The Last Ones (VALMIS)

vi

Ronnie kiljaisi ja yritti perääntyä kauemmas pojasta, mutta ei päässyt pakenemaan. Yhtäkkiä joku tai jokin syöksyi nopeasti huoneeseen, ja poika nytkähti omituisesti kaatuen sitten maahan. Ronnie nosti katseensa ja näki pitkän pojan, jolla oli pitkät valkeat hiukset ja kädessään jokin omituinen metallikeppi, joka rätisi lähes äänettömästi (siinä täytyi kulkea sähköä, päätteli Ronnie).

"Tervehdys", sanoi poika tunteettoman kuuloisella äänellä. Ronnie oli liian hämillään vastatakseen, jolloin poika jatkoi: "Sinun ei olisi kannattanut tulla tänne, Ronnie. Täällä ei ole turvallista, tuo äskeinen ei ole ainut karannut koehenkilö."

"Koehenkilö?" Ronnie sai kysyttyä. Tarkoititko tuo poika, että se äskeinen hyökkääjä oli niiden kokeiden tulos? Kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä. Sitten vasta Ronnie tajusi, että poika oli kutsunut häntä hänen nimellään. Miten tuo tiesi sen? Hän ei ollut esitellyt itseään, eikä liioin ollut poikakaan. Oliko tuo poika tarkkaillut häntä?

"Olen Luca", poika esittäytyi, kuin olisiä lukenut Ronnien ajatukset. "Sinä etsit ulospääsyä, etkö etsikin?" Hän kysyi. Ronnie nyökkäsi varovasti. Ei kai siitä olisi mitään haittaa, että tuo Lucatyyppi tietäisi hänen etsivän uloskäyntiä. Sehän oli muutenkin vain loogista.

"Minä tiedän missä se on. Voin näyttää sinulle tien", Luca tarjoutui. Ronnie tuijotti poikaa hetken. Kyllähän hän voisi ottaa avun vastaan, ja uloshan hän juuri halusi. Ensin pitäisi vain odottaa muita niin, että he pääsisivät yhdessä jatkamaan matkaa. Tai siis Samia. Chloe saisi kyllä eksyä jonnekin, tuon kanssa Ronnie ei halunnut matkustaa.

"En ole yksin liikkeellä. Minun on löydettävä muut ennen, kuin lähdemme", sanoi Ronnie.

"Luonnollisesti", vastasi Luca.

Niinpä Ronnie johdatti Lucan kadunkulmaan, jossa oli eronnut muista.

"Sovimme tapaavamme täällä", Ronnie kertoi Lucalle, "Muiden pitäisi tulla tänne parin päivän kuluttua siitä kun hajaannuimme"

"Mistä ihmeestä te tiedätte miten aika kuluu täällä?" Luca kysyi. Ronnie ei osannut vastata tuohon. Samilla toki oli kellonsa, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan ajankulusta. Eikä Chloellakaan varmaan. Yleensä Renelissä tiesi, että oli oli ilta, kun valot himmenivät, ja aamu, kun ne taas kirkastuivat, mutta nyt ne olivat koko ajan himmeät, joissakin paikoissa kokonaan pimeät. Valot toimivat hänen lukemansa mukaan viikon sähköjen katkaisemisen jälkeen, niin että jos systeemi hajoaisi, se ehdittäisiin korjaamaan, kun oli valoisaa.

Luca katsoi Ronnieen yhä vastausta odottaen. Ronnie kohautti olkiaan tietämättä mitä vastata.

Samoihin aikoihin päätti Chloe, että hänen olisi järkevintä totella noita tyttöjä ja palata tapaamispaikalle. Ei hän tyttöjä varsinaisesti pelännyt, hän voittaisi heidät tappelussa milloin vain, mutta ei siitä olisi haittaakaan, jos hän auttaisi muut ulos. Sitä paitsi se Sammy oli hänen mielestään ihan mukavakin heidän kaltaisekseen. Hän päätti kuitenkin, että hylkäisi muut maan päällä heti, kun saisi tilaisuuden. Nehän kuolisivat joka tapauksessa. Ei hän sitä halunnut jäädä katselemaan.

Sammy myöskin päätti palata takaisin, sillä uskoi paluun tapaamispaikalle kestävän niin kauan, ettei hän ehtisi ajoissa takaisin, mikäli jäisi etsimään uloskäyntiä. Hän toivoi hartaasti, että Chloe taikka Ronnie olivat löytäneet sen.

Kävi niin, että kaikki heistä päätyivät täysin samaan aikaan tapaamispaikalle.

"Löysittekö te uloskäyntiä? Minä nimittäin en ainakaan löytänyt", kysäisi Sam.

"En", vastasi Chloe.

"En minäkään, mutta tapasin erään, joka sanoo tietävänsä uloskäynnin sijainnin", kertoi Ronnie. Luca ei sanonut mitään, nyökkäsi vain tervehdykseksi. Sam tai hänen mukanaan tullut Ronnielle tuntematon poika näyttivät vain helpottuneilta, eivätkä sen kummemmin vaikuttaneet kiinnostuvan itse Lucasta toisin kuin Chloe, joka katseli tuota mietteliään näköisenä. Aivan kuin hän olisi tuntenut pojan jostakin.

Pikaisten esittäytymisten ja kuulumisten vaihdon jälkeen Sam, Ronnie, Chloe, Max ja Luca lähtivät matkustamaan kohti ulospääsyä. Kävi ilmi, etteivät he oikeastaan olleet olleet lainkaan kaukana portista. Se vain oli ollut todella hyvin piilotettu. Seuraava haaste olikin sitten saada portti avattua jollakin tapaa, sillä tietenkään siellä ei ollut mitään nappia, jota painamalla oven saisi auki. Pitihän sen tietenkin olla vaikeampaa.

Ronnien tutkaillessa ovea etsien jotakin merkkiä siitä, miten sen saisi avattua, hyppäsi jostakin heidän yläpuoleltaan esiin kaksi tyttöä, itseasiassa juuri ne samat tytöt, jotka Chloe oli aikaisemmin tavannut, vaikkakaan muut eivät siitä tienneet.

"Tervehdys", sanoivat molemmat tytöt samaan aikaan. Ronnie, joka oli ollut selin sinne päin, mihin tytöt olivat ilmestyneet, säpsähti hiukan ja kääntyi sitten ympäri.

"Keitä te oikein olette?", kysyi Max. Ronnien mielestä hiukan turhan töykeään sävyyn, vaikkakaan tyttöjä se ei näyttänyt häiritsevän.

"Minä olen Annie", vastasi tytöistä blondi, ja toinen tytöistä jatkoi: "ja minä Violet."

"Te etsitte sitä nappia muuten väärästä paikasta", totesi Annie kuin ohimennen hymyillen säteilevästi. Ronnie olisi saattanut pitää Annieta todella ärsyttävänä, ellei olisi sattunut huomaamaan kuinka Chloe mulkoili tuota. Niin kauan kun Annie oli Chloen mielestä ärsyttävä, hän kestäisi tuota.

"Se on piilotettu tänne", sanoi Violet painaen jotakin pientä nappulaa jonkin lähitalon seinässä. Heti tämän jälkeen portti päästi kovaäänisen narahduksen ja alkoi hitaasti aueta sisäänpäin ja paljasti käytävän, joka vietti loivasti ylöspäin. He pääsisivät vihdoinkin ulos Renelistä.