Luku 17. Sateenkaaripoika

1K 67 28
                                    

ELIAS

-Vitsi mä ootan sitä, että voin viedä sut Tampereelle. Mun vanhat kaverit sekois kun ne näkis sut.

Anton hymähti väsyneesti ja hörppäsi kahviaan. En edelleen tajunnut, miten se joi sitä mustana. Ehkä se sitten heräsi sillä paremmin. Se tosiaan näytti todella väsyneeltä. Olikohan se nukkunut kunnolla?

-Sekois sillä tavalla, että olis innoissaan, vai sillä tavalla, että ripustais mut nilkoista puuhun ja jättäis roikkumaan? Se kysyi huvittuneena. 

-Hölmö, tietty ekalla tavalla, naurahdin ja jatkoin:

-Ja jos ne ripustais sut puuhun, niin pakottaisin ne ripustamaan mut siihen viereen.

Mua alkoi huvittamaan ajatus meistä roikkumassa vierekkäin puussa, ja naureskelin sille itsekseni. Anton näpläsi t-paitansa helmaa ja näytti söpöltä. Antonmaisesti söpöltä. Maltoin itse viimein istua pöydän ääreen ja kävin leipieni kimppuun.

-En kyllä malta odottaa. Meinaatko esitellä mut samalla sun vanhemmille? Anton kysyi puoliksi vitsiä äänessään. Laskin katseeni pöydän pintaan enkä vastannut mitään. Olin vältellyt tämän ajattelemistakin. Anton nosti katseensa muhun.

-Elias meinaaks sä salata tätä niiltä loputtomiin?

Se kuulosti vähän loukkaantuneelta. Mun oli pakko selittää.

-Se on vähän vaikee juttu... Siis äiti on kyllä tosi hyväksyvä ja oon varma, että se tykkäis suta tosi paljon. Pasi taas on sellanen perus ahdasmielinen jääkiekkoa vahtaava dorka, joka inhoo kaikkia, jotka on vähänkään erilaisia eikä mahdu sen pieneen muottiin. Eli käytännössä kaikki, jotka ei ole tylsiä vanhanaikaisia heteroita.

Mun ääneni oli kyllästetty ärtymyksellä ja inholla. Pasin asenne oli aina raivostuttanut mua suunnattomasti. Se ei yksinkertaisesti vain voinut nähdä mitään hyvää erilaisuudessa. Sen mielestä kaikkien suomalaisten miesten piti olla jääkiekkoa vahtaavia, naisia kuolaavia umpiheteroita, eivätkä homous tai muut suuntaukset mahtuneet sen pääkoppaan tai supistuneisiin aivoalueisiin, joissa ajattelukyky ja empatia muodostuivat. Äiti taas oli täysi vastakohta Pasille, enkä ollut ikinä ymmärtänyt, miten ne olivat edes päätyneet yhteen.

Pasi oli halunnut musta aina jääkiekkoilijan, mutta kun en sitten ikinä ajatuksesta innostunut, se alkoi tuputtaa mulle muita mahdollisimman "maskuliinisia" ja "kunnon äijien" harrastuksia. Äiti oli onneksi aina toppuutellut vieressä, joten Pasin tiukkapipoisuudesta ja kyttäämisestä huolimatta sain aika vapaan lapsuuden. Kitaransoitosta se jaksoi kuittailla vain muutaman vuoden, mutta lopetti silloin kun kerroin, että Oili piti mun kitaransoitostani. Silloin kun päädyimme Oilin kanssa yhteen, Pasi onneksi muutenkin lopetti harrastuksien tuputtamisen. Se oli ilmeisesti ollut tyytyväinen vasta, kun olin löytänyt itselleni sen kelpuuttaman "likan". Siinäkin sana, jota se käytti, ja josta itse en yhtään tykännyt.

-Se ei sitten varmaan hihkuisi riemusta, jos näkis mut, Anton totesi. Nyökyttelin vaitonaisena. Pasi ensinnäkin ihmettelisi Antonin lävistyksiä. Toiseksi, se ei ikinä, koskaan hyväksyisi meidän suhdetta.

-Mä en välitä sen mielipiteestä, mutisin pyöritellen leipää kädessäni.

-Mutta et silti halua kertoo? 

Ei se ollut niin yksinkertaista.

-Ongelma on, että oon alaikänen. Jos se sais tietää meistä, se varmaan pakottais mut muuttamaan takasin Tampereelle, tai johonkin neliön kokoiseen mökkiin Jumalan selän takana.

-Etkö sä vähän jo ole Jumalan selän takana? Anton huomautti. Näytin sille kieltä.

-No Saatanan selän taakse sitten. Se olis sille varmaan tarpeeksi kaukana.

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: Jun 04, 2022 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

RoosanauhasytkäriWhere stories live. Discover now