Takaisin sateeseen

Valot

Ikkunat olivat täynnä valoja.

Valot.

Valot.

Ne tulvivat sisään.

Valo kutitteli poskipäitä ja sai siristämään silmiä.

Ne valot.

Minä huusin.

Olin huutanut liian kauan pimeässä.

Nyt huusin valossa.

Se oli äänetöntä huutoa.

Kaikki oli murtunut.

Pimeys oli iskenyt vasten kasvoja.

Mikään ei tuntunut enää miltään.

Minä olin rikkinäinen.

Kaikki voivat haavoittua.

Kukaan ei ole luodinkestävä.

Kellään ei ole särkymätöntä panssaria.

Kaikki voivat rikkoutua.

Valot olivat liian kirkkaita.

Liian kirkkaita sen pimeyden jälkeen.

Minä en ollut tottunut siihen valoon.

En halunnut sitä valoa.

Pimeys yritti tunkeutua takaisin.

Se halusi kiemurrella korvista sisään.

Mutta minä työnsin sen pois.

Vaikka vihasin sitä liian kirkasta valoa.

Kaikki oli romahtanut.

Jäljellä oli vain tuskaa.

Ja valoja.