5

159 23 4
                                    

Time skip

~Joel~

Aika on vierähtänyt nopeasti ja olen nyt menossa sairaalalle. Eilen kun kävin siellä, oli Joonas alkanut näyttää heräämisen merkkejä ja jos kaikki on mennyt niinkuin lääkärit eilen epäilivät, hänen pitäisi olla eilen herännyt koomasta. Saa nähdä miten on käynyt. Pääsen oikean huoneen ovelle ja koputan siihen, kunnes avaan oven. Huoneessa näyttää kuitenkin olevan Joonaksen vaimo ja ne pienet lapset, joita autoin. Menen peremmälle ja tervehdin heitä. Lapset juoksevat äitinsä suojiin. "Moi, mä oon Joel. Muistatteko te kun mä autoin teitä sillon joku aika sitten?", sanon. "Too!", toinen lapsista kiljaisee. Menen istumaan sängyn toiselle puolelle tuolille.

"Ihana nähdä sut vieläkin täällä. En tiedä tiedätkö, mutta Joonas on eilen herännyt koomasta ja lääkärien mukaan toipuu täysin. Tosin vielä on edessä pitkä kuntoutus- ja sairaalajakso. Me oltiin muuten itseasiassa lasten kanssa just lähössä, koska Joonas nukahti vähän aikaa sitten. Ehti kuitenkin nähdä pienokaisensa ennen sitä. Mutta tuu joskus sitten myöhemmin käymään, niin keitetään kiitos kahvit. Ilman sua, Joonasta ei välttämättä enää olisi.", Elsa toteaa. "Juu, tehdään niin.", totean ja halaan nopeasti Elsaa ja lapsetkin tulevat halaaman minua ja molemmat kuiskaavat minulle "Tiitot Joel."
"Eipä mitään, heippa.", totean. "Heippa.", saan vielä vastauksen, kunnes huoneen ovi sulkeutuu ja käytävältä kuuluu loittonevat askeleet ja puheen sorina. Käännän katseeni Joonakseen, joka nukkuu niin rauhallisen näköisesti. Ihanaa että hänen pitäisi parantua täysin.

-

Istun edelleen tässä tuolilla hörppimässä kahvia, jonka kävin hakemassa kanttiinista ja selailen samalla puhelinta. En ole halunnut lähteä, sillä haluan nähdä Joonaksen hereillä ja ilman että täällä on muita. Joten nyt on paras hetki siihen. Pian huomaan kuinka sängyssä makaava mies alkaa vihdoin heräillä ja availla silmiään. Nopeasti hän saa silmät auki ja katselee ympärilleen ihmeissään. Minut nähdessään varsinkin. "Hei. Sori et oon täällä, kun et ees tunne mua. Mut älä pelkää mua, mulla on lupa sun vaimolta. Oon Joel. Joel Hokka ja jos ihmettelet miks oon täällä, niin öö en oikeen tiiä. Satuin silloin onnettomuuspaikalle, soitin apua ja alotin sun elvyttämisen. Kai mä vaan halusin päästä näkemään sut hereillä kooman jälkeen ja että miten toivut. Se on ehkä typerää.", selitän nopeasti.

"Hei, vähän hitaampaa kiitos. Mulla meni osa ohi. Mutta siis oot Joel, soitit mulle apua ja alotit mun elvytyksen?", Joonas toistaa. "Joo, juuri niin.", sanon. "Kiitos ihan helvetisti, ilman sua mä en ois enää täällä.", Joonas toteaa ja hänen silmistä alkaa valua kyyneleitä, joka saa omatkin silmäni kostumaan. "Hei, shh... Älä itke, kuka vaan ois auttanut siitä tilanteessa.", totean ja halaan Joonasta, joka levitti kätensä sen merkiksi. Halauksen jälkeen juttelemme Joonaksen tilanteesta hieman ja vaihdamme varmuuden vuoksi puhelin numeromme. Sen jälkeen Joonas on niin kivuissaan, että soitan apua. Joonas saa lääkettä ja vaipuu sen jälkeen uneen. Minäkin lähden tässä välissä käymään kotona.

__________

Sanoja: 441

Joonas on herännyt, mutta onko kaikki vieläkään lähellekkään hyvin? ❤️

Haluatteko vielä lisää tätä tänään?

Terror twins ❤️ || JORKOWhere stories live. Discover now