VENTOSYNKÄN VARTIJA

luku 4

 "Voimmeko siis mennä 'Ventosynkkään' pelastamaan Titan?" Aivan kysyi innostuneesti. "Teoriassa, jollei Purpar-kansa ei ole tappanut häntä." Venus kertoi. 

"No, kerran kun tuollainen luonnonoikku olet, voitko nähdä jollain kristallipallolla, onko hän elossa?" Aivan uteli. "Tietty." Venus sanoi, ja nosti kristallipallon pöydälle.

 Hän teki käsillään liikkeitä ja pallon sisällä näkyi savua. Nyt saatat luulla, että hän olisi mulkosilmäinen ennustaja, mutta ei. 

"Titta!" Aivan huudahti.

 "Shh!" Venus suhahti. Titta kyyhötti jossain haavoituneena ja väsyneenä. "Elossa on." Venus totesi.

 "Mennään jo!" Aivan hoputti. "Ei." Venus sanoi rauhallisesti.
"Ei?" Aivan toisti. "En käytä tärkeää aikaani teihin", Venus sanoi. "Mutta jos maksat, niin voin." hän jatkoi.

 "Täh?!" Aivan ällistyi. "Ei todellakaan. Mä meen pelastaan Titan ihan YKSIN!" hän sanoi ja juoksi ovea paiskaten ulos huoneesta. Hän käveli keittiöön surullisen näköisenä.

 "Mikä on?" äiti kysyi Aivanilta. "Sisko on ihan tyhmä!" Aivan sanoi.

 "Hm", äiti sanoi. "Kiira! Ota pikkuveli mukaan leikkiin!" hän huusi.
     Aivan otti kaapista Kallen Keksit- paketin. "Jälkkäri ruuan jälkeen!" äiti huomautti, mutta Aivan ei ollut huomaavinaankaan. Hän otti kaapista pussimaisen selkärepun. Se taisi olla Venuksen, mutta se oli tilava ja kaunis, joten Aivan päätti ottaa sen. 

Hän laittoi selkäreppuun keksipaketin, vettä, sideharsoa, ja kaksi villapaitaa. Hän katsoi kelloa. Kymmentä yli kuusi. Ei hän nyt voinut lähteä. Ehkä yöllä? Aivan haki paperia ja kynän.
 "Rakas Ventosynkän hallitsija Violetti Velho. Olet arvokas henkilö, ja tämä on onni, jos edes saat tämän kirjeen. Ystäväni Titta on kadonnut maahanne. Hänellä on kiharat hiukset, silmälasit ja hän on todella kaunis. Toivon, että Purpar-sotilaat etsivät hänet ja vievät turvaan. Ruokkikaa häntä, kunnes tulen hakemaan hänet. Toivoo: Aivan." hän kirjoitti. Ehkä Venus tietää, mihin lähetän tämän.