Kun vanha koti menee, Lea löytää uuden kodin Noorasta.
✨
Kesken tuntia joku uusi tyttö avaa oven ja rynnii sisään. Hänellä on vaaleat kiharretut hiukset ja sellainen ylileveä hymy, että en haluaisi tarkemmin katsoa sitä. Opettaja katsoo uutta tyttöä...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Meitä on tässä ryhmässä neljä, mutta me ollaan Lean kanssa silti kahdestaan. Vili on huono pari, sillä se vie kokonaan neljännen osapuolen huomion, sillä se neljäs on tyttö.
Hukutan huomioni tehtävään, vaikka Lea istuu ihan vieressä. Se on varmasti tahallaan tullut siihen istumaan. Liimaan katseeni läppärini näyttöön. Sitä jatkuu niin kauan, kunnes Lea siirtää jalkansa jalkani lomaan. Luovutan ja mutisen: "Lea, keskity".
Se ei siirrä jalkaansa pois, mikä pilaa keskittymiseni. En vaan pysty keskittymään mihinkään, kun Lea on niin lähellä. En tykkää tästä tunteesta, sillä se laittaa mut sekoamaan. Lea siirtää itseään vielä lähemmäs, niin että myös meidän reidet koskee.
"En pysty keskittymään", se hymyilee herttaisesti, kun katson sitä tuomitsevasti. Minun tekee mieli huutaa.
"Mitä sää haluat?", kysyn siltä. Lean feikkihymy levenee. Se varmasti hymyilee kaikille noin ja sitten kaikki nielee sen kyseenalaistamatta.
"Mä haluun tutustuu suhun".
"Ollaanko me muka jotain pikkulapsia?".
"Täällä on niin vitun tylsää, että tarviin seuraa", Lea sanoo kuin se selittäisi kaiken. Se on varmaan siellä Helsingissä tottunut ainaiseen tekemiseen.
"No vittu oo Vilin kaa, ihan sama, jonkun muun".
"Ei se ehdi, kun sillä on liian kiire naisissa. Sä tuut tänään meille".
No en vitussa menisi. Lea antaa snapchattinsa, vaikka yritän kieltää. Se ei luovuta, ennen kuin addaan sen kaveriksi.
"Rajala muistaa ensi kerralla tehdä paremmin töitä", opettaja valittaa tunnin lopulla. Se ei ilmeisesti huomaa, että olin meidän ryhmästä ainut työskentelevä.
Tiedän jo myöntyväni Lean pyyntöön, vaikka yritän leikkiä koko koulupäivän muuta.
"Nooralla on kriisi meneillään", Irina vittuilee mulle viimeisellä tunnilla ja osuu liian lähelle.
....
Kotiin päästyäni mun mieli tekee spiraalia. Jännitys tuntuu koko kehossa, vaikka yritän unohtaa sen.
Kaivan vaatekaappiani, ihan kuin tämä olisi suurempikin asia. En välitä yleensä vaatteista, joten hyllyiltä ei löydy mitään sopivaa. Kaikki näyttää huonolta. Turhauttaa.
Lopulta kulunut vetoketjuhuppari vaihtuu mustaan teeppariin. En halua ajatella, miksi panostan näin paljon ulkonäkööni, kenen vuoksi.
Makaan tunnin pedissä hermostuneena pallona, kunnes Lea lähettää sen osoitteen. Teen lähtöä ennen kuin ehdin ajatella loppuun.
Jälleen kerran koko matka tekee mieli polttaa. Lea asuu vähän huonommalla alueella. Me sanotaan tätä aluetta läpällä Slummiksi, vaikka ei tämä nyt niin paha ole. Silti kaikki tietää, että täällä ei asu yksikään varakas ihminen. Täällä on lähinnä vaan ulkomaalaisia ja narkkareita, koska täällä ne saa olla rauhassa.
Paitsi nyt Lea asuu täällä.
Koputan oveen ja pidätän hengitystäni. Joku mies katsoo mua viereisestä pihasta vihaisesti, vaikka en edes tee mitään väärää. Kysyisin siltä suoraan, että mitä se kyttää, mutta ei täällä kannata.
Kun Lea avaa oven, työnnyn sisään. "Sulla on paskamaisia naapureita. Ei oo teillä kyllä onni potkinut, kun tänne muutitte. Jumalauta", pihisen ja potkin kengät jalastani. Häslään ja mutisen, kunnes Lea nyppää mua takin hihasta.
Käännyn katsomaan sitä ja jähmetyn. Lea näyttää huvittuneelta. "Moi", se sanoo vaan. Sen sinisissä silmissä välkkyy jälleen kerran, mutta tällä kertaa en voi edes syyttää humalaa. "Mutsi ei oo kotona. Mennääks mun huoneeseen?", Lea ehdottaa ja lähtee jo.
Tässä kämpässä on kolme ovellista huonetta ja perimmäinen niistä on Lean. Sen huone on aika karun oloinen. Mun silmiini pistää kuitenkin kattoon kiinnitetty seinäkangas.
Lea käy makuulle sen sängylle. "Tuu jo, en mä pure", se nauraa ja katsoo mua sieltä. Teen työtä käskettyä ja käyn istumaan pedille. Lea katsoo vieläkin sillä hassulla tavalla, joten käyn selälleni.
En vieläkään käsitä, miksi Lea halusi mut tänne tai miksi tulin. Muotoilen kysymyksen sanoiksi: "Muistuta, miksi mää tulin tänne?".
"Koska mulla on tylsää", Lea vastaa taas oikeasti vastaamatta mihinkään. Tunnen sen katseen itsessäni, mutta minä katson itsepintaisesti seinäkangasta. Värillisestä mandalasta tulee tuttu.
"Kerro jotain itsestäs", se pyytää mun vierestä. Sen äänessä ei ole tippaakaan sarkastisuutta.
"Jumalauta, ei tätä".
"Kerro".
Mietin hetken. Ei minussa ole mitään kerrottavaa. Hiljaisuus vaan venyy ja venyy, joten avaan suuni: "Asun Aaronia lähellä, se on yksi syy sille, miksi me ollaan niin läheisiä. Meidän vanhemmat oli myös kavereita joskus".
"Sul ei taida olla muit kavereita ku Aaron", Lea vittuilee. Sen äänestä kuitenkin kuulee, että se laskee leikkiä. Tekee silti mieli lyödä sitä. Teen niin, sohaisen kädelläni sen suuntaan.
Lea ähkäisee ja sitten nauraa. Se tuntuu nauravan aina. Se heilauttaa itsensä mahalleen niin, että sen naama on ylläni. "Kerro lisää", se käskee. Miksi sitä kiinnostaa näin paljon?
Joudun taas kokoamaan ajatuksiani, ennen kuin vastaan: "Tykkään juosta. En mitenkään ohjatusti, tosin. Ihan ite vaan. Muutan täältä pois, sitte kun meen yliopistoon".
Luojan kiitos Lea ei pyydä kertomaan enempää. Se vaan hymähtää jotain, jää siihen paikallensa. Pelkään hukkuvani niihin kirottuihin silmiin.
"Saako teillä polttaa sisällä?", täytän hiljaisuuden. Lea napsahtaa takaisin mietteistään. Se virnistää ja nousee polvilleen avaamaan ikkunan. Pidän elettä lupana. Se tulee vähän yllätyksenä, koska meillä ei ainakaan saisi polttaa. Lean lupa on aivan varmasti sen itse keksimä ja sallima, mutta en jaksa välittää.
Kaivan taskusta askin ja askista sytkärin. Tajuan, että nahkatakkini on vieläkin päälläni. Se joutaa sängyn päätyyn.
"Ai sä rupeet strippaamaan", Lea kiusaa.
"Ai sää oot aina näin vittumainen?, sivallan takaisin ja räplään sytkäriä.
"Vaan sun seurassas".
En käsitä, miksi en ole vielä lähtenyt täältä. Nojaan ikkunan ääreen ja annan nikotiinin rauhoittaa. Kuolen varmaan keuhkosyöpään. Työnnän pääni ulos ikkunasta, ihan vaan huvikseni. Tästä näkee hyvin vastapäisen rivitalon. Se on aivan samanlainen kuin tämäkin, tietenkin on.
Säikähdän, kun tunnen kädet mun lantiolla. Tupakka tippuu maahan. Yskin savua: "Vittu Lea, kädet pois".
"En usko", se sanoo ja kuulostaa tyytyväiseltä. Käännyn niin nopeasti, että kolautan pääni viereiseen ikkunaan.
Lea virnuilee. "Anteeks", se pahoittelee, ei oikeasti meinaa sitä. Lea tuskin osaa olla pahoillansa, siltä ei varmaan löydy sitä taitoa. Kädet kuitenkin häipyy.
Mun tekee mieli pyyhkiä sen virne. Päässäni on tuhat huonoa ideaa.
Lea on kuitenkin meistä se, joka toteuttaa ne huonot ideat. Tiedän sen varmaksi, vaikka en edes tunne toista niin hyvin.
Ei pitäisi siis tulla yllätyksenä, kun Lea kietoo kätensä mun niskaan ja vetää mun päätä lähemmäksi. Se kellahtaa selälleen ja mun on seurattavana mukana.
Se hymyilee vieläkin, vaikka tässä tilanteessa ei ole mitään hauskaa. Jotain napsahtaa mun sisällä.
Olen puoliksi sen päällä, painan huuleni sen huulille ja käteni sen kasvojen sivuille. Lea hymähtää kuin ärsyttääkseen. Puraisen sen alahuulta, Lea inahtaa ja kietoo kätensä selälleni. Kun se tajuaa vastata suudelmaan, menetän järkeni.
