The Last Ones (VALMIS)

iii

"Minulla saattaa olla jonkinlainen käsitys siitä, missä uloskäynti voisi olla", Chloe totesi, kun hän, Ronnie ja Sammy kävelivät hiljaisia katuja pitkin.

"No kerro ihmeessä meillekin", Ronnie kehotti tympääntyneenä. Chloe ei tuntunut välittävän hänen töykeästä äänensävystään lainkaan, mikä sai Ronnien vain ärsyyntyneemmäksi.

"Olen kuullut vartijoiden puhuvan jostakin Janlon portista, jota pitää vartioida tarkasti. Minusta tuntuu, että se saattaisi olla etsimämme portti", Chloe kertoi. Sammy hihkaisi innostuneena, ja Ronnie mulkaisi Chloea. Miksi sen oli pakko olla niin kaikkitietäväkin, hän mietti.

   Ronnien ajatukset keskeytti läheisestä, pimeästä talosta kuuluva kiljaisu. Kaikki kolme pysähtyivät välittömästi ja käänsivät katseensa taloon pysyen täysin hiljaa. Hiljaisuuden rikkoi ainoastaan hiljainen nyyhkytys, joka kuului talosta.

   Ronnie oli heistä kolmesta ensimmäinen, joka teki jotakin. Hän käveli talon ovelle ja työnsi sen auki. Harvat Renelin ovista olivat lukossa nyt, kun kaikki olivat kuolleet.

"Ron, ehkä sinun ei kannata mennä sinne, ainakaan yksin. Siellä voi olla niitä... niitä otuksia", Chloe huikkasi huolestuneen kuuloisena. Ron, Ron? Mistä lähtien Chloe oli alkanut kutsua häntä Roniksi?

   Kysymykseen vastaamatta Ronnie asteli sisään taloon. Talo oli lähes täysin pimeä. Lamput olivat pimeinä ja kkunoiden päällä oli paksut verhot, joissa oli suuria raapimisjälkiä. Talon huonekalut olivat säpäleinä. Ne otukset olivat selkeästi löytäneet tiensä tännekin.

   Ronnie eteni nyyhkytyksen suuntaan, ja päätyi huoneeseen, jossa oli valkeat seinät ja pienikokoiset huonekalut. Se oli selkeästi ollut melko pienen lapsen huone. Nyyhkytys kuului vaatekaapista huoneen perältä, joten Ronnie suuntasi sen luo.

   Ronnien avatessa kaapin kuului sieltä kimeä, kova kiljaisu. Ei kestänyt montaa sekuntia, kun Sammy ryntäsi huoneeseen ja kysyi oliko kaikki kunnossa. Ronnie vain hymähti poissaolevasti ja katsoi kaapissa piileskellyttä tyttöä. Tytön jalassa oli syvä verta vuotava haava, joka näytti todella kivuliaalta.

"E-eivät kai ne tule takaisin?" Tyttö kysyi nyyhkyttäen.

"Eivät tietenkään... ne eivät häiritse sinua enää koskaan", Ronnie lupasi. "Tule tänne, niin voidaan katsoa tuota jalkaasi."

   Tyttö ryömi ulos kaapista laahaten loukkaantunutta jalkaa perässään.

"Näyttää melko pahalta", sanoi Chloe ovensuusta. Missähän välissä hän siihen oli oikein ilmestynyt?

"Sinun ei pitäisi liikkua. Mikä on nimesi?" Hän jatkoi kävellen pikkutytön eteen ja kumartuen tämän tasolle.

"Olen Lisbeth...", tyttö kertoi hiljaisella äänellä.

"Selvä Beth... katsotaan mitä voimme tehdä tuolle haavalle", hän sanoi. Miksi Chloen oli pakko tunkea nenänsä joka asiaan, Ronnie mietti, mutta antoi tuon olla, sillä tämä selkeästi tiesi mitä oli tekemässä.

"Sam, avaatko verhot, jotta näemme vähän paremmin täällä?" Chloe pyysi kaivaen olkalaukustaan jotakin. "Tämä kirvelee hieman, mutta se puhdistaa haavan", Chloe selitti ja suihkutti haavaan jotakin nestettä. Lisbeth kiljui ja yritti kiemurrella Chloen otteesta, mutta Chloen onnistui pitää hänet paikallaan.

   Tuossa vaiheessa Ronnie totesi itselleen, että hänen oli täysin turha vain seistä siinä, ja meni ulos. Hän istahti portaalle miettimään. Heidän pitäisi keksiä jokin oikea suunnitelma. Tällä hetkellä he keskittyivät vain hankkiutumaan ulos Renelistä, mutta mitä sen jälkeen? Mitä jos tauti ei ollutkaan kadonnut Vrielin päältä? Mitä jos maanpinnalla ei kasvanut mikään? Mitä jos vettä ei ollut saatavilla? Aivan liian moni asia voisi mennä pieleen, he tuskin selviytyisivät kovin pitkään...

   Uusi kiljaisu sai Ronnien heräämään ajatuksistaan. Hän toivoi tosissaan, että ne olennot olivat poistuneet kaupungista. Autiossa kaupungissa niiden olisi helppo löytää heidät äänen perusteella... Ronnie värähti. Hän ei halunnut muistaa olentoja, mutta sellaista uhkaa ei kannattanut unohtaakaan. Heidän olisi oltava jatkuvasti varuillaan.

   Ronnie nousi ja käveli takaisin sisään käydäkseen tarkistamassa Lisbethin kunnon. Hänen vaistonsa sanoivat, että tytölle oli käynyt jotakin. Hän käveli käytävän halki tytön huoneeseen. Hän tarttui ovenkahvaan ja vahva tunne siitä, että Chloe oli tehnyt tytölle jotakin vyöryi hänen ylitseen. Hän avasi oven käsi täristen ja näki Lisbethin makaavan velttona Chloen sylissä. Ronnie hengähti säikähtäneenä saaden Chloen katseen itseensä.

"Ei hän ole kuollut. Hän vain nukkuu", Chloe sanoi "Annetaan hänen levätä rauhassa. Aamulla hän on varmasti paremmassa kunnossa."

   Ronnie nyökkäsi. Ei Chloe tietenkään ollut tehnyt tytölle mitään, hän oli vain vainoharhainen.

---

Noniin, vihdoinkin sain jatkoa kirjoitettua! Tästä tuli melko lyhyt, mutta koitan saada seuraavan luvun viikossa julkaistua (se on mulle kyllä melkonen haaste)

-K