vapaa artistinen akustinen

2

Koulupäiväni loppu just.
Olin psykalla ja se kerto jotain.
En muista kunnolla, jotain kirjainyhdistelmiä.
Äiti oli mukana, ja me lähdettiin vähän vihaisena sieltä. Tai äiti lähti. Ei Riina.
Me päästään kotiin, ja isä laittaa ruokaa keittiössä.
Meen mun huoneeseen, otan sen keppisirkan (sen nimi on Emmanuel) käteen ja juttelen sille. Mä juttelen sille aina.
En juttele siitä psykasta. Mitäpä siitä on puhumista? Jotain rokkibändejä se mulle diagnosoi.
Sytytän kynttilän.
Otan mun löysät mutta kamalan tuntuiset farkut pois. Laitan tilalle pitkän hameen. Se tuntuu paremmalta. Siinä on pieni polttojälki helmassa, koska Riina yritti tuhota sen joskus.
Mietin mun kaveria.

Mika on kiltti, mut me ei olla yhtään samanlaisia.
Se on sellanen hupparijonne joka vetää megistä päivät pitkät, eikä se tiedä mikä yö on.
Mut se on kiva ja se on mun kaveri. Se tietää mun hameesta ja huoneesta ja vanhemmista ja... ei niistä rokkibändeistä.

Isä kutsuu syömään.
Se on kokannut jotain currya ja nuudeleita.
Se kuulostaa oudolta, mutta oikeesti se on tosi hyvää.
Istun pöytään, äiti antaa inhottavan katseen hameeseeni.
"Siis..." isä aloittaa.
"Sine sai diagnooseja tänään. Siellä oli sen terapeutti ja kaikki... siis herranjumala..." Riina hieroo kulmakarvojaan.
"Siis kolme diagnoosia! Kolme!" Riina huokaisee.
"Mitä diagnooseja se sai?" Isä kysyy.
"Ocd, adhd ja autismi! Jin, meidän lapsi on autisti!" Riina melkein itkee.
Mun sydän alkaa lyömään.
Mikä edes on ocd? Mietin mitä se oli sanonu...
Pakko-oireita... se kuulemma kuuluu usein autismiin tai adhd:seen
Miks diagnooseja edes on? Kaikki on vähän erilaisia.
En kuule enää äidin puhetta.
Se kuuluu sumeana...
Kuin veden alla. Vesi täyttää silmäni ja nousen pöydästä koskematon ruoka paikallani.