Luuseri

Luku 3 - Herkät ihmiset

° Mika °

Kiedoin luiset sormeni Valtterin ranteen ympärille kun tämä kolmannen kerran kyseisen tunnin aikana yritti sekoittaa hiukseni entisestään. Vaaleahiuksisen silmissä pilkehti leikkisästi ja huulille kavunnut hymy oli kaikkea muuta kuin kylmä. Lopulta annoin toiselle hiljaisen myöntymyksen pujottaa sormet mustiin kiharoihin, koska minun oli kirjoitettava muistiinpanot loppuun enkä voinut pidellä vaaleahiuksisen kädestä kiinni. En tavallisesti kirjoittanut muistiinpanoja, mutta nyt halusin pakosti saada muuta ajateltavaa kuin sen pienen ruskeahiuksisen - hän oli minun makuuni turhankin helppo. Punastuneet posket ja hämmentynyt katse suorastaan huusi satuttamista, sellaista pientä tuuppausta samalla tavoin kuin kissa tiputtaisi maljakon katsoen samalla miten se hajoaisi pieniin osiin lattialle eikä kukaan haluaisi korjata sitä, koska se olisi mahdottomuus. Viileä hymy kohosi huulilleni kun viimein nostin katseeni opettajaan, joka tuijotti minua niin tuimasti, että herkempi olisi kussut alleen.

''Mika Haapamäki, keskity tuntiin!'' Naisen ääni toi minulle mieleen kanan - se ainakin kotkotti samalla tavalla. Tai luulisin niin, en ollut nähnyt kanaa koskaan muualla kuin valkokankaalla ja Ähtärin kotieläintilalla. Linnuissa oli jotakin todella pelottavaa, varsinkin siipikarjassa. Eihän ne otukset osannut edes lentää. Nojasin käteeni joka lepäsi pulpetilla ja hymähdin ajatuksilleni. Olin säälittävä tapaus. Tunsin pian taas toisen sormet hiuksissani ja vaikka en asiaa myöntänytkään niin se sai minut rentoutumaan, vaipumaan tiedottomaan tilaan. En muuta rakastanutkaan kuin sitä, että hiuksiini koskettiin
''Valtteri, häiritset Haapamäen oppimista.'' En ollut aluksi edes tajunnut, että rakas opettajamme oli ilmaantunut eteemme ja hitaasti nostin uneliaan katseeni ylös vain kohdatakseni nuoret - maksimissaan kolmekymppisen - kasvot.
''Ainoa kuka häiritsee oppimistani olet sinä.'' Murahdin kättäni laiskasti heilauttaen. Se oli poistumiseksi tarkoitettu ele, mutta nainen ei todella ottanut sitä sillä tavalla vaan laski kädet pulpetille. Huokaisin hiljaisesti. Tässä kuluisi aikaa turhankin paljon ja nyt tämä pieni keskustelutuokio oli saanut huomiota osakseen aivan liikaa.
''Saat tästä hyvästä merkinnän ja keskustelun rehtorin kanssa.'' Opettaja pyrki keräämään kaiken auktoriteetin ääneensä, mutta en siitä huolimatta voinut olla hymähtämättä. Opettajamme oli harvinaisen säälittävä tapaus - aivan kuin olisin yläasteella. Lukiossa kukaan ei välittänyt paskaakaan merkinnöistä tai wilmasta ylipäätänsä, mutta tämä oli ainoa opettaja, joka todella jaksoi uhkailla kuin olisin pieni lapsi, ''Ja Vilma, älä koske siihen sälekaihtimeen!'' Nainen kääntyi katsomaan murhaavasti ruskeahiuksista tyttöä joka vinkaisi ja vajosi alas tuolillaan. Tyttö aukoi hetken suutaan kunnes vilkaisi taas uudemman kerran ulos.
''Mut... tappelu... tuolla...'' Vilma piipitti ja osoitti uudemman kerran ulos, kunnes viimein Holmgrén käänsi katseensa pihalle, tuhahti jotakin ja kaivoi työpuhelimensa esille. Se ei ollut mitenkään uutta, että ihmiset tappelivat. Liu'uin Valtterin vanavedessä kuitenkin ikkunalle ja tunnistin pihalla olevat pelkällä vilkaisulla. Vilkaisin sivusilmällä Valtteria, jonka kalpeille kasvoille oli kohonnut erikoinen ilme - en osannut kuvailla sitä, mutta osittain siinä oli jotakin huolestumisen kaltaista jonka hän peitti virneen alle. Koulun kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat olivat ottaneet taas yhteen.

Ennen kuin edes itse tajusin niin seisoimme koulun pihalla enkä tiennyt enää miten toimia. Osa minusta halusi tapella, halusi mennä mukaan vain tappelun ilosta ja pieni vilkaisu Valtterin puoleen kertoi, että hän tiesi kyllä mitä minä halusin - tietenkin tiesi, eikä hän pitänyt siitä laisinkaan.
''Mika! Nää vitun kusipäät luulee omistavansa tän koko paskan!'' Tunnistin tummaihoisen tytön samalla sekunnilla ja lähestyin tätä rennosti kädet mustien farkkujen taskussa. Musta, pitkä kangastakki lepatti tuulessa kun viimein pysähdyin tytön vierelle
''Oo sä saatanan neekeri hiljaa!'' Käänsin katseeni Salimin siskosta Helly Hansenin valkoiseen tuulitakkiin pukeutuneeseen, kaapin kokoiseen poikaan. Suljin silmäni ja haroin mustia hiuksiani laiskasti.
''Ketä sä haukut neekeriksi, saatanan munaton läski?'' Joku huusi vastaukseksi, en tuntenut äänen lähdettä ja en oikeastaan edes välittänyt. Kaipasin vain pientä tappelua päivääni piristämään. Astuin rennon askeleen lähemmäs minua yli kymmenen senttiä pidempää poikaa kohti ja saatoin vihdoin ottaa kädet pois taskuistani.