7. luku

647 71 5
                                    

Se ei ollut kauhean fiksua.

Luukas herättää minut aamulla ravistellen varovasti. Nousen haukotellen istumaan ja hieron silmiäni. Joka paikkaa kivistää.

"Näytät erittäin hehkeeltä", Luukas sanoo virnistäen. "Mite myöhään valvoit?"

Kohautan olkiani ja kömmin seisomaan makaronilta tuntuvilla jaloillani. Illalla minulta kesti todella pitkään rauhoittua, sillä asiat pyörivät päässäni vauhkoina, enkä kyennyt hallitsemaan niitä.

Ruokatilassa istuvat ainoastaan Jari ja Mette, jotka tuijottavat vaitonaisina hiilloksella porisevaa puurokattilaa. Hätkähdän, kun eteisestä kuuluu kolinaa ja oviaukkoon ilmestyy Kari, joka on yön aikana menettänyt toisen housunlahkeensa. Hän heittää aseensa maahan ja istahtaa mitään sanomatta Jarin viereen. Alec ilmestyy Luukas perässään nukkumatilasta silmäpussien kera. Hän vilkaisee minua kerran nopeasti ja istahtaa sitten Meten viereen. Minussa kiehahtaa taas kiukku, kun ajattelen, miten paljon Alec tietää. Hän tietää minustakin. Olen varma siitä. Minun on pakko puhua hänelle, tällä kertaa kunnolla.

Luukas tuntuu olevan ainoa kunnolla virkeä. Hän sanoo reippaasti huomenet kaikille ja käy istumaan viereeni hyräillen. Hänen pirteytensä on tarttuvaa ja työnnän ankeat aatteeni taka-alalle.

"Mikäs sinulla on?" kysyn ja katsahdan odottavasti puuroon. Mahani huutaa ruokaa.

"Nään tänään mun veljen."

"Veljesi?"

"Joo. Se on just tullu metsästä", Luukas sanoo. "Ja haluaa nähdä mut, joten Jari anto mulle luvan olla pari tuntia poissa."

Jari katsahtaa Luukakseen hiukan äkeästi, mutta ei sano mitään.

Yhtäkkiä Inka pölähtää paikalle katse iskostettuna Luukakseen. Hän pitelee hiuksiaan ylhäällä ja hänellä on ponnari kädessään, mutta hän ei tunnu malttavan tehdä hommaansa loppuun.

"Ketkä tulivat metsästä?" hän kysyy kärkkäästi.

"Öh, veljeni... Marko..."

"Ketä muita?" Inkan katse kääntyy nyt Jariin, joka pudistelee päätään.

"Se ei ole isäsi porukka, valitan", mies sanoo ja nousee hämmentämään puuroa. Inka huokaisee ja pyyhältää takaisin makuutilaan, josta alkaa kuulua hiljaista puhetta, kun Inka ja Aaron supattavat keskenään.

Aamupalan jälkeen Jari kertoo päivän alustavat tehtävät kuten yleensä. Inka ja Aaron käyvät hakemassa lisää vettä vesipisteeltä satamasta, Alec ja Mette käyvät partioimassa, Luukas käy katsomassa veljeään ja minä olen aamupäivän harjoituskentällä. Hetken ajan minun tekee mieli sanoa vastaan, mutta tiedän, etten voi. Minun täytyy mennä sinne, jotta opin käsittelemään aseita kunnolla.

Jari määrää taas Karin minulle oppaaksi. Yritän aluksi sanoa vastaan; osaan kyllä reitin Rautatientorille. Jari ei kuitenkaan anna periksi, joten lähden Karin kanssa kulkemaan hiljaisilla kujilla. Näen pari sotilasjoukkoa, mutta muuten on aivan rauhallista.

"Askelluksesi on vielä huonompi kuin eilen", Kari sanoo yllättäen ja säpsähdän.

"Jalkani ovat jumissa", puolustelen, mutta yritän olla laahustamatta. Jalat ovat kuitenkin liian jähmeät, jotta askellukseni olisi luonnollinen.

Kari tuhahtaa. "Mitä teet jos kimppuumme hyökätään?"

Jätän vastaamatta. Osaan kyllä kävellä. Ei hänen yliaktiivisine aisteineen tarvitse kiinnittää minuun huomiota.

Rauniokaupungin roviotWhere stories live. Discover now