun pitäis ruveta lähtemään. Lupasin Tommille, et mul ei mee hirveen myöhään. Mut tuun heti huomenna takasin ku vierailuaika alkaa", kertoilen ja silitän tuon kämmenselkää. "Öitä rakas", kuiskaan vielä ja suukotan tuon otsaa. Nousen ylös ja olen päästämässä tuon kädestä irti, kun tunnen hennon puristuksen. Katson tuota silmät suurina ja uskon jo hetken kuvitelleeni kaiken, kun tunnen uuden, tällä kertaa kovemman puristuksen kädessäni. "Olli?!"

Sanoja:720

👀👀👀

Feel somethingWhere stories live. Discover now