You Save Me

Kolmastoista luku

Uusi luku taas! Tämä on hieman erilainen kuin aluksi ajattelin, mutta antaa olla ja pahoittelen sitä, että en ole vähään aikaan päivitellyt tänne mitään.

Tämä tarina kuitenkin alkaa olla lopuillaan - n. 7 lukua jäljellä - ja toivon, että te pidätte näistä.

-
pohojoisentytto

Viiden kuukauden aikahyppy

Serafina

Heräsin aamulla auringon valoon, joka tunki verhojen välistä sisään. Venyttelin itseni ja nousin ylös kävellen suoraan kylpyhuoneeseen. Olin asunut jo viisi kuukautta uudessa asunnossa ja se oli mennyt hyvin. Kylpyhuoneesta päästyäni kävelin keittiöön ja aloin tekemään aamupalaa. Syötyäni päätin lähteä katsomaan talon ympäristöä. Ulkona paistoi aurinko, joten laitoin aurinkolasit silmilleni. Samassa näin hänet. Hänet jota olin odottanut, nimittäin Kota seisoi tiellä odottamassa minua valkoisessa jaguaarissaan, joka kiilsi puhtauttaan. Hymyilin hänelle leveästi ja kävelin autolle kädet taskussa.

"Moi Sera!" Kota hymyili ja nousi autosta ulos, avatakseen minulle oven.

"Moi! Miten mennee?" Kysyin iloisena, istuen samalla autoon.

"Iha hyvi. Entä sulla?" Hän hymähti ja kiersi kuskin paikalle.

Lähdimme ajamaan kohti keskustaa ja sen suurinta kauppakeskusta, koska halusin ostaa minulle vaatteita lisää. Pian seisoinkin jo Zaran alemalliston luona. Kota oli mennyt siksi ajaksi katsomaan jotakin muuta. Löysin ihanan paidan, joka tuntui lämpimältä talvipakkasille. Päätin lähteä toiseen kauppaan etsimään Kodalle joululahjoja, sillä viikon päästä oli jouluaatto.

×××

Kylmä merituuli kiskoi hiuksiani, kun kävelimme Kodan kanssa meren rannalla, auringon laskeutuessa taivaanrannan taa. Jää veden päällä kimalsi kuin tähtitaivas.

"Täällä on kaunista." Huokaisin onnellisena.

Rakastin talvea ja sen kylmiä pakkaspäiviä, joulua unohtamatta, joka olisi jo viikon kuluttua.

"Nii on." Kota hymähti ja puristi minua kädestä.

Kohotin katseeni Kotaan ja tämä hymyili minulle söpösti, saaden minut sulamaan täysin. Hänen silmänsä säihkyivät kauniisti ja hymy leveni levenemistään. Tunsin hymyileväni itsekin leveästi ja lopulta Kota nosti kätensä poskelleni, silittäen sitä hellästi.

"Tiiäkkö mitä, Sera? Taijan olla ihastunu suhun!" Hän henkäisi.

Tunsin, kuinka hänen sormensa hyväilivät poskeani, siirtyen hitaasti huulilleni.

"Niin määki suhun!" Kuiskasin ja lähestyin hänen kasvojaan, kunnes huulemme koskettivat toisiaan.

Suutelimme pitkään ja hellästi. Kun irtauduimme, Kota katsoi minua rakastavaisesti. Nousin nopeasti maasta ja lähdin juoksemaan häntä pakoon, kohti meren jäätä ja Kota seurasi hymyillen perässä.

×××

Heräsin aamulla koputukseen, joka kantautui huoneessani olevasta ikkunasta. Nousin väsyneenä ylös sängystä ja kävelin ikkunalle, siristellen silmiäni kirkaassa auringon paisteessa. Kun silmäni tottuivat valoon, suuni loksahti hämmästyksestä ammolleen. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja minä tuijotin häntä takaisin epäuskoisena ja vihaisena.

"Aukaise ovi, Serafine!" Tuo hyvin tuttu, pehmeä ja lämmin ääni käski, saaden minut kävelemään huoneestani pois ulko-ovelle ja aukaisemaan sen hänelle.

Näin tämän lähestyvän ovea ja tulevan sisälle ja riisuvan kenkänsä pois jalastaan. Pieni viekas hymy nousi hänen kasvoilleen, kun hän tarkkaili reaktiotani.

"Oon kaivannu sua ihan hirveenä!" Hän kuiskasi ja halasi minua tiukasti.

Kerro mitä pidit ja nähdään seuraavassa luvussa, joka tulee mahdollisimman pian.

PS. Onko kenelläkään aavistusta siitä, kuka tämä henkilö on?
-
pohojoisentytto