Million Dollar Man

37. Edistystä

TW: veri, viittauksia kuolemaan, takaumia, viittauksia alkoholismiin

Olli

Aleksi nukkuu levottomasti. Hänen raajansa nytkähtelevät ja vaimeaa vaikerrusta kuuluu toiselta puolelta sänkyä. Osa minusta on jatkuvasti herättämässä häntä, sillä tuskaisuus menee myös oman ihon alle. Toinen puoli tietää, että unessa on joskus helpompi olla. Yöpöydällä oleva puhelin näyttää kolmea yöllä. Aleksi nukahti kaksi tuntia sitten, kun hän suostui vihdoin ottamaan lääkärin määräämän rauhoittavan. Makasimme sängyssä pitkän tovin, ja silittelin hänen hiuksiaan niin kauan, kunnes kuulin vain vaimeaa tuhinaa.

Mielessäni vainoaa punainen sävy. En vielä tänä päivänäkään osaa nähdä siinä mitään muuta. Verta, rakkaimman ihmisen omaa verta. Sen näkyessä Aleksin iholla, ja tuoksuessa sille samalle rautaiselle kuololle, tunsin vetoa luissani. Joka kerta kun suljen silmäni, näen sen.

Aurinko paahtaa kerrostalon pihassa. Betoniviidakko ja kuiva asfaltti imevät lämpöä kuin mustat aukot. Isän auto on parkkipaikalla. Huokaisen syvään, sillä taas se alkaisi. Toivottavasti hän nukkuu vielä, vaikka kello on kolme iltapäivällä. Loikin portaat niin lapsen omaisesti kuin pystyn, sillä vielä hetken täällä rappukäytävässä, voin olla lapsi. Kun avaan oven kotiin, se onni loppuu. Sitten olen taasitsenäinen, järkevä, hiljainen, kiltti ja näkymätön.

Avaan oven varovasti avaimella. Niin hiljaa kuin mahdollista. Lapsuus riisutaan eteisen matolle ja hiippailen reikäiset sukat jalassa kohti huoneeni ovea. Kolahdus keittiöstä kertoo, että olen liian myöhässä.

"Tule poika tänne." Ääni sanoo, ja se ääni on taas sammaltava. Lasken reppuni huoneeni ovelle, ja lähden varoen kohti keittiötä. Hiljaisuus on epäilyttävä.

Isä istuu itkuisen näköisenä keittiön pöydän ääressä. Edessä on tuhkakuppi täynnä tupakkaa, ja savu leijailee lasiastian pohjalta ylöspäin. Ruskeat lasiset kaljapullot koristavat ruokapöytää. Missä äidin kukat ovat?

"Jaana lähti. Kato vaikka ite." Isä murahtaa ja nyökkää kohti kylpyhuoneen ovea. Äiti? Oliko se jättänyt viestin meille, ennekuin lähti? Minne äiti meni? Lähtikö se Ruotsiin enon luo?

Raotan ovea. Siellä on valot poissa. Napsautan ulkopuolella olevasta katkaisijasta, ja peilikaapin yläpuolella oleva halogeenilamppu rämisee ja välähtelee, ennen kuin valaisee kylpyhuoneen.

Nyt haistan sen. Nyt näen sen. Valkoisia lattiakaakeleita koristaa ruskean ja punaisen sekoittamat sävyt. Kuin siveltimellä olisi maalattu. Haju tunkeutuu nenääni, ja nostaa karvaan maun suuhun. Isä on ilmestynyt selkäni taakse.

"Se akka lähti nyt. Eikä tule takaisin." Päihtynyt ääni mumisee korvaani. Raajani eivät liiku. Oksettaa.

Kerkeän nousta sängystä juuri ennen kuin ensimmäinen yökkäys tulee. Lähden juoksemaan kylpyhuoneeseen, joka luojan kiitos, on omani, eikä se samainen, missä äidin veri koristi lattiapintaa. Annan ylen vessanpöntön yllä, ja tuskan hiki valuu selkärankaani pitkin. Muisto ei suostu painumaan taka-alalle, vaan puskee pulppuavasti aina uudelleen sietokyvyn yli. Yökin lisää.

"Olli?" Aleksin uninen ääni kysyy kylpyhuoneen ovelta. En pysty katsomaan häntä.

"Mikä sulla on?" Mustahiuksinen kuulostaa nyt hätäisemmältä. Hänen kätensä tuntuvat selälläni. "Olli vastaa mulle." Aleksin ääni värisee ja se hieman yrittää tönäistä. Saan vedettyä itseni pois yökkimästä, ja kun kohtaan hänen siniset silmänsä, osa minusta palaa tähän hetkeen.

"Anteeks." Kuiskaan ja suljen taas hetkeksi silmät, mutta se on virhe. Räväytän ne auki hädissäni.

"Mikä on? Kerro mulle?" Aleksi kuiskuttaa, ja näen että sekin on herännyt painajaiseen. Kyyneleet eivät ole täysin kerennyt kuivua nuorukaisen silmäkulmista.