You Save Me

Kymmenes luku

Jälleen uusi luku! Ja tällä on jo yli 170 lukijaa, joka on ihan huikiaa! Kiitos siitä kuuluu teille ihanille lukijoille, jotka jaksatte aina ilahduttaa minua ihanilla kommenteillanne!

Mutta nyt päästän teidät luvun pariin, joten nauttikaa!
-
pohojoisentytto

Serafine

Nostin puhelimeni pöydältä ja tuijotin näyttöä pitkään. Thomas! Nostin puhelimen tärisevin käsin korvalleni vastaten ja kuulin Thomasin huolestuneen äänen vastaavan.

"Serafine? Ookko se sää?" Hän kysyi hiljaa.

Kuulin hänen äänestään, että hän oli itkenyt. Sääli viilsi sydäntäni, kun kuuntelin tämän nyyhkytystä puhelimesta.

"Joo oon..." Vastasin varovaisesti.

"Miks lähit, ekkä sanonu mulle mittää?!" Thomasin ääni kysyi surullisena.

"Kyllähä me puhuttiin! En vaan kertonu, millon lähen!" Sanoin vihaisena.

"Aha. No mite mennee?" Thomas kysyi ärtyneenä ja pystyin melkein näkemään hänet edessäni suu mutrussa.

"Iha hyvi, miks nii?" Kysyin hämmentyneenä.

"Halusin vaa tietää." Kuulin Thomasin äänestä, että hän hymyili. "Misä paikasa sää oot nyt?"

"Entä jos en kerro?" Virnistin itsekseni.

"Sitte tuun sinne jotenki!" Thomas kuiskasi.

"Et varmana! Haluun olla yksin ja löytää uusia ystäviä!" Kiljaisin. "Oon löytäny jo yhen söpön..."

Samassa tajusin, että olin puhunut sivusuuni, sillä kuulin Thomasin henkäisevän hiljaa.

"Eli... eli aiot jättää mut kokonaan?" Hän kuiskasi surullisena.

"Thomas... En tarkottanu..." Yritin, mutta turhaan.

Thomas lopetti puhelun nopeasti ja sen jälkeen en enää kuullut hänen ääntään. Huokaisin ja laskin puhelimeni takaisin pöydälle ja nukahdin melkein heti.

×××

Heräsin auringon valoon, joka tunkeutui verhojen välistä huoneeseen. Minulta meni hetki tajuta, missä olin, sillä en ollut ikinä ollut pois kotoa. Nousin ylös pehmeästä sängystä ja lähdin suunnistamaan kylpyhuoneeseen. Pesin kasvoni viileällä vedellä ja meikkasin kevyesti, harjaten sitten hiukseni, jotka olivat hieman takussa. Letitin vaaleat hiukseni kahdelle letille ja pesin vielä hampaat, ennen kuin palasin valitsemaan vaatteet. Päädyin mustiin tiukkoihin farkkuihin ja tummansiniseen neulepaitaan, jonka olin ostanut matkaani varten. Vetäisin vielä valkoisen lentäjäntakin päälleni ruskeiden aurinkolasien kanssa ja mustat uudet niket jalkaani. Sen jälkeen nappasin vielä mustan Michael Kors- laukkuni, jonne laitoin puhelimeni, kuulokkeet, lompakon ja huulirasvan. Aukaisin huoneeni oven ja lähdin kohti hissiä, mutta törmäsin siihen samaiseen hotellipoikaan, joka oli eilen auttanut minua.

"A-anteeksi neiti..." Hän punasteli ja auttoi minut ylös lattialta.

"Ei se mitään. Tekevälle sattuu!" Sanoin hymyillen. "Mikä on muuten sun nimi?"

"Kota." Hän sanoi huokaisten helpottuneena siitä, että en ollut vihainen.

"Ihana nimi! Niinku siinä yhessä lasten elokuvassa Karhuveljeni Kota!" Huudahdin ihastuneena.

"K-kiitos... Ja sinä olet...?" Hän kysyi hiljaa.

"Serafine Nordberg." Sanoin ja halasin häntä ystävällisesti.

"Sulla on kaunis nimi..." Kota sanoi kohteliaasti. "H-haluaisikko lähtä kolmen j-jälkeen käymään kahvilla mun kaa?"

"Sopii! Missä nähhään?" Kysyin innoissani, sillä Kota selvästi halusi viettää kanssani aikaa.

"Vaikka hotellin aulassa!" Kota hymyili leveästi. "Mutta nyt mun pittää mennä! Työt oottaa!" Hän huudahti ja lähti kohti portaita.

"Nähhään sitte kolmelta!" Huudahdin ja lähdin hissillä ensimmäiseen kerrokseen aamupalalle.

Jos pidit niin painappa tuota tähteä tuolla alhaalla ja kerro mitä mieltä olit! Teidän kommentteja on aina mukava lukea!

-
pohojoisentytto