Mr. Rosewood || Vkook || Finnish

Part 8

Lukeekohan tätä ees enää kukaan niin pitkän tauon jälkeen?

---

"Miten sä ees onnistuit teloo ittes tolla tavalla?" huokaisen, odottaen liikennevalojen vaihtuvan vihreään.

"Join ihan vähän vaan ja sit huppelissa kompastuin portaissa" Jimin mumisee, katsellen ikkunasta ulos.

"Mä tiiän sun 'vähät' juomiset" vastaan.

"En voi ees tanssia tän jalan kanssa kolmeen viikkoon" hän valittaa.

"Se lääkäri sano että ainakin kolmea viikkoa, joten sun kannattaa olla rasittamatta sitä vähän kauemmin."

"Just."

Sain varmaan sydänkohtauksen, kun huomasin miten monta kertaa Jimin oli yrittänyt minulle illan aikana soittaa. Luulin jotain pahaa tapahtuneen. Tai ainakin jotain pahempaa kuin tämä. Yritin soittaa Jiminille takaisin, mutta hän ei vastannut. Kun yritin viimeisen kerran, Hoseok vastasi ja kertoi heidän olinpaikkansa. Vein Jiminin lääkärille, ja tässä sitä ollaan. Ajamassa häntä takaisin kotiinsa. Muut eivät tietenkään voineet lähteä ajamaan juotuaan niin runsaasti.

"Hei ajattele hyvii puolia. Saat olla sairauslomalla vähän aikaa" sanon.

"Tässä ei oo hyviä puolia" hän mumisee.

"Ihan miten vaan, herra positiivinen" naurahdan.

Perille saapuessamme Jimin kiittää kyydistä, lähtien kävelykeppinsä kanssa tallustamaan kohti asuntoa. Hän tarvitsi vain yhden, ei se sentään niin paha ollut. Ajaessani pitkin tietä jolla ei näy ketään muuta, ajatukset kerääntyvät mieleeni. Kello on jo niin paljon, että minun pitäisi olla viettämässä yöuniani. Ja tapaan huomenna Mr. Rosewoodin kahvilassa. Vaikka hän pitääkin minua vain ärsyttävänä poikana joka on koko ajan tiellä, minun mielestäni olen kuin hänen oikea kätensä. Vai oliko se vasen? Kuitenkin, minusta on hänelle paljon hyötyä. Ilman minun läsnäoloani hänen toimistonsa olisi vieläkin yhtä sotkuinen kuin ennenkin. Kuulen radiosta soivan, rauhallisen laulun. Mieleni tekisi vain nukahtaa, mutta ensin pitäisi päästä kotiin.

Parkkeerattuani auton, tallustan hämärän keskellä kohti asuntoa. Eteisessä kuulen Jinin hiljaisen kuorsauksen, luultavasti nukahtaneena sohvalle katsottuaan leffaa liian myöhään. Riisun takkini naulakkoon, antaen itselleni luvan viimein nukahtaa kömmittyäni ensin peiton alle. Laitoin herätyksen herättämään minut yhdeltätoista, jotta minulla olisi aamulla edes vähän aikaa.

...

"Kook, sun silmänaluset näyttää aika-"

"Älä sano" keskeytän Jinin, kaataen itselleni mehua. Ehdin jo vetää päälleni tämän päivän vaatteet ja tehnyt kaiken muun, mutta aamupalaa en ole syönyt. Ehkä jättäisin sen välistä ja söisin kahvilassa jotain pientä.

"Miten sä näin aikasin oot jo hereillä?" Jin tiedustelee, kääntäen edessään olevan lehden sivua.

"Tapaan mun työnantajan tänään yheltä."

"Minkä takia?"

"Me vaan sovittiin tapaaminen. Ei se mitään kuoleman vakavaa oo" naurahdan.

Yhtäkkiä oveen koputetaan, ja me molemmat tuijotamme toisiamme hämmentyneinä.

"Ootatko sä ketään?" kysyn.

"En... etkä varmaan säkään?"

"Käydään kattoo kuka siellä on" sanon, kävellen pois keittiöstä. Jin seuraa takanani, kurkistaen olkani ylitse. Avaan oven lukostaan, huomaten Yoongin nojaavan kättään seinää vasten. Hän ei sano mitään, vaan astuu sisälle riisuen kenkänsä.

"Onks kaikki hyvin?" Jin kysyy häneltä, mutta ei saa mitään vastausta. Yoongi tallustaa olohuoneeseen, pois näkyvistä.

"Mun pitäis ihan pian olla siellä kahvilassa, voitko sä millään selvittää mikä sillä on tällä kertaa?"

"Okei, mä teen parhaani."

"Kiitti" hymyilen, alkaen tehdä lähtöä. En edes tajunnut kuinka paljon kello on.

"Hei, Jin?" sanon vielä, ennen kuin astun ovesta ulos.

"No?"

"Mä lainaan sun pyörää!" hihkaisen.

Hän ei ehdi vastata, ennen kuin vetäisen oven kiinni ja juoksen innoissani pihalle. Nappaan hänen punaisen pyöränsä nojaamasta vasten takapihan seinämää, lähtien samantien kohti kahvilaa. Onkohan Mr. Rosewood henkilö joka on aina ajoissa, vai henkilö joka on aina myöhässä? Ylittäessäni suojatietä tunnen pari pientä pisaraa kasvoillani, tietäen sateen olevan lähellä. Aurinko paistaa silti taivaalla, valaisten tietäni. Väistelen kadulla käveleviä ihmisiä, saaden joiltakin hieman paheksuvia katseita. Ehkä siksi, etten ole mikään maailman varovaisin mitä tulee pyörällä kulkemiseen. Olin niin innoissani, että kypäräkin jäi jonnekin huoneen nurkkiin. Juuri kun kello lyö 13:00, saavun kahvilan edustalle. Olen juuri kävelemässä sisälle, ajatellen hänen olevan jo paikalla, mutta huomaankin tutun miehen tallustamassa sateenvarjo kädessä kohti minua.

"Oon kai sitten myöhässä" hän sanoo, sulkien sateenvarjon päästyään katoksen alle suojaan sateelta.

"Me molemmat ollaan, se on jo minuutin yli" sanon, avaten oven. Hän menee ensimmäisenä sisälle, minun seuratessa pienillä askeleilla jäljessä.

"Mitä sä aattelit tilata?" Mr. Rosewood kysyy istuttuamme pöytään.

"Varmaan teetä ja jotain muuta hyvää" mumisen.

"Se lista avataan toiselta puolelta" hän huomauttaa, kääntäen sen oikein päin. En vastaa mitään, esittäen kuin olisin muka jo tietänyt sen. Nyt hän varmaan ajattelee minun olevan tyhmempi kuin miltä näytän.

"Entä sä?"

"Mustan kahvin, en muuta" hän kertoo. Nyökäten laitan listan takaisin paikalleen, päättäen syödä juustokakun palasen teeni kanssa. Saamme tilaukset kymmenen minuutin kuluessa tarjoilijan ensin kysyttyä niitä, tuijottaen toisiamme hiljaisuuden vallassa.

"Voitko sä vieläkään kertoo sun nimeä?" kysyn, nostaen kulmiani.

"En" hän vastaa, kuin olisi iloinen etten saa tietää sitä, vaikka niin kovasti tahtoisin.

"Tietääkö kukaan sun nimeä?"

"Ei."

"Minkä takia?"

"Kukaan ei ansaitse tietää sitä."