Saint or Sinner//BC ONESHOTS

JoonasxNiko=Rakkaus

*NIKO*

Yksi ainut kysymys. Miksi elämän oli oltava aina niin epäreilua? Siihen oli jo ehtinyt tottua kaikkien näiden vuosien aikana ettei mikään tullut ilmaiseksi. Eikä siinä mitään. Mutta miksi aina hyville ihmisille tapahtui pahoja juttuja ja pahoille hyviä? Eikö sen olisi karman ja kaiken muun paskan perusteella kuulunut mennä toisin?

Joko sä olit väärässä paikassa väärään aikaan tai sitten aika ei ollut muuten vain oikea. Ei vaikka joku tietty ihminen sitä olisikin ollut...

"Kaikki kaatuu aina hiljalleen omaan mahdottomuuteensa. Mua ei vaan voi rakastaa" mua vastapäätä istuva blondi sanoi. Siinä se oli enemmän kuin väärässä. Mutta suotakoot se sille. Tuon sydän oli särjetty toistamiseen vuoden aikana. Ei ihmekään että se alkoi menettää uskoaan rakkauteen. Ja koko ihmiskuntaan...

Joonas nojasi kyynärpäidensä varaan ja painoi päänsä pöytää vasten. Se hautasi kasvonsa käsiensä väliin ja huokaisi syvään. Mun sydäntä särki katsoa vierestä kuinka tuo rikottiin kerta toisensa jälkeen. Niin pahalta kuin se tuntuikin sanoa, sen siitä sai kun luotti ihmisiin. Halusi aina vain uskoa pelkkää hyvää eikä ollut valmis kyseenalaistamaan toisen motiiveja vaikka ennenkin oli käynyt huonosti. Sääli kuinka toiset käyttivät häikäilemättä hyväkseen sen sinisilmäisyyttä ja tahtoa uskoa vain parasta. 

Kuinka epäreilua että toiset vain saivat suhteensa toimimaan ja sitten oli Joel.. täysin romanttisilta ajatuksilta suojattu ikisinkku jolla olisi ottajia ollut joka oksalla mutta se ei vaan halunnut elämäänsä ketään. Me oltiin tarpeeksi. Ja se oli tavallaan aika ihana ajatus niinkin tunteettomalta mieheltä kuin Joel Hokka oli.

"Joonas toi ei pidä paikkaansa, sä tiedät sen kyllä" huomautin ja kurottauduin silittämään lempeästi sen pöydällä lepäävää käsivartta. Vaikka se sen syvällä sisimmässään tiesikin, siihen oli vaikea uskoa nyt ja se oli täysin ymmärrettävää.

Mä tiesin tasan tarkkaan miltä siitä juuri nyt tuntui. Kuinka käyttökelvottomalta tuo pieni rikottu sydän saattoikaan tuntua. Kuinka pahasti itsesyytökset huusivat pään perukoilla eivätkä olisi millään tahtoneet antaa aikaa toipua. Kuinka toivottomalta ja synkältä kaikki juuri nyt tuntui. Mutta niin vain siitä oli viimeksikin selvitty kun tilanne oli ollut käytännössä katsoen sama.

"Tiedät sä mikä mua kaikista eniten kaduttaa?" Joonas sanoi päätään pudistellen ja nosti katseensa muhun. Sen silmistä paistoi vain tyhjyys. Jälleen kerran se oli antanut itsestään kaiken saamatta takaisin yhtään mitään. Olisinpa mä voinut tehdä edes jotain...

"Ei sulla oo mitään syytä katua yhtään mitään" kerroin rohkaisevasti vaikka tiesinkin sen menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yksi ja sama mitä sille tuossa mielentilassa sanoi, ei se kuitenkaan sitä rekisteröinyt.

"Ei kun ihan totta Niko" se sanoi vaativasti.

Kohotin toista kulmaani ja jäin odottamaan jatkoa. Totta kai mä sitä kuuntelin. Siksi se kai tänne oli tullutkin. Multa se tiesi saavansa vertaistukea ja hyvän kuuntelijan. Oli minunkin sydämeni joskus särkynyt...

