Wolfstar - Kielletty rakkaus

Uusi ystävä

Siriuksen näkökulma:
Seuraavana aamuna istuin olohuoneen sohvalla uppoutuneena ajatuksiini. Se outo tunne vaivasi minua edelleen, vei minulta viime yönä yöunetkin. Se valtasi kaikki ajatukseni ja sai minut tuntemaan, kuin minulla olisi perhosia vatsassa. En ollut kuitenkaan vieläkään saanut käsitystä siitä, mitä se tunne tarkoitti.

Muistin kyllä milloin se oli alkanut. Eilen iltapäivällä, kun olin tavannut sen Remuksen - siitä eteenpäin, kun olin tuijottanut häntä silmiin. Mitä ihmettä se mahtoi tarkoittaa? Keksi se jo Sirius!

"Kuulitko sinä?" viereeni ilmestyneen Jamesin ääni herätti minut ajatuksistani.

"Kuulinko minä mitä?" kysyin ihmeissäni.

"Eli siis et."

"Anteeksi! Olin vain vähän ajatuksissani." pahoittelin.

"Siitä minä sinulle puhuinkin. Olet ollut hieman ajatuksissasi eilisestä lähtien. Onko jotain sattunut?" James kysyi tuijottaen minua suoraan silmiin.

"Kaikki on ihan hyvin. Minä vain..." En ehtinyt sanoa lausettani loppuun, kun olohuoneen ovi avautui ja Fleamont astui sisään.

"Ai tekin olette täällä." hän sanoi tuttuun tapaansa istuessaan nojatuoliinsa.
"Keskeytinkö minä jonkun erittäin salaisen keskustelun?"

"Et keskeyttänyt. Minä vain olin kertomassa Jamesille, että... puista on alkanut tippua lehtiä. Onhan kohta kuitenkin lokakuu." valheeni oli harvinaisen typerä ja ilmiselvä, mutta en keksinyt muutakaan siihen hätään. Mitä muuta olisin muka sanonut; Onko ok, jos tuntee jotain outoa vatsanpohjassa puhuttuaan jätkälle?

"Selvä?" Fleamont sanoi rypistäen otsaansa hieman. James kääntyi katsomaan minua nostaen samalla toista kulmakarvaansa. Minähän sanoin, että valheeni oli ilmiselvä!

Onnekseni sillä hetkellä olohuoneen oveen koputettiin. Fleamont pyysi koputtajaa tulemaan sisään ja siinä hän taas oli:
Remus Lupin tutussa työasussaan. Tunsin kuinka poskiani alkoi kuumottaa ja se outo tunne alkoi taas.

"Anteeksi herra! En kai keskeyttänyt mitään?" Remus kuulosti ihan kotitontulta herroitellessaan ja James oli ilmeisesti tajunnut saman; hän pidätteli naurua vieressäni.

"Et tietenkään, tule vain peremmälle." Fleamont vastasi kohteliaasti, kääntyi meihin päin ja jatkoi: "Pojat, tässä on Remus Lupin. Hän on töissä täällä ainakin toistaiseksi, joten käyttäytykää kunnolla. En halua toista samanlaista tapausta, mikä kävi rouva Rosewoodin kanssa."

Muistin rouva Rosewoodin melkeinpä yhtä hyvin kuin eilisen. Nimen perusteella voisi olettaa, että hän on kaunis, nuori noita, mutta todellisuus on täysin päinvastainen. Rouva Rosewood on melkein 60-vuotias noita, jonka hiukset ovat yhtä harmaat kuin pölypallo. Hän käytti erittäin vanhanaikaisia silmälaseja sekä vaatteita ja hänen nokassaan oli valtava syylä. Rouva Rosewood oli ollut täällä jo kauan ennen minun tuloani ja uskokaa tai älkää, olen kuullut Jamesiltä hänestä vain pelkkää pahaa. Kerran hän oli kuulemma saanut raivarin, kun James oli vahingossa pudottanut kannullisen vettä lattialle.

Oli hän minullekin ikään kuin selässä kiinni oleva takiainen. Seurasi melkeinpä jokaista liikettäni, tuli jokaiseen paikkaan minne menin. Kerran minä sain siitä tarpeekseni ja päästin suustani pari ärräpäätä - Rosewood meinasi saada sydärin ja sanoi, että löisi minua karttakepillä, mikäli olisin hänen oma kakaransa. Onneksi en ole! Samana kesänä minä ja James päätettiin vähän jekuttaa rouva Rosewoodia ja veimme muutaman rupikonnan hänen sänkyynsä. Pieni, vaatimaton jekku vai mitä? No ei rouva Rosewoodin mielestä - hän sai taas vaihteeksi raivarin, pakkasi laukkunsa ja lähti. Eikä häntä muuten ole näkynyt sen jälkeen, onneksi!
Vilkaisimme Jamesin kanssa toisiamme ja yritimme parhaamme mukaan pysyä vakavana.