Only Mistakes

Prinsessa Ruusunen

"Turpa kiinni" sähisin meluaville ystävilleni.

Yritin päästä onnistuneesti autosta ulos ensinäkin kaatumatta ja toiseksi Joonasta herättämättä. Siinä oli työtä kerraksi. Itse noin viitisen minuuttia torkkuneena ja pää aivan sekaisin.

Joonas oli nukkunut koko matkan Stadista Ouluun eikä suostunut heräämään vielä meidän perillä ollessakaan. Se oli ottanut mun olkapäästä itselleen tyynyn ja nojannut siihen käytännössä koko ajan. Mun kroppa oli ollut sellaisessa jännitystilassa kaiken aikaa et mä olin todella saanut pelätä kävelykykyni puolesta. Olin mä jossain vaiheessa saanut sentään käännyttyä edes hieman mutta senkin seurauksena tuon univelkaisen otuksen pää oli painautunut mun rintaa vasten. Loppumatka menikin syljeskellen sen hiuksia ulos mun suusta...

Päästäkseni ylipäätään ulos autosta, mä jouduin kantamaan nukkuvan Joonaksen mukanani. Ainakaan ei päässyt tulemaan kylmä... mitään muuta hyvää tässä ei sitten ollutkaan. Mä olin jo valmiiksi pahoillani jos onnistuisin pudottamaan sen hyiseen lumihankeen ja kaatuisin vielä itse tuon päälle. Ainakin toisella meistä olisi lämmin...

"Odotetaan vielä et meidän happy couple pääsee pois autosta" Niko sanoi virnistäen. 

Hyvähän sinun oli nauraa... mun sijaan sen olisi kuulunut olla Niko joka kantoi tätä hattaraunelmaa sylissään. Niillähän se bromance tässä oli. Mun ja Joonaksen ystävyyssuhde oli höystetty vain puhtaalla vittuilulla.

Pyöräytin silmiäni ja yritin nostaa Joonasta paremmin ettei tuo valuisi mun otteesta maahan. Siinä vasta herätys... luojan kiitos meidän tukikohtamme oli jo näkyvissä. Päästäispä ainakin katsomaan mitä Miki ja kumppanit oli saaneet aikaan... kovien puheiden perusteella oli lupa odottaa paljon.

"Welcome home heroes!" kuului tuttu ääni huutavan.

Miki heilutteli kämppänsä ovelta ja viittoi meitä lähemmäs. Muut pinkoivat tavaroineen edeltä sen minkä ehtivät ja minä yritin raahautua perässä parin muuttujan kanssa. Voi helvetin helvetti...

Vilkaisin sylissäni roikkuvaa Joonasta joka oli aivan ilosen pihalla kaikesta. Mä en voinut käsittää miten se omasi noin hyvät unenlahjat. Ihan totta... se jätkä ei varmaan olisi herännyt vaikka sen vieressä olis käynnistänyt moottorisahan. Kateeksi kävi saatana...

"Joel! Painaako krapula jaloissa noin pahasti?" kuulin Mikin vittuilevan.

Tietäisitpä vaan... Niko yritti selittää sille miten Joonas oli nukahtanut jo autossa mun syliin eikä suostunut heräämään millään. Prinsessa Ruusunen ja satavuotinen uni... se olisi kelvannut minullekin. Vitut mä prinsessoista mutta se satavuotinen uni olis houkutellut kyllä. 

Päästyäni tarpeeksi lähelle, katsoin Mikiä murhaavasti ja painuin sisälle. Se vain nauroi. Jännä juttu... mua ei naurattanut tässä tilanteessa vähääkään.

"Tämä painaa saatana" murahdin ja astelin sohvan eteen.

Pudotin Joonaksen siihen ja lähdin eteiseen riisumaan ulkovaatteitani.

"Heei! Se herää!" Olli huudahti.

Nyt jo? Olis kai sitä samoilla unilla voinut vetää sitten aamuun asti. Mikä helvetin vuorokaudenaika nyt edes oli? Näin pihalla mä olin... tarinan opetus; jos tulee mahdollisuus osallistua umk:n, miettikää kaksi kertaa ennen kun painatte siitä haku-napista.

Vedin takin pois päältäni ja asettelin sen naulakkoon. Kengät mä laskin tyhjältä näyttävään telineeseen kun muut oli näemmä potkineet ne pitkin eteistä miten sattuu.

Astelin takaisin olohuoneeseen muiden luo ja näin niiden ihmettelevän juuri herännyttä Joonas Porkoa. Ihme se olikin. Vaikka yleensä Olli oli tästä porukasta se ketä sai aina olla herättelemässä.

"Kappas vaan, säkin maltoit herätä" tuhahdin ja istuin toiselle sohvalle Nikon viereen.

Pörröpäinen Joonas haroi hiuksiaan ja hieroi silmiään vuoronperään. Se oli ihan kuutamolla... kieltämättä aika söpö noin unisena mutta silti mä olin sille katkera. Olisi voinut antaa niistä unenlahjoistaan edes puolet mulle. Ja siltikin se olis pärjännyt vielä oikein hyvin.

"C'mon jätkät! Kertokaa nyt jotain!" Miki huuteli keittiön suunnalta.

Se oli ilmeisesti suunnannut kovaa vauhtia jo tekemään meille jotain herätteleviä drinkkejä. Niitä tässä kyllä kaivattiinkin. Ei tästä muuten yhtään mitään tullutkaan.

"Muistaako kukaan ylipäätään yhtään mitään?" Niko kysyi käyden katseellaan läpi meistä jokaisen. Mä en muistanut mitään. Ihan oikeasti... en yhtään mitään. Kaikki oli vain yhtä tasaista sumua. Yhtäkkiä tuntui siltä kuin yhdessä yössä olis tapahtunut kaikki. Koko elämä. Ja siltikään mulla ei ollut mitään hajua siitä mitä oli tapahtunut.

"Mä muistan pisteiden jaon" Aleksi ilmoitti.

Hyvä että joku muisti. Mulla oli vahva luotto siihen että sitten kun tämä pahin jakso tästä rauhoittuisi, muistikuvat alkaisivat pikkuhiljaa palailla minunkin päähäni. Vielä sitä pelkoa ei ollut.

"Me unohdettiin pysti pressiin" Joonas tokaisi sohvalta.

Se kuulosti juuri sellaiselta mitä vain meille saattoi tapahtua. Pääasia että me oltiin muistettu hakea se sieltä takaisin. Kai siitä joku olis tullut myöhemmin huutelemaan et hei, teidän lelunne jäi.

"Sammuko joku käytävälle? Oksensiko joku roskikseen? Kuka pani ja ketä?" Mikko puuttui keskusteluun kunnon kysymyssateella. En tiedä, en tiedä ja en tiedä. Mun vastauksista varmaan olis ollut huimasti hyötyä.

"Kukaan ei muistaakseni oksentanut eikä myöskään sammunut mihinkään epämääräiseen paikkaan" Aleksi kertasi. Hyvä niin. Ehkä me saatais lukea myöhemmin seiskan viihdeuutisista mitä meidän jatkoilla oli tapahtunut. Siellä varmaan oltiin asiasta paremmin perillä kuin me itse.

"Joel..." kuului Joonaksen kysyvä ääni.

Siirsin katseeni siihen ja jouduin lievän hämmennyksen valtaan sen katseen alla. Se näytti siltä kuin olis muistanut jotakin mutta ei ollut siitä loppuviimeksi ollenkaan varma. Multa olikin hyvä hakea vahvistusta sille mielipiteelle...

"En mä tiiä... ehkä mä oon nähnyt unta" se jatkoi päätään pudistellen.

Noiden unien aikana se tuskin olisi ihme ollutkaan. Mua vaan jäi kiinnostamaan mistä se oikein puhui. Sillä oli selvästi jokin hämärä muistikuva jostakin mutta se ei luottanut tarpeeksi sen paikkansapitävyyteen sanoakseen siitä ääneen.

"Sano nyt vaan!" Niko vaati.

Olisihan se voinut lauseensa loppuun viedä kun oli kerran aloittanutkin. Mä en ainakaan ollut väittämässä vastaan minkään asian suhteen tai sanomassa että näin se menikin! En näillä muistikuvilla...

"Se kuulostaa tosi hullulta mut mulla on sellanen mielikuva et me oltais Joelin kanssa..." Joonaksen sanat sai mun silmäni suurenemaan järkytyksestä. Tuon äänenpainosta mä osasin kyllä lukea mihin suuntaan tuo lause oli etenemässä. Ei kai me nyt niin sekaisin voitu olla?! Sellainen oli Nikon ja Joonaksen heiniä. En mä harrastanut sellaista frendieni kanssa!

"Jumalauta jätkät!" Niko nauroi.

Tuon oli pakko olla jokin Joonaksen uni. Mä sanoin etten voinut väittää minkään suhteen vastaan tässä hommassa mutta tuo ei voinut pitää paikkaansa. Eihän?! 

***

Palaamme pitkästä aikaa tähänkin stooriin :)