Luku 17

211 21 0
                                    

Varjosydän haisteli ilmaa.
"Hiiri!" Hän hihkaisi.
Lehvälaulu mulkaisi häntä. "Shh!" Hän sihisi.

Muu partio lähti omille teilleen, mutta Varjosydän lähti seuraamaan löytämäänsä hajua.
Muutaman ketunmitan päässä hänestä rapisteli tosiaan pieni harmaaturkkinen olento.
Ei kauaakaan, kun Varjosydän jo loikki takaisin partion luokse mehevä hiiri hampaissaan. Sen maku sai hänelle veden kielelle, mutta Varjosydän tiesi ettei metsästyspartiossa saanut syödä.
Jos nyt tämän kerran...

Varjosydän pysähtyi.
Ei! Minä olen nyt soturi!
Mutta Varjosydän ei ollut koko päivänä syönyt vielä mitään, ja houkutus oli antaa periksi.
Mitä se voisi haitata...
Varjosydän totesi ja istuutui syömään.

Vasta syötyään hiiren, hän vasta tajusi, mitä oli tehnyt.
Typerys! Ei partiossa saa syödä!
Varjosydäntä jäi kaivertamaan hänen äsköinen herkuttelutuokionsa, kun hän sai partion kiinni.

"No, saitko sinä kotiinviemistä?  Salamanterilaikku ja Kirjoturkki varmasti hyppivät riemusta saadessaan vastanapatun hiiren!"
Varjosydän hätkähti.
"E-en. Se pääsi pakoon."
Äh! En edes ajatellut klaaninvanhimpia! Mikä typerys olenkaan ollut!
Varjosydämen teki mieli kertoa Lehvälaululle äskeisestä.
Mutta hän oli varma, että Lehvälaulu kantelisi tapahtuneesta Kuonokukalle, ja hän saisi epäilemättä rangaistuksen soturilain rikkomisesta.
Sen minä kyllä ansaitsisinkin.
Ensimmäinen päiväni soturina, ja onnistuin jo nyt ajamaan itseni ansaan!

Varjosydän ja muu partio palasivat leiriin saaliinaan ainoastaan yksi ruipelo myyrä, jonka Kirsikkatassu oli saanut.
Kolmas klaaninvanhin, muita hieman nuorempi Salamaviiksi jolkotti heitä vastaan.

"Salamanterilaikun ja Kirjoturkin vatsat murisevat niin, etten nukutuksi saa!"
Hänen hymynsä hyytyi, kun hän näki Kirsikkatassun kanniskeleman ruipelon myyrän.

"Oliko huono riistaonni? Voi ei! Ei nyt kun tuoressaaliskasa alkaa muistuttaa valtavaa luukasaa!"
Salamaviiksi päivitteli hoiperrellen ympyrää.

Varjosydän tunsi, kuinka hänen sydämensä hakkasi.
Se pullea hiiri olisi taatusti ollut enemmän kuin tarpeen!
Varjosydän vilkaisi tuoresaaliskasaa.
Salamaviiksi oli ollut oikeassa. Ennen niin korkeassa saaliskasassa oli enää pari oravaa joiden ympärillä pörräsi kärpäsiä.
Varjosydäntä puistatti.
Tuohon en koskisi pitkällä tikullakaan!

Samaan aikaan toinen metsästyspartio saapui paikalle.
Siihen kuuluivat Ruostesulka ja Kuonokukka. Lumituiskun valkea turkki oli takussa ja Kuonokukan karvat olivat mudassa ja liimautuneet sojottaviksi könteiksi.
Silti heillä oli mukanaan vain mustarastas ja riutuneen näköinen hiiri.
Salamaviiksi marssi Varjosydämen partion ohitse, ja nappasi mustarastaan Lumituiskulta.
"Tämä menee klaaninvanhimmille." hän huudahti ja lähti jolkottamaan klaaninvanhimpien pesälle.
Varjosydämen huono omatunto kasvoi.
Lumituiskusta ja Kuonokukasta näki, kuinka he olivat rehkineet saaliinsa eteen.

Varjosydän ei enää kestänyt. Hän ryntäsi salamana Kuonokukan luokse ja ulvaisi
"Minä söin sen hiiren partiossa! Anteeksi kamalasti, joku muu olisi tarvinnut sitä minua enemmän!"

Kuonokukka näytti hölmistyneeltä.
"Sinä... söit hiiren metsästyspartiossa? Sehän on vastoin soturilakia!"
Kuonokukan karvat alkoivat nousta pystyyn.
"Varjosydän, jos luulet selviäväsi rangaistuksetta, olet väärässä. Mutta koska tämä on ensimmäinen päiväsi soturina, ja sinun täytyy istua yö vartiossa, saat kuulla rangaistuksesi huomenna vartiovuorosi jälkeen"
Kuonokukasta huomasi, että hän yritti puhua rauhallisella äänellä, mutta siitä huokui kuitenkin eräänlainen kärttyisyys.
Kuonokukka marssi pois.
Varjosydän jäi tuijottamaan ruskean naaraan perään.
Yö oli kuitenkin jo aluillaan, ja Sulkatähti tuli käskemään Varjosydämen vartioon.
Hyvät yöt lausuttuaan, Varjosydän jäi hiljaa istumaan vartiopaikalleen, muun klaanin ruvetessa nukkumaan.

Soturikissat | Varjotähden Valinta | ✔Where stories live. Discover now