11

95 10 2
                                    

Aurinko paistoi lämpimänä naamaani avonaisesta ikkunasta. Availin haukotellen silmiäni hitaasti auki. Räpsäyttelin silmäluomiani muutamaan kertaan tottuakseni kirkkaaseen auringon valoon. Pian tajusin, että sänkyni ei ollutkaan tyhjä vaan vierelläni makasi Emerson Lee. Se nukkui kyljellään kasvot minua kohti suunnattuna. Se näytti levolliselta siinä maatessaan. Kuola vana valui sen poskella, mikä teki näystä ehkä hieman huvittavan. Kurkkasin yöpöydällä olevaa herätyskelloa, joka näytti 10.21. Mietin nousevani ylös sängystä, mutta päädyinkin vain makaamaan siinä hiljaisuudessa. Emerson tuhisi mun vierelläni ja linnut lauloivat pihalla puun oksilla, mutta muuten oli hiirenhiljaista. Musta oli jotenkin hiton jees vaan maata siinä. Tuntui hyvältä herätä jonkun viereltä, se jotenkin lämmitti mieltä. En mä siinä lopulta kovinkaan kauaa ehtinyt maata kun Emerson alkoi hiljalleen heräilemään. Se mönki sängyssä heräillen ja haukotteli pitkään unisena. Viimein silmät avattuaan se kohtasi mun virnuilevan katseeni, joka seurasi sen tekemisiä. Jätkä tökkäisi mua tuhaisten rintakehästä. Mä naurahdin sille huvittuneena.

"Ootko sä kauankin siinä päälyillyt?" Emersonin aamun karhea ääni kysyi. Mä pudistin päätäni neutraalisti.

"M mm. Heräsin justiinsa"

"Hyvä" blondi miteli kuiskasi. Jätkän vaalea tukka oli sotkuinen yön jäljiltä. Sekalainen tukka sai sen näyttämään jotenkin suloiselta tai sellaiselta...en mä tiedä. Liikahdin istumaan sänkyni laidalle. Metsästin lattialta ensimmäisenä käteeni osuvan valkoisen t-paidan ja harmaat collegehousut. Puin vaatteet ylleni ja liikahdin sitten peilin eteen tarkastelemaan itseäni. Tumma tukka oli pörröinen ja sojotti suunnilleen jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Pudistin henkäisten päätäni peilikuvalle ja suihkautin Axea kainalooni.

"Otaks sä kahvia?" mä kysyin suunnatessani huoneeni ovelle. Emerson nyökkäsi vastaukseksi pukemisen ohessa. Mä katsoin kuinka se nosti farkkujaan lattialta aikeissa pukea ne päällensä. Tiiän miten vitun kammoksuttava tunne se on vetää heti hetättyään farkut jalkaan, joten mua alkoi pakostakin säälittää. Kaivoin vaatekaapista tummat collegehousut ja heitin ne kundin päällee. Se nosti päänsä pystyyn hölmistyneen näköisenä. "Lainaa noita" mä tokaisin huolettomasti ja tallustelin ulos huoneestani kahvia keittääkseni.

Olohuoneessa kuului kuorsaus. Valtteri ja Linnea olivat vielä syvässä unessa peittojensa alla, mutta Tomi istui patjalla peitto sylissään ja selaili puhelintaan juuri heränneen näköisenä. Se nosti katseensa minuun kuullessaan mun astuvan huoneeseen. Mä nyökkäsin sille tervehdykseksi ja kävelin sitten tämän ohi keittiötä kohti. Latasin kahvinkeittimen ja napsautin sen päälle. Hetkeä myöhemmin Tomi ilmaantui keittiöön ja istuutui pirttipöydän ääreen jokseenkin räjähtäneen näköisenä.

"Onks pahaki morkkis?" kysyin kulmieni alta käydessäni istumaan pöytään Tomia vastapäätä. Jätkä pyöräytti päätään.

"Eiii, vähä vaa hakattu olo" se naurahti.

"Niinpä tietenkin" mä hörähdin päätäni pyöräytellen.

Totta puhuakseni me ei olla juurikaan koskaan hengattu Tomin kanssa kahden...tai no ei itseasiassa koskaan. En usko, että me oltaisiin edes puhuttu ihan vain kahden, kuin ehkä kerran tai ihan maksimissaan kaksi. Tomi on raksalla samassa amiksessa missä Valtteri opiskelee. Ne tutustu joskus ykkös vuoden alussa vissiin toisiinsa, koulussa luulisin. Olen mä Tomia muutamaan kertaan nähnyt bileissä ja joskus kesä öinä kävelemässä ulos tämän pikkukylän ainoasta ympäri vuorokauden auki olevasta mestasta, eli apsilta. Vaikka me tiesimme toisemme ja jollakin tasoa kai jopa tunsimme, ei me silti jotenkin oltu koskaan päädytty tutustumaan sen paremmin. Kyl Tomi ihan ok jätkältä vaikutti, mutta ei mulla ollut sen suurempaa tarvetta alkaa kaveeraamaan yhtään kenenkään kanssa. Mulla kyllä riitti kavereita. Nyt kuitenkin meidän istuessa kahden Tomin kanssa Niilikanmäen pirttipöydän äärellä, puoli yhdentoista aikaan aamusta, koin kaivatuksi jonkin näköisen keskustelun. En tosin oikein tiennyt mitä sanoa. Tavallaan mä toivoin, että Tomi itse avaisi suunsa, jotta mun ei tarvitsisi alkaa kyselemään noloja kysymyksiä siitä mitenkä koulussa menee.

Maailma ilman auringon paistetta.Where stories live. Discover now