olipa kerran, eikä enää ollutkaan.

me ei olla nähty liian pitkään aikaan

Mä en ole
unohtanut.
Sen mä vaan halusin sanoa.

Nykyisin mä
itken vähän useammin
luen kirjoja
niinku ennenkin
ja no
en mä oikein muuta
harrastakaan
paitsi tämmösiä pieniä ja
syviä sydämenkaivamisraaputuksia
mä kyllä kirjoitan.

Mun kipein juttu just nyt
on se etten mä ole
susta kysynyt.
Ettei mulla ole ollut siihen
voimaa.
Että mä olen sut
yksin jättänyt.
Mä olen
pahoillani.

Se että mä voin
kielelläni maistaa kyyneleet
kun mä kirjoitan
ei tietenkään muuta mitään
eikä varmaan nää sanatkaan.
Kun ei sullakaan
varmaan hyvin ole
mennyt.
Eihän meillä kenelläkään.

Hei mä toivoisin
voivani olla parempi
ystävä
mutten enää tiedä
miten olla sellanen.
Mä olen
itsekäs
ja otan aikaa kaikesta ja kaikista
pärjätäkseni.
Se on
itsekästä
itsekkäintä
mä ymmärrän sen
ja olen
pahoillani.

Ei se ole
sun syytä.
En mäkään tiedä
miksi mä nykyään olen
tällainen.
Mun pää vaan
on jotenkin
muuttunut
eikä se ehkä
kenenkään
syytä
ole.

Mä en ole susta
kysynyt.
Niin, nyt mun tekisi mieli
kysyä.
Mä oon nykyään
aika hajalla
ja tuntuu pahalta
myöntää
että ei
sen jälkeen kun ollaan
viimeksi nähty
mä en ole voinut
hyvin.

Toivottavasti
sä olet voinut
hyvin.
Mä en ole unohtanut.
Oletkohan sä?

Kun mä katson meidän
muistoja
mä itken.
Se ei toki ole
uutta
mutta tiedäthän
mä tunnen sen
ja mulla on
ikävä.
Mä haluan saada sen
hymyn taas
ja nähdä
sun hymyn
taas.

Mä en ole
unohtanut.
Sen mä vaan halusin sanoa.