"Se että mä päästin sut menemään" Joonas sanoi hiljaa ja tarttui mua ihan varovasti kädestä.

Sen sanat otti vatsanpohjasta. Mä toivoin salaa ettei tätä asiaa olisi nostettu esille. Se oli juuri nimenomaan Joonas joka mun sydämeni oli onnistunut särkemään...

"Sä oot kaikkea mitä mä koskaan oon voinut toivoa. Paras ystävä ja sielunkumppani samassa paketissa" se sanoi.

Juuri siltä minustakin tuntui. Mutta sitten sen kaiken oli romuttanut täysin väärä ajankohta. Joonas ei ollut sillä hetkellä henkisesti sellaisessa kunnossa että vakava parisuhde olisi ollut edes mahdollinen. Se oli kaunistellut mulle asioita siinä toivossa ettei ne koskaan olisi tulleet ilmi. Totta kai ne tuli. Ja juuri siinä kohtaa kun mä olin ylittänyt jo sen rajan että pystyin sanomaan rakastavani sitä. Muutakin kuin ystävänä. Ja siinä kohtaa mun sydän meni pienemmiksi pirstaleiksi kuin kristalli.

"Joonas älä... se on ollutta ja mennyttä. Turhaan sä sellasta enää" sanoin lempeästi.

Vaikka se asia olikin jo monesti loppuun käsitelty ja puhuttu asiat halki, poikki ja pinoon, en mä rehellisesti ollut vieläkään ihan sinut sen kanssa. Joonas oli kuitenkin ollut mun elämäni rakkaus...

"Niinkö sä sen ajattelet? Että meillä ei oo enää mitään mahdollisuutta?" tuo kysyi hiljaa.

Se ero meissä taisi olla.. Joonas uskalsi antaa mahdollisuuden vielä senkin jälkeen kun sen sydän oli rikottu. Se jaksoi luottaa että vielä löytyisi sellainen joka ei enää väärin käyttäisi sitä. Mä olin sellaisen jo kerran löytänyt. Ja siitä huolimatta mä taisin olla siinä jutussa ainoa jonka sydän särkyi.

"Mä en oo ehjä vielä siitäkään. En mä pysty antamaan sydäntäni uudelleen rikottavaks" sanoin laskien katseeni pöydän pintaan. Mua sattui kuulostaa siltä kun mä en luottaisi Joonakseen vähääkään. Totta kai mä luotin. Mutta rakkauteen ja tähän arvaamattomaan maailmaan mä en luottanut. Juuri kun mä päästäisin sen taas tarpeeksi lähelle, se jo vietäis multa. Kyllä mä elämän metkut tunsin...

"Kyllä mä tajuan" Joonas huokaisi siirtyen hieman kauemmas musta.

Tämä oli juuri sellaista mitä se ei tähän hetkeen kaivannut. Turhaa toivoa ja sen jälkeen matto jalkojen alta. Sitä oli loukattu ihan tarpeeksi.

"Puhutaan tästä joskus myöhemmin kun pöly on vähän laskeutunut" sanoin hennosti hymyillen.

Joonas nyökkäili vakavana ja vaikutti lähinnä siltä kuin olis voinut ruveta itkemään hetkenä minä hyvänsä. En mä sellaista halunnut...

"Tuu, mennään nukkumaan" tokaisin noustessani ylös tuolilta.

Vaikka tilanne oli mikä oli, mä halusin osoittaa Joonakselle olevani sen tukena ja paikalla silloin kun se mua tarvitsi. Ja nyt jos koskaan sellainen hetki oli käsillä.

Mä lähdin siirtymään poispäin keittiöstä ja ohimennen ojensin kättäni Joonaksen suuntaan. Hetken mietittyään se tarttui mun käteen ja lähti seuraamaan perässä. Mä halusin osoittaa sille olevani edelleen se sama Niko kuin ennenkin vaikka meidän välillä oli moni asia ehtinyt muuttua. Yksi oli kuitenkin ja pysyi vaikka kaikki muu ympäriltä katoaisi. Rakkaus.

***

Sanoja 863

Ei täst ny mitää juhannus-shottii tullu mut anyway, hyviä keskikesän pippaloita itse kullekin (: