Lähdetäänkö karanteenikävelylle? | Marcus & Martinus fanfiction

Luku 3

Tuijotin hiljaa käsissäni mytyssä olevaa t-paitaa, jonka olin saanut Martinukselta muutama minuutti sitten. Aloin riisua hitaasti likaisia ja kosteita vaatteita päältäni, nyrpistäen samalla naamani hiekan muruille, jotka valuivat hupparin sisältä pitkin selkääni alas. Pian olin vain alusvaatteillani, jolloin puin nopeasti harmaan t-paidan päälleni. Nostin kädet sivuille ja katselin itseäni. Paita oli todellakin ylisuuri minulle, mutta mitä muutakaan olisin voinut odottaa minua 20 senttimetriä pidemmän pojan paidasta päälläni. Itse olin nimittäin vain 165 senttimetriä pitkä ja rehellisesti sanottuna hoikka tyttö. En kylläkään edes tiennyt olinko 165 senttimetriseksi tytöksi lyhyt vai pitkä? Äitini oli aina sanonut että olin suomalaisten naisten keskiverto mittainen, johon vastaukseen oli tyytynyt. Hyvä puoli paidassa oli se, että sen pituus yltti lähes polviini saakka, jolloin minun ei tarvinnut lainata ylisuuria poikien housuja kummaltakaan kaksosista.
Näin lattialla valkoiset pitkävartiset sukkani, jotka eivät näyttäneet märiltä eivätkä myöskään aivan liian likaisilta, jolloin päätin laittaa ne vielä jalkaani. Kumartuessani noukkimaan sukkiani lattialta, tunsin mahani pohjassa kuitenkin epämiellyttävän tunteen ja kurkkuuni nousevan jotain, jolloin painoin molemmat kämmeneni nopeasti suuni eteen. Juoksin, tai oikeastaan hypin vasemmalla jalallani oikean ollessa kipeä, suoraan vessaan niin kovaa kuin pystyin.

Romahdin alas minulle jo tutuksi tulleen vessanpöntön eteen ja avasin nopeasti sen kannen. Samalla sekunnilla oksennus lensi kurkustani ulos pöntön pohjalle, niin että vesi roiskahti. Yskin limaa kurkustani. Jos kukaan tässä talossa oleva ei olisi kuullut tuota äskeistä, olisi kyllä ihme. Vilkaisin nopeasti taakseni, mutta kukaan ei onnekseni ollut seisomassa ovella takanani ja tulemassa huolehtimaan siitä, miksi oksensin. Tämä kaikki oli vain ollut niin paljon, enkä edelleenkään ollut täysin varma olinko edes elossa. Mahaani kuitenkin kipristi sen verran kovaa, että en uskonut kuolleiden kokevan tällaisia kipuja.

Nousin nopeasti ylös lattialta ja lukitsin vessan oven. Jäin seisomaan paikoilleni, tuijottaen edessäni olevaa valkoista laattaseinää tekemättä mitään. Pian katseeni kuitenkin liukui oikealla puolella tätä pientä vessaa olevan suuren peilin luo, joka sijaitsi lavuaarin yläpuolella. Otin muutaman askeleen peilin eteen ja katselin järkyttyneenä kasvojani. Ne olivat kuivuneita verinaarmuja täynnä. Vasemmassa ohimossa oli mustelma ja hiukseni näyttivät siltä, kuin olisin ollut pyörremyrskyn keskellä. Avasin varovasti hanan ja otin kämmeniini viileää vettä, painoin veden rauhallisesti vasten kasvojani. Vesi kirveli hieman haavoja, mutta huuhtelin kasvoni silti huolellisesti puhtaaksi kaikesta, mikä siitä irti lähti. Nojasin käsilläni vasten lavuaaria ja katselin vettä valuvia kasvojani, sekä tällä hetkellä pienesti punertavia vaaleansinisiä silmiäni. Nielaisin, jolloin yksi kyynel valui silmäkulmastani alas. Breakdown number one, laskin mielessäni, sillä minulla oli aavistus siitä, että asiat muuttuisivat tästä vain monimutkaisemmiksi. Halusin kotiin, mutta miten minä täältä yhtäkkiä pääsisin omalle sängylleni oman peittoni alle, perheeni ja ystävieni luo. Pyyhin kyyneleet ja vesipisarat naamastani käsivarsiini. Huokaisin syvään ja korjasin hieman ryhtiäni. Laskin pääni alas ja hieroin sormilla pitkistä tummanruskeista hiuksistani hiekan pois ja selvitin pahimmat takut, jonka jälkeen heilautin pääni takaisin pystyyn.

Astelin vessasta ulos ja katselin ensimmäistä kertaa rauhassa ympärilleni, jolloin huomasin olevani keskellä yläkerran aulaa. Näin ympärilläni neljän eri makuuhuoneen ovet, yksi niistä oli huone jossa olin jo käynyt. Lisäksi vasemmalla puolellani oli portaat alakertaan, josta kuulin puheen ääniä ja pientä ruokailuvälineiden kilinää. Kävelin hitaasti lähemmäs portaita, jotta näkisin mitä alhaalla oli. Näin alhaalla suuren olohuoneen ja vasemmassa reunassa olohuonetta ruokapöydän päädyn, jolloin päätteli keittiön olevan siellä ja Marcuksen ja Martinuksen sekä muiden talon asukkaiden ruokailemassa. Tartuin portaiden kaiteesta kiinni ja lähdin kulkemaan niitä hiljaa alaspäin. Sydämeni jyskytti pienesti rinnassani, minun astellessani keittiöön.
Tuijotin edessäni olevaa ruokapöytää, jossa näin Marcuksen, Martinuksen, pienen tytön, naisen sekä miehen syömässä illallista. He eivät olleet huomanneet minua vielä, jolloin kävelin vielä hieman lähemmäksi pöytää ja köhäisin kurkkuani kerran todella pienesti. Puheensorina pöydästä loppui ja katseet kääntyivät minuun päin. Jähmetyin paikoilleni.