Vihasuudelmia

Osa 5.

Caleb

Raavin päätäni vähän vaikeana, koska en itsekään tiedä syytä siihen, miksi niin kovasti haluan Noelin luokseni. Tasapainottelen painoa jalalta toiselle ja yritän kovasti keksiä jotain järkevää vastattavaa, vaikka tiedän, ettei Noel kuitenkaan suostu.
"No, ei mulla mitään erityistä syytä ole... Kunhan vain ajattelin että olisi kiva oppia tuntemaan sut oikeasti silleen kunnolla, että meistä voisi oikeasti tulla ystäviä", saan sanotuksi ja odotan mielenkiinnolla Noelin reaktiota.
"Okei, mä tuun", toinen vastaa yllätyksekseni ja lisää: "Jos lupaat ettei siellä ole jotain sun kaapin kokoisia kavereita vastassa valmiina pieksemään mua tai jotain vastaavaa."
Naurahdan vähän toiselle ja heilautan kättäni.
"Mä vannon, meillä on todennäköisesti vain Jenna ja Haiku kotona." Noel nyökkää hymyillen vähän ujosti - 'söpöä', huomaan ajattelevani.

Lähdemme hetken päästä kävelemään meille päin, jutellen vähän niitä näitä matkalla. Tunnen oloni erittäin jännittyneeksi, mutta yritän pitää sen sisälläpäin, vaikka sydämeni hakkaa ihan hulluna. Noel juttelee jotain kissastaan ja puhumme vähän jopa koulusta näin kesälomalla. Juttua onneksi riittää, alan avautua siitä, miten vaikeita kokeita historianopettaja laatii. Matka kuluu mukavasti siinä höpötellessä ja kohta olemmekin jo tutun taloyhtiön pihalla. Ongin kotiavaimet taskustani ja Noel vilkaisee luuriaan ennen kuin Haiku alkaa pyöriä kummankin jaloissa tasapuolisesti.
"Mitä Tundran paras kaveri?" Noel kysyy ja kumartuu rapsuttamaan koiraa. "Musta on hauskaa miten nää kaks on ylimpiä ystäviä."
"Jep, sitä se teetti kun Anthony rakasti elukoita ja sen isä oli allerginen." Anthonyn mainitseminen hiljentää molemmat hetkeksi. Mä ainakin valun ajattelemaan ystäväni hyviä puolia. Muistan, miten me aina kisattiin kumpi saa viimeisen pullan tai paremman pleikkariohjaimen. Hymyilen kun muistan miten annoin hänen aina voittaa. "Mikä on sun paras muisto Anthonysta?" kysyn sitten uteliaana.
"Varmaan se, kun istuttiin viisivuotiaina niiden takapihalla pienessä uima-altaassa ilkosillaan ja vilkuteltiin ohikulkeville ihmisille", Noel naurahttaa vähän ja laski tennarinsa kenkätelineeseen. "Entäs sun?"
"Se, kun katsottiin salaa kauhuleffoja pienenä", hymyilen itsekin ja päätämme mennä huoneeseeni.

Noel katselee ympärilleen, lähinnä julisteitani. Hän istahtaa sängylleni ja alkaa rapsuttaa Haikua, joka hetki sitten kipitti toisen viereen.
"Sä taidat pitää Linkin Parkista", hän sanoo ja nyökkään samalla kun heittäydyn säkkituoliini.
"Jep, oon nähnyt ne joku viisi kertaa livenä kun Jenna on raahannut keikoille. Omistan kaikki levytkin", virnistän ja Noel näyttää kiinnostuneelta.
"Mulla on vähän sama Green Dayn kanssa", hän toteaa ja nojaa eteenpäin. Alamme puhua kumpikin omista suosikkibändeistämme ja samalla selviää miten paljon yhteistä meillä oikeastaan onkaan.

"Hei, haluutko jotain, syötävää juotavaa?" kysäisen yhtäkkiä ja nousen säkkituolistani kohti keittiötä.
"Tuo mitä vaan keksit", kuuluu vastaus joten kohautan olkiani kun hipsin keittiöön. Jenna istuu kirjoittamassa jotain kouluhommaa kun nappaan jääkaapista mukaani muutaman siiderin ja sipsejä. Saan vielä toiseen käteeni karkkipussin mahtumaan, ennen kuin taiteilen tieni takaisin makkariin.
"Sä käskit tuoda mitä vaan, joten tosta alkajaisiksi omppusiideri", huikkaan ja heitän tölkin vähän hämmentyneelle Noelille. "Okei", toinen vastaa sitten. "Mutta saanko olla täällä sitten yötä? Äiti ei tykkää kun Liam tulee päissään kotiin joten sitten vasta helvetti repeää kun mä meen..."
"Tottakai, saat nukkua mun sängyssä, meen vaikka sohvalle", lupaan ja hymyilen